Giv'at Shmuel

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Giv'at Shmuel
Paikallista kaupunkikuvaa.
Paikallista kaupunkikuvaa.
vaakuna
vaakuna

Giv'at Shmuel

Koordinaatit: 32°4′41″N, 34°50′51″E

Valtio Israel
Hallintoalue Keski-Israel
Väkiluku (2018) 26 023









Giv'at Shmuel (hepr. ‏גבעת שמואל‎) on kaupunki Israelin Keski-Israelin hallintoalueella. Kaupunki on perustettu vuonna 1948 ja sen asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 26 023.

Kaupungintalo.

Givat Shmuel sijaitsee Israelin keskiosassa.[1] Sen naapurikaupunkeja ovat Ramat Gan, Petah Tikva, Kirjat Ono ja Bnei Brak.[2]

Giv'at Shmuelin perustivat paikalle vuonna 1944 muuttanut joukko Romanian juutalaisia. Maa uudelle asutukselle ostettiin viereiseltä Ibn Ibrakin arabikylältä. Nimensä paikka sai romanialaisen sionisti Samuel Pinelesin mukaan. Kaupunki on kasvanut sittemmin etenkin vuoden 1948 jälkeen ja sen yhteyteen on rakennettu uusia asuinalueita.[1] Vuonna 2007 Giv'at Shmuel sai oman kaupunkinsa aseman.[2]

Vuoden 2018 lopussa Giv'at Shmuelin asukasluku oli 26 023.[3] Kaupungin asukkaat koostuvat uskonnollisista ja maallisista juutalaisista.[1]

  1. a b c Fred Skolnik ja Michael Berenbaum: Encyclopaedia Judaica Volume 07 Fey-Gor, s. 623. Thomson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865928-2. (englanniksi)
  2. a b About Givat Shmuel (pdf) Givat Shmuel Municipality. Arkistoitu 1.11.2019. Viitattu 28.9.2019. (englanniksi)
  3. List of localities, in Alphabetical order (pdf) (Giv'at Shemu'el) Central Bureau of Statistics. Viitattu 28.9.2019. (englanniksi)