Gloucester (Massachusetts)
| Gloucester | |
|---|---|
![]() |
|
|
|
|
| Valtio | Yhdysvallat |
| Osavaltio | Massachusetts |
| Piirikunta | Essexin piirikunta |
| Perustettu | 1623 |
| Kunnallishallinto | 1642 |
| Kaupunginoikeudet | 1873 |
| Pormestari | Sefatia Romeo Theken[1] |
| Maantiede | |
| Maa-ala | 67,9 km² |
| Väestö | |
| Väkiluku (2019) | 30 430 |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Gloucester on kaupunki Massachusettsissa Yhdysvalloissa. Se sijaitsee osavaltion kaakkoisosassa Cape Annin etelärannalla Massachusettsinlahden rannalla.[2] Gloucesterissa asui vuoden 2019 arvion mukaan 30 430 ihmistä, ja sen maapinta-ala on 67,9 neliökilometriä.[3]
Samuel de Champlain kartoitti Gloucesterin sataman aluetta vuosina 1605–1606.[2] Dorchester Company lähetti sinne kolme alusta Englannista, ja Gloucester perustettiin vuonna 1623.[4] Se on Uuden-Englannin vanhimpia asutuskeskuksia[5], ja nimensä se sai englantilaisesta Gloucesterin kaupungista.[2]
Gloucester sai 1642 kunnallisoikeudet, ja se on ollut siitä lähtien merkittävä kalastuskeskus.[2] Gloucesteriin asettui 1800-luvun aikana uudisasukkaita myös muita Euroopan maista. Eläköityneen kenraalin Benjamin Butlerin perustaman graniittiteollisuuden perässä sinne tuli suomalaisia, ruotsalaisia ja irlantilaisia työskentelemään louhoksilla. Portugalilaisia kalastajia erityisesti Azoreilta muutti puolestaan 1840-luvulla ja italialaisia kalastajia 1800-luvun lopulla.[4] Kaupunginoikeudet Gloucester sai vuonna 1873.[2]
Gloucesterin merenkulkukulttuuri inspiroi monia taiteilijoita ja kirjailijoita. Gloucesterista kirjoittivat muun muassa Rudyard Kipling teoksessaan Meren urhoja ja James Connolly teoksessaan Gloucestermen.[2] Kaupungissa syntynyt Fitz Henry Lane oli puolestaan merkittävä meriaiheinen taidemaalari.[4]
Gloucester on edelleen 2000-luvulla tärkeä kalastuskaupunki, ja kalateollisuus on tärkeimpiä talouden haaroja. Kaupungin kallioinen rannikko ja siirtomaa-aikainen ilmapiiri ovat luoneet siitä myös kukoistavan kesälomakohteen.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Office of the Mayor City of Gloucester. Viitattu 30.1.2021. (englanniksi)
- 1 2 3 4 5 6 7 Gloucester 4.3.2016. Encyclopedia Britannica. Viitattu 30.1.2021. (englanniksi)
- ↑ Gloucester city, Massachusetts QuickFacts. United States Census Bureau. Viitattu 30.1.2021. (englanniksi)
- 1 2 3 History of Cape Ann Cape Ann Museum. Viitattu 30.1.2021. (englanniksi)
- ↑ Gloucester Lonely Planet. Viitattu 30.1.2021. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Gloucester (Massachusetts) Wikimedia Commonsissa
- Kaupungin kotisivut (englanniksi)
