Gustav von Kahr
Gustav Ritter von Kahr (29. marraskuuta 1862 Weissenburg, Baijeri – 30. kesäkuuta 1934 Dachaun lähellä, Baijeri) oli saksalainen konservatiivinen oikeistopoliitikko ja pääministeri, joka toimi Baijerin osavaltiossa. Toimiessaan valtionkomissaarina Kahr oli nk. Baijerin triumviraatin päämies.
Kahr opiskeli lakia ja toimi asianajajana ennen siirtymistään politiikkaan. Vuonna 1917 hänestä tuli Ylä-Baijerin provinssihallinnon pää, mutta hän menetti asemansa Saksan vallankumouksessa 1918. Vallankumouksen jäätyä lyhytikäiseksi Kahrista tuli Baijerin pääministeri. Hänen hallintonsa aikana oikeistoryhmien toimintaa ei juuri rajoitettu ja hän kannatti lisäksi separatisteja, jotka halusivat erottaa Baijerin Saksasta. Kun Saksan hallitus hyväksyi oikeistoekstremismiä rajoittaneen lain, Kahr erosi syyskuussa 1921.
Baijerin triumviraatti ja oluttupavallankaappaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaksi vuotta myöhemmin pääministeri Eugen Ritter von Knilling nimitti Kahrin valtionkomissaariksi diktaattorin valtaoikeuksilla. Kahr muodosti Baijerin triumviraatin yhdessä Baijerin valtionpoliisin päällikön eversti Hans von Seisserin ja armeijan kenraalin Otto von Lossowin kanssa.
Triumviraatti kaavaili yhdessä Adolf Hitlerin ja marsalkka Erich Ludendorffin johtamien natsien kanssa vallankaappausta ja uuden hallituksen muodostamista. Triumviraatin vetäessä tukensa Hitleriltä tämä yritti pakottaa sen puolelleen aloittamalla oman natsivetoisen vallankaappausyrityksensä, joka tultiin tuntemaan oluttupavallankaappauksena. Natsien yritys kuitenkin epäonnistui ja johtavat natsit joutuivat vankilaan. Kahrin yhteys tuli kuitenkin ilmi ja hän menetti kannatuksensa varsinkin maltillisen oikeiston keskuudessa. Hän joutui eroamaan helmikuussa 1924. Jälkeenpäin Kahr toimi Baijerin oikeusistuimen puheenjohtajana muutaman vuoden, kunnes vetäytyi eläkkeelle.
Pitkien puukkojen yönä Kahr tapettiin rangaistuksena petoksestaan natseja kohtaan oluttupavallankaappauksen yhteydessä. SS-miehet vangitsivat ja murhasivat Kahrin hakkaamalla häntä kirveillä. Hänen ruumiinsa löytyi suosta lähellä Dachauta.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Saksankielinen elämäkerta
- Elämäkerta englanniksi (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Axis history factbook Viitattu 21. tammikuuta 2009
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Gustav von Kahr Wikimedia Commonsissa
|