Gustaf Adolf Danell

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Gustaf Adolf Danell (6. marraskuuta 19085. joulukuuta 2000) oli Ruotsin kirkon pappi ja tuomiorovasti.

Danell väitteli 1946 Uppsalan yliopistossa tohtoriksi Vanhan testamentin eksegetiikasta. Hän toimi Uppsalan yliopistossa eksegetiikan dosenttina. Yhdessä professori David Hedegårdin kanssa Danell perusti Uppsalaan Biblicum-kurssikeskuksen. Åbo Akademissa hän opetti 1940–41 ja 1942–46 hepreaa ja kreikkaa. Växjön tuomiorovastiksi hänet valittiin 1957. Danell toimitti lisäksi kantaa ottavaa teologista lehteä Nya Väktare vuosina 1968–1992.

Danell herätti mediassa mielenkiintoa ja sai kuuluisuutta, sillä hänet valittiin vaaleissa kahdeksan eri kertaa piispaehdokkaaksi, mutta Ruotsin hallitus ei nimittänyt häntä piispaksi johtuen hänen perinteisestä virkakannastaan Ruotsin kirkon 1958 toteuttamaa naispappeutta vastaan. Danell oli teologialtaan tunnustuksellinen ja korkeakirkollinen ja hän toimi arbetsgemenskapen Kyrklig Förnyelsen ensimmäisenä puheenjohtajana. Tästä huolimatta häntä profeetallisena kirjoittajana arvostivat Ruotsissa erityisesti matalakirkolliset raamatulliset ryhmät.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]