George Duke

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo yhdysvaltalaisesta muusikosta. George Duke oli myös englantilainen jalkapallovalmentaja.
George Duke
GeorgeDukeCropped.jpg
Duke Montreux’n jazzfestivaaleilla 1986
Syntynyt 12. tammikuuta 1946 San Rafael, Kalifornia, Yhdysvallat
Kuollut 5. elokuuta 2013 (67 vuotta), Los Angeles
Aktiivisena 1967–2013
Tyylilajit fuusiojazz, rock, funk
Ammatit muusikko, säveltäjä, tuottaja, pedagogi
Soittimet kosketinsoittimet

George Duke oli yhdysvaltalainen muusikko, joka tunnettiin uraauurtavana jazz- ja rock-musiikin tyylejä yhdistelevänä musiikintekijänä ja kosketinsoittajana. Hän oli myös laulaja, musiikkituottaja ja pedagogi. Duken tyylilajeja olivat fuusiojazzin lisäksi useat populaarimusiikin eri alueet. Duke työskenteli yhteistyössä useiden kansainvälisesti tunnettujen solistien kanssa sovittajana, orkesterinjohtajana, lauluntekijänä ja levytuottajana. Duke levytti yli kolmekymmentä sooloalbumia ja teki lukuisia levytyksiä yhteistyökumppaniensa, erityisesti Frank Zappan, kanssa.[1] Jazzhistorioitsija Joachim Berendt mainitsi 1980-luvun alussa Duken yhtenä tärkeimmistä fuusiojazzpianisteista.[2]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

George Duke syntyi 12. tammikuuta 1946 San Rafaelissa, Kaliforniassa. Hän aloitti pianonsoiton 7-vuotiaana. Lukioaikoinaan hän soitti koulunsa jazz-yhtyeissä ja hän on kertonut myös nuorena kuulemansa kirkkomusiikin vaikuttaneen paljon omaan funk-tyyliinsä. Yliopistoaikoinaan Duke soitti San Franciscon Half Note -ravintolan yhtyeessä yhdessä Al Jarreaun kanssa ja säesti säännöllisesti jazzin suuria nimiä. Hän valmistui musiikin kandidaatiksi San Franciscon musiikkikonservatoriosta vuonna 1967 ja suoritti maisteritutkinnon vuonna 1970 San Francisco State Universityssa.[1]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Duken pitkä ura ulottuu viidelle vuosikymmenelle, jonka aikana hän työskenteli yhteistyössä lukuisten kuuluisten muusikkojen, kuten Frank Zappan, Miles Davisin, Barry Manilowin, Dizzy Gillespien, Al Jarreaun, Don Ellisin, Cannonball Adderleyn, Nancy Wilsonin ja Joe Williamsin, kanssa. Muun muassa Zappa, Adderley ja Quincy Jones olivat läsnä vuonna 1969, jolloin Duke esiintyi yhdessä viulisti Jean Luc Pontyn kanssa Sunset Stripillä sijaitsevassa Thee Experiencessa. Konserttia pidetään eräänä Yhdysvaltojen länsirannikon fuusiojazzin merkkitapauksena, minkä jälkeen Zappa värväsi Duken Mothers of Invention -yhtyeeseensä vuodeksi 1970. Duke kirjoitti musiikkia yhdessä Zappan kanssa, ja tutustui tämän vaikutuksesta rockiin, proto-funkiin sekä eurooppalaiseen avant-garde -musiikkiin. Zappa opasti Dukea myös musiikkituottajan tehtäviin ja elektronisen musiikin potentiaaliin.[1]

Duke (oik.) esiintymässä Stanley Clarken kanssa 2006

Duke aloitti soolouralla 1975 ja levytti yli kolmekymmentä sooloalbumia. Varhaisista albumeista monia, kuten Faces in Reflection ja Liberated Fantasies, pidetään jazzin ja jazz-funkin klassikkoina. Jazz-kriitikot eivät tosin aluksi katsoneet suopeasti Duken kokeiluja funk-, disco- ja soul-musiikkityylien yhdistämiseksi jazziin eikä hänen esiintymistään useita eri musiikkityylejä edustavien artistien kanssa. Cannonball Adderley esitteli Duken jazz-rock-basisti Stanley Clarkelle, jonka kanssa hän muodosti kokoonpanon the Clarke/Duke Project. Kokoonpanolla oli Top 20 -hitti Sweet Baby 1980-luvun alkupuolella.[1]

Tuottajana Duken yhteistyökumppaneita jazz- ja pop-musiikkiartisteista olivat muun muassa Pointer Sisters, Gladys Knight, Smokey Robinson ja Melissa Manchester. Hän voitti Grammy-palkinnon tuottajana vuonna 2000 Dianne Reevesin levystä In the Moment – Live in Concert, joka valittiin myös vuoden jazz-albumiksi.[1]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

George Duke oli naimisissa. Hänen Corine-vaimonsa kuoli syöpään vuotta ennen Georgea. Pariskunnalla oli kaksi poikaa. George Duke kuoli leukemiaan hoitopaikassaan Los Angelesissa 5. elokuuta 2013.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Randy Lewis: George Duke dies at 67; keyboardist was jazz-fusion pioneer www.latimes.com. 6.8.2013. Los Angeles Times. Viitattu 10.8.2013. (englanniksi)
  2. Berendt, Joachim: The Jazz Book, From New Orleans to Jazz Rock and Beyond, s. 289. Paladin Books, 1984. ISBN 0-586-08474-6. englanti