Haisusavikka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Haisusavikka
Chenopodium vulvaria inflorescence (15).jpg
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Kladi: Putkilokasvit Tracheophyta
Kladi: Siemenkasvit Spermatophytina
Kladi: Koppisiemeniset Angiospermae
Kladi: Aitokaksisirkkaiset Eudicots
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Revonhäntäkasvit Amaranthaceae
Alaheimo: Chenopodioideae
Suku: Rikkasavikat Chenopodium
Laji: vulvaria
Kaksiosainen nimi

Chenopodium vulvaria
L.

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Haisusavikka Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Haisusavikka Commonsissa

Haisusavikan levinneisyys.
Haisusavikka kuvattuna William Woodvillen teoksessa Medical Botany vol. 3 (1793).

Haisusavikka (Chenopodium vulvaria) on savikoiden sukuun kuuluva yksivuotinen, matalakasvuinen kasvi. Se haisee mädältä kalalta ja on pahanhajuinen.[1]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haisusavikka kasvaa 5–30 senttimetriä korkeaksi. Sen harmaa varsi on rento tai koheneva, hyvin jauhoinen sekä usein runsas- ja pitkähaarainen. Myös lehdet ovat väriltään harmaanvihreitä ja ne ovat varressa kierteisesti. Lehtien lapa on kasvin keskiosassa kooltaan 1–2 cm:n pituinen, ehytlaitainen, tylppäkärkinen ja vaihtelee muodoltaan vinoneliömäisestä kulmikkaan leveänpuikeaan. Haisusavikan vihreä kukinto on pienikokoinen ja lehdetön. Pienet, tähkämäiset ja tiheät sykerökukinnot sijaitsevat lehtihangoissa ja varren haarojen kärjissä. Suomessa haisusavikka kukkii heinä-elokuussa. Pähkylä on kehän muodostaman hedelmäverhiön suojaama. Kiiltävän mustat siemenet ovat 1–1,2 millimetriä pitkiä, ympärykseltään lähes pyöreitä ja pinnaltaan lähes sileitä.[1][2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haisusavikka on kotoisin Välimeren alueelta.[3] Lajia tavataan vakiintuneena Pohjois-Afrikassa Marokosta Tunisiaan ja Välimeren pohjoispuolella Pyreneiden niemimaalta läpi Etelä- ja Keski-Euroopan aina Ukrainaan, Kaukasuksen alueelle, Turkkiin ja Syyriaan asti. Pohjoisessa se on levinnyt Britteinsaarten eteläosiin, Pohjois-Saksaan ja Pohjois-Puolaan saakka. Satunnaisena lajia on tavattu Euroopassa Fennoskandian etelä- ja keskiosissa, Etelä-Baltiassa ja Länsi-Venäjällä. Lajista on havaintoja myös Libyasta, Egyptistä, Irakista, Iranista sekä monin paikoin Keski-Aasiasta ja Etelä-Siperiasta. Ihmisen mukana haisusavikka on levinnyt myös paikoin Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan sekä Australiaan.[4] Suomessa haisusavikka on hyvin harvinainen uustulokas, jota on tavattu lähinnä rannikkokaupungeista Uudeltamaalta Pohjois-Pohjanmaalle Oulun korkeudelle saakka. Tiedot lajin esiintymisestä ovat vanhoja eikä sitä ilmeisesti ole löydetty enää 1950-luvun jälkeen.[3][5]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haisusavikka kasvaa muun muassa merenrannoilla ja erilaisilla joutomailla.[1] Suomessa haisusavikkaa on tavattu satamissa ja kaatopaikoilla.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart: Suuri Pohjolan kasvio. Suomentanut Vuokko, S. & Väre, H. Tammi, 2005 (2003). ISBN 951-31-2924-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 114.
  2. Retkeilykasvio 1998, s. 126–127, 129.
  3. a b c Retkeilykasvio 1998, s. 129.
  4. Den virtuella floran: Stinkmålla (myös levinneisyyskartat) Viitattu 26.2.2013. (ruotsiksi)
  5. Lampinen, R., Lahti, T. & Heikkinen, M. 2012: Kasviatlas 2011: Haisusavikan levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Viitattu 26.2.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]