HMS Campbeltown (I42)
HMS Campbeltown | |
---|---|
HMS Campbeltown ja HMS Castleton |
|
Aluksen vaiheet | |
Rakentaja | Bath Iron Works, Bath, Maine |
Kölinlasku | 29. kesäkuuta 1918 |
Laskettu vesille | 2. tammikuuta 1919 |
Palveluskäyttöön | 9. syyskuuta 1940 |
Loppuvaihe | tuhoutunut 28. maaliskuuta 1942 |
Tekniset tiedot | |
Uppouma | 1 260 t |
Pituus | 95,81 m |
Leveys | 9,30 m |
Syväys | 2,7 m |
Koneteho | 30 000 hv |
Nopeus | 35,5 solmua (66 km/h) |
Miehistöä | 158 |
Aseistus | |
Aseistus |
4 x 4"/L50 tykkiä 1 x 3"/L23 ilmatorjuntatykki 6 x 21" (533 mm) torpedoputkea |
HMS Campbeltown (viirinumero I41) oli Britannian kuninkaallisen laivaston Town-luokan hävittäjä toisessa maailmansodassa. Alus oli alun perin Yhdysvaltain laivaston Wickes-luokan hävittäjä USS Buchanan, joka luovutettiin Halifaxissa Kuninkaalliselle laivastolle Lend Lease -sopimuksen mukaisesti.
Valmistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Wickes-luokka
Yhdysvaltain laivasto tilasi hävittäjän No. 131 Bathista Mainesta Bath Iron Worksiltä, missä köli laskettiin 29. kesäkuuta 1918. Alus laskettiin vesille 2. tammikuuta 1919 kumminaan Charles P. Wetherbeen puoliso ja otettiin 20. tammikuuta palvelukseen Bostonin laivastontelakalla ensimmäisenä päällikkönään Roy Pfaff, joka oli varsinaisen päällikön Howard H. J. Bensonin sijaisena 27. tammikuuta saakka.[1]
Palvelus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Varustamisen päätyttyä alus lähti 31. tammikuuta 1919 Newportiin Rhode Islandille, missä sen radiolaitteet kalibroitiin ennen Kuubaan lähtöä 1. helmikuuta. Alus saapui 5. helmikuuta Guantanamonlahdelle, mistä se jatkoi edelleen Guacanayabonlahdelle tulevaan yksikköönsä Yhdysvaltain Atlantin laivaston 18. hävittäjäviirikköön. Alus oli Kuuban vesillä aina 5. huhtikuuta saakka. Se lähti 9. huhtikuuta laivaston mukana pohjoiseen New Yorkiin lepoon. Alus laski 14. huhtikuuta ankkurinsa North Riveriin, mistä se lähti varhain aamulla 1. toukokuuta USS Upshurin kanssa Newportiin.[1]
Alus lähti 5. toukokuuta 1919 viiden sisaraluksensa kanssa Newfoundlandiin, missä ne olivat Atlantin ylittävien neljän Curtiss NC lentoveneiden turvana. Alus saapui 7. toukokuuta lennon lähtöpisteeseen Trepassy Bayhin, mistä se lähti toiminta-alueelleen kaksi päivää myöhemmin. Alus saapui 11. toukokuuta alueelleen, missä se laski 13. toukokuuta ankkurin. Lääkinnällinen tarve pakotti 15. toukokuuta aluksen palaamaan Trebassy Bayhin, missä sairastunut siirrettiin Prairielle hoitoon. Alus palasi vielä samana päivänä toiminta-alueelleen, missä se ankkuroitui 16. toukokuuta. Koneiden palattua alus lähti paluumatkalle Newportiin, jonne se saapui 19. toukokuuta. Alus vieraili 27. toukokuuta Bostonissa, mistä se palasi Newportiin. Alus purjehti 2.-10. kesäkuuta Newportista Annapolisiin ja takaisin. Neljä päivää myöhemmin alus lähti New Yorkin laivastontelakalle, jonne se saapui vielä samana päivänä.[1]
Vapauduttuaab 2. heinäkuuta telakalta alus ankkuroitui North Riveriin. Alus siirtyi 8. heinäkuuta New Yorkin 35th Streetin kohdalle, missä Atlantin laivaston hävittäjävoimien komentaja kontra-amiraali Charles P. Plunkett lippu-upseereineen nousi alukselle. Alukselle saapuivat hieman myöhemmin vielä varapresidentti Thomas Riley Marshall, kabinetin jäseniä, kaksi kongressiedustajaa ja muita silmää tekeviä, jotka kuljetettiin Tompkinsvillen edustalle. Aluksen matkustajat tutustuivat taistelulaiva USS Pennsylvaniaan. Alus kohtasi joukkojenkuljetusalus George Washingtonin, joka kuljetti presidentti Woodrow Wilsonia Pariisin rauhankokouksesta kotiin.[1]
Alus lähti 14. heinäkuuta 1919 New Yorkista länsirannikolle. Se pysähtyi 15. heinäkuuta Virginiassa Hampton Roadsissa, mistä se jatkoi 19. heinäkuuta Panamaan. Alus läpäisi 24. heinäkuuta Panaman kanavan, mistä se jatkoi Acapulcon kautta Coronado Islandille. Alus oli länsirannikolla, kunnes se sijoitettiin 9. helmikuuta 1920 San Diegossa reserviin. Huhtikuun lopulla alus siirrettiin USS Wickesin kanssa Mare Islandin telakalle huollettavaksi. Yhdysvaltain laivaston siirtyessä edelleen käytössä olevaan alphanumeeriseen järjestelmään aluksen runkonumeroksi tuli 17. heinäkuuta 1920 DD-131. Seuraavat kaksi vuotta alus oli supistetulla miehistöllä länsirannikolla, kunnes se poistettiin palveluksesta 7. kesäkuuta 1922 San Diegossa.[1]
Alus palautettiin palvelukseen 10. huhtikuuta 1930 päällikkönään Frank T. Leighton. Se korvasi samalla käytöstä poistuvan USS Somersin, jonka miehistö siirtyi alukselle. Alus huollettiin 6. toukokuuta - 11. heinäkuuta Mare Islandilla, josta se siirtyi taistelulaivastoon San Diegoon. Alus siirrettiin tammikuun puolivälissä 1931 modernisoitavaksi Puget Soundin laivastontelakalla, mistä se palasi San Diegoon 16. maaliskuuta.[1]
Aluksen palvelus länsirannikolla päättyi, kun se lähti tammikuun lopulla 1932 Havaijille. Alus saapui 13. helmikuuta Mauin Lahaina Roadsiin, missä se osallistui maa- ja merivoimien yhteisharjoitukseen 19. helmikuuta saakka. Alus vieraili 19.-23. helmikuuta Kahuluissa, mistä se palasi Lahainaan. Fleet Problem XIII -harjoituksen jälkeen alus palasi 22. maaliskuuta 1932 San Diegoon, missä se osallistui erilaisiin rauhan ajan harjoituksiin. Alus lähti 28. heinäkuuta Port Angelesista Mare Islandin laivastontelakalle, missä huolto aloitettiin 30. heinäkuuta.[1]
Huollon jälkeisten koeajojen jälkeen alus lähti 2. helmikuuta 1933 Mare Islandilta San Diegoon, jonne se saapui 4. helmikuuta.[1]
Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Merkinnän syy: Tapahtumat helmikuusta 1933 vuoteen 1939 puuttuvat |
Lend Lease
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alus otettiin Kuninkaallisen laivaston palvelukseen 9. syyskuuta 1939 Halifaxissa nimellä HMS Campbeltown. Alus siirrettiin Newfoundlandin kautta Plymouthiin, jonne se saapui 26. syyskuuta. Se siirrettiin huolto- ja muutostöitä varten Devonportin telakalle 29. syyskuuta.[2]
Campbeltown aloitti 1. marraskuuta koeajot, joiden päätyttyä se aloittaisi palveluksen Läntisen reitin alaisuudessa 17. hävittäjälaivueessa Liverpoolissa. Alus vaurioitui lievästi 2. marraskuuta, kun se kolaroi SS Risoyn kanssa. Se kykeni kuitenkin jatkamaan matkaansa palveluspaikkaansa. Törmäysvauriot korjattiin 7. marraskuuta Liverpoolissa, ja alus palasi telakalta laivueeseensa 24. marraskuuta.[2]
Alus kärsi pahoja vaurioita 3. joulukuuta törmäyksessä SS Comuksen kanssa, ja niiden vuoksi se palautettiin telakalle. Korjausten aikana aluksen neljäs savuhormi lyhennettiin. Alus siirrettiin 28. maaliskuuta 1941 palvelukseen palatessaan Alankomaiden laivastolle, jolloin se liitettiin 7. saattajaryhmään saattueiden suojaksi.[2]
Alus oli kesäkuun korjattavana telakalla, mistä se palasi palvelukseen heinäkuussa. Alus suojasi laivueen mukana Atlantin saattueita, kunnes se syyskuussa päätettiin palauttaa Kuninkaallisen laivaston hallintaan. Alus siirrettiin koulutettavaksi, minkä jälkeen se palasi Saattajaryhmäänsä lokakuussa.[2]
Alus suojasi lokakuusta alkaen saattueita kotimaan ja Länsi-Afrikan välillä, kunnes se siirrettiin joulukuussa Devonportiin korjattavaksi. Alus siirrettiin tammikuussa 1942 Devonportin telakalle, jossa ollessaan se määrättiin operaatio Sotavaunuihin. Alus poistettiin palveluskäytöstä ja sen muutostyöt operaatiota varten aloitettiin.[2]
Operaatio Sotavaunut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aluksen muutostyöt sisälsivät kolmannen ja neljännen savuhormin poiston ja kahden jäljelle jääneen lyhentämisen. Muutoksilla pyrittiin jäljittelemään Saksan laivaston Möwe-luokan torpedoveneiden ulkonäköä. Aluksen uppoumaa pienennettiin poistamalla kaikki varastot ja laitteet alukselta. Sen tykit poistettiin ja niiden tilalle keulakannelle asennettiin 12 naulan ilmatorjuntatykki ja yläkannelle 20 millimetrin Oerlikon-ilmatorjuntatykki. Aluksen komentosilta panssaroitiin, ja sen uumeniin asennettiin sytyttimin varustettuina 24 syvyyspommia.[2]
Aluksella suoritettiin muutostöiden jälkeinen koeajo, minkä jälkeen alukselle nousi operaatioon valittuja kommandosotilaita ja vain tarvittava miehistö aluksen kuljettamiseksi kohteeseen sekä aseiden miehistöiksi.[2]
Devonportista alus lähti 25. maaliskuuta Falmouthiin liittyäkseen moottoriveneisiin ja moottoritykkiveneisiin, jotka osallistuivat operaatioon. Seuraavana päivänä alus lähti Falmouthista ja hinasi moottoritorpedovene MTB74:ää, joka toimisi operaation komentoaluksena. Osaston suojana olivat HMS Atherstone ja HMS Tynedale.[2]
Osaston saavuttua Saint-Nazaireen HMS Campbeltown törmäsi Normandie-telakan sulkuportteihin. Saksalaiset pioneerit yrittivät purkaa tuhopanoksen mutta epäonnistuivat tehtävässään. Alus räjähti kymmenen tuntia törmäyksen jälkeen tuhoten sulkuportit ja surmaten useita lähistöllä olleita saksalaisia sotilaita.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hague, Arnold: Destroyers for Great Britain - A History of the 50 Town Class Ships Transferred from the United States to Great Britain in 1940. Annapolis, MAryland: Naval Institute Press, 1990. ISBN 0-87021-782-8 (englanniksi)
- Whitley, M. J.: Destroyers of World War Two – an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1988. ISBN 0-85368-910-5 (englanniksi)
- Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1906–1921. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1985. ISBN 0-85177-245-5 (englanniksi)
- Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922–1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7 (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta HMS Campbeltown (I42) Wikimedia Commonsissa