Gauri
| Gauri | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Sorkkaeläimet Artiodactyla |
| Heimo: | Nautaeläimet Bovidae |
| Alaheimo: | Naudat Bovinae |
| Suku: | Naudat Bos |
| Laji: | gaurus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Bos gaurus |
|
 Gaurin levinneisyys |
|
| Katso myös | |
Gauri (Bos gaurus) on suurikokoinen nautaeläinten heimoon (Bovidae) kuuluva nisäkäslaji. Sitä tavataan paikoitellen Intiassa, Bhutanissa, Nepalissa, Myanmarissa, Thaimaassa, Kambodžassa, Laosissa, Malesiassa, Vietnamissa ja Kiinassa. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt sen vaarantuneeksi lajiksi.
Gaurilla on kaksi alalajia, Bos gaurus gaurus Intian niemimaan suunnalla ja Bos gaurus laosiensis Kaakkois-Aasian suunnalla. Gaurista on myös oma kotieläimenä pidetty puolikesy muotonsa gajaali.
Taksonomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Gauri kuuluu nautaeläinten heimon nautojen sukuun. Sen tieteellisen nimen Bos gaurus antoi Charles Hamilton Smith vuonna 1827.[1]
Gaurilla katsotaan olevan kaksi nykyisin tavattavaa alalajia Bos gaurus gaurus Intian niemimaalla ja Bos gaurus laosiensis Kaakkois-Aasian suunnalla. Sri Lankalla eli vielä historiallisella ajalla sittemmin sukupuuttoon kuollut alalaji Bos gaurus sinhaleyus. Aiemmin on tunnustettu myös kolme muuta alalajia, joita ei kuitenkaan tunnusteta enää useimmissa lähteissä.[1]
Gaurilla on myös oma puolikesyyntynyt muotonsa gajaali eli Bos frontalis. Eri tieteellisestä nimestä huolimatta villi ja kesy muoto ovat kuitenkin osa samaa lajia.[2]
Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Gauri on hyvin suurikokoinen ja raskastekoinen eläin. Täysikasvuisen yksilön paino voi olla 700-1 000 kiloa. Ruumiin pituus on 250-330 cm ja säkäkorkeus 170-220 cm. B. g. laosiensis on hieman korkeampi, kuin B. g. gaurus. Gaurin jalat ovat suhteellisen lyhyet. Sen karvapeitteen väritys vaihtelee tummanmustasta hieman vaaleamman mustan sävyihin. Jalat ovat valkoiset. Harteilla on kyttyrä, joka on erityisen suuri uroksilla. Päälaellaan gaurilla on sarviensa välissä ruskeanharmaa harjanne. Sarvet kasvavat uroksilla ja naarailla pään molemmilla puolilla ja ne kaartuvat ylöspäin. Sarvet tummenevat kärjistään. Naaraiden sarvet ovat jonkin verran pienemmät kuin uroksilla.[2]
Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Gauria tavataan Bhutaniin, Kambodžaan, Kiinaan, Intiaan, Laosiin, Malesiaan, Myanmariin, Nepaliin, Thaimaahan ja Vietnamiin kuuluvilla alueilla. Malesiassa levinneisyysalue käsittää vain Malakan niemimaan. Laji on hävinnyt Sri Lankalta ja Bangladeshista. Kokonaisuudessaan sen levinneisyysalue on hyvin hajanainen.[1]
Gaurin elinympäristö käsittää alueita merenpinnan tasolta aina 2 800 metrin korkeuteen saakka. Parhaiten se menestyy hieman matalammilla alueilla, vaikka se liitetäänkin joskus kukkuloihin. Tyypillisesti sen elinympäristö on ainavihantaa sademetsää tai hieman harvemmin kuivaa metsää. Yleensä se esiintyy suhteellisen koskemattomissa metsissä.[1]
Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Gaurit elävät pienissä laumoissa, jotka käsittävät tavallisesti kahdesta neljäänkymmeneen yksilöä. Laumoissa on niin naaraita, kuin uroksiakin.[2] Ehkä tavallisin gauriryhmä on sen emo ja vasikka. Toisaalta myös suurempia laumoja esiintyy usein. Urosten määrä laumassa vaihtelee, ja ne viihtyvät naaraiden parissa lähinnä lisääntymiskaudella. Muuten ne elävät poikamieslaumoissa tai yksinään.[1] Gaurit ovat aktiivisia niin päivisin kuin öisinkin. Etenkin ihmisten lähettyvillä aktiivisuus painottuu kuitenkin yöaikaan. Kuivalla kaudella laumat saattavat kerääntyä yhteen tiettyihin paikkoihin, mutta monsuunikauden alkaessa ne hajaantuvat eri suuntiin.[2]
Gaurit käyttävät ravinnokseen enimmäkseen ruohoja, mutta ne syövät niiden ohella myös lehtiä, hedelmiä, taimia, kaarnaa ja bambuja. Tutkimuksissa niiden ravinnon on mitattu käsittävän 180-190 kasvilajia. Ne saattavat syödä myös ihmisen viljelmiä, jolloin ne voivat aiheuttaa mittavaakin vahinkoa.[1]
Gauria saalistavat tiikeri, leopardi, vuorisusi ja krokotiilit.[2] Saaliiksi päätyminen on gaurien ehkä tavallisin kuolinsyy. Paikoittain ne ovat esimerkiksi tiikerien tärkeimpiä saaliseläimiä. Tietyillä alueilla jopa puolet alle vuoden ikäisistä vasikoista jää tiikerien saaliiksi.[1] Häirittynä gaurit saattavat päästää vihellyksen kaltaisen hälytysäänen, ja ne pakenevat nopeasti metsän suojaan.[2]
Gaurit lisääntyvät ympäri vuoden, joskin lisääntyminen saattaa paikoittain painottua tietyille kuukausille. Lisääntymisajan huipulla yksinäiset urokset vaeltelevat etsien lisääntymiskykyistä kumppania. Urosten kajahtava parittelukutsu voi kuulua yli 1,6 kilometrin päähän.[2] Urokset voivat ottaa lisääntymiskaudella yhteen. Urokset saattavat vammautua vakavasti ja kuollakin.[1] Naaraan kantoaika on noin 275 päivää.[2] Vasikoita on yksi kerrallaan, ja ravintotilanteen ollessa hyvä naaraat poikivat kerran vuodessa.[1] Vasikka vieroitetaan 7-9 kuukauden kuluttua, ja sukukypsäksi se kasvaa 2–3 vuoden kuluttua. Gaurin elinikä on noin 30 vuotta.[2]
Uhat ja suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN) on määritellyt gaurin vaarantuneeksi lajiksi. Lajin koko kannan määräksi on arvioitu 15 000-35 000 yksilöä. Kannat ovat vähentyneet paikoitellen voimakkaasti. Syyt vaihtelevat huomattavasti alueittain, mutta niihin kuuluvat etenkin metsästys, kilpailu karjan kanssa ja elinympäristöjen tuhoutuminen. Taudit, kuten karjarutto ja suu- ja sorkkatauti, muodostavat huomattavan uhan. Gauri on kuitenkin suojeltu laji kaikissa sen esiintymismaissa. Nykyisin sitä tavataan yleensä vain suojelluilla alueilla.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j k Duckworth, J.W., Sankar, K., Williams, A.C., Samba Kumar, N. & Timmins, R.J.: Bos gaurus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2019.3. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 12.2.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i José R. Castelló: Bovids of the World : Antelopes, Gazelles, Cattle, Goats, Sheep, and Relatives, s. 624-627. Princeton University Press, 2016. ISBN 978-0-691-16717-6. (englanniksi)
|