Gévaudanin peto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Piirros pedosta. Tekstissä luvataan 2700 frangin palkinto pedon tappajalle.

Gévaudanin peto (ransk. La bête du Gévaudan) on nimi, joka annettiin ihmisten kimppuun hyökänneelle eläimelle entisen Gévaudanin provinssin alueella Etelä-Ranskassa vuosina 1764–1767. Hyökkäyksissä sai surmansa jopa yli 100 henkilöä. Monet historiantutkijat pitävät ihmisten kimppuun kävijöinä mahdollisesti useita eri susia, mutta hyökkääjäksi on esitetty myös muita eläimiä.

Piirteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartta alueesta, jolla hyökkäyksiä tapahtui.

Aikalaiset kuvailivat Gévaudanin petoa sutta suuremmaksi ja sen turkkia punertavaksi. Sen pää oli suhteelisen pieni ja sen korvat samoin pienet ja pystyt. Rinnan väritys oli harmaa ja häntä käyrä. Joissakin kuvauksissa pedon takajalkoja kuvailtiin etujalkoja lyhyemmiksi ja sillä sanottiin olleen mustia ratoja selässä. Pedon sanottiin liikkuvan päivällä valoisaan aikaan ja nousevan joskus takajaloilleen. Uhrinsa se tappoi puremalla kaulasta tai naamasta.[1] Petona pidettyinä kahdesta sudesta molemmilla oli sudelle epätavallinen turkin väritys[2].

Hyökkäykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen peto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antoine de Beauternen ampuma peto näytteillä Ludvig XV:n hovissa. Piirros vuodelta 1765.
Aikalaispiirros naisesta puolustautumassa petoa vastaan.

Ensimmäinen Gévaudanin pedon hyökkäys tapahtui kesäkuussa 1764 Fôret de Mercoiressa lähellä Langognea. Hyökkäyksen kohteena oli lehmiä paimentamassa ollut nuori nainen. Naisella oli mukanaan koiria, mutta pedon hyökätessä ne pakenivat. Naisen paimentamat lehmät kuitenkin karkoittivat sen sarvillaan. Nainen kuvaili petoa suurikokoiseksi sudeksi. Ensimmäinen kuolemantapaus tapahtui samassa kuussa 30. päivänä. Uhri oli 14-vuotias lammaspaimen Jeanne Boulet. Tämän jälkeen tapahtui yhteensä 11 kuolemaan johtanutta hyökkäystä marraskuuhun saakka, jonka lopulla alueelle määrättiin armeijan sotilaita jahtaamaan petoa. Hyökkäykset kuitenkin jatkuivat ja 24. joulukuuta 1764 7-vuotias poika sai surmansa. Hänen lisäkseen vuoden loppuun mennessä surmansa saivat myös lammaspaimen ja kaksi nuorta tyttöä. 12. tammikuuta 1765 peto hyökkäsi lapsijoukon kimppuun Vileret d’Apcherin lähellä. Peto sai yhden lapsista kiinni, mutta muut ajoivat sen pois kepeillä ja kiviä heittämällä, eikä kukaan kuollut. Tähän mennessä kapteeni Duhamelin johtamat armeijan joukot olivat tappaneet jo noin 100 sutta, mutta eivät olleet onnistuneet lopettamaan hyökkäyksiä. Ranskan kuningas Ludvig XV kiinitti tilanteeseen huomiota ja määräsi paikalle maineikkaan normandialaisen sudenmetsästäjä Dennevalin, mutta hänkään ei onnistunut tehtävässään. Heinäkuussa kuningas lähetti paikalle Antoine de Beauternen.[3]

8. syyskuuta 1765 eräs tyttö katosi Vachelerien kylästä lähellä Paulhac-en-Margeridea. Beauterne ja muutamat riistanhoitajat löysivät tämän ruumiin, jonka jalka oli osittain syöty. Tyttön kaulassa oli puremajäljet. Syyskuun keskivaiheeseen mennessä kuolleita oli jo 73 noin 50:n kilometrin levyisellä alueella.[3] 20. syyskuuta Beauternen onnistui tappaa suurikokoinen susi. Sen ruho annettiin sittemmin Muséum d’Histoire Naturelleen Pariisiin, josta se sittemmin katosi. Tämän jälkeen hyökkäykset lakkasivat lähes kolmen kuukauden ajaksi.[4]

Toinen peto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jean Chastelin muistomerkki La Besseyre-Saint-Maryn kylässä.

Peto hyökkäsi jälleen kahden lapsen kimppuun 2. joulukuuta 1765. Lisää lapsia sai surmansa tammi- ja helmikuussa 1766 ja paikalliset anoivat apua kuninkaalta. Koska petoa pidettiin virallisesti jo tapettuna, ei apua kuitenkaan tullut. Erään pikkutytön kuoltua jälleen 18. kesäkuuta 1767 joukko metsästäjiä lähti jahtaamaan petoa. Seuraavana päivänä Jean Chastel-niminen metsästäjä ampui punertavan eläimen ja tämän jälkeen pedon hyökkäykset loppuivat kokonaan. Pedon ruhoa tutki luonnontutkija Georges Leclerc de Buffon. Ruho oli sittemmin Muséum d’Histoire Naturellen kokelmissa vuoteen 1819 saakka. Peto tunnistettiin omana aikanaan juovahyeenaksi[4] tai sudeksi[2]. Kaikkiaan pedon surmaamien lukumäärä vaihtelee lähteestä riippuen. Tutkija de Beaufortin vuonna 1987 tekemän arvion mukaan hyökkäyksiä tapahtui yhteensä 210. Kuollonuhreja oli 113 ja haavoittuneita 49. Tapetuista 98 oli syöty ainakin osittain.[2]

Selityksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet historijoitsijat pitävät todennäköisenä sitä, että ainakin suuressa osassa hyökkäyksiä kyse oli sudesta tai useista susista. Pedoksi on tosin ehdotettu lukuisia muitakin eläinlajeja. Ehdotettuja eläimiä ovat muun muassa koira, suden ja koiran sekoitus, juovahyeena, ahma ja paviaani. Kahden tapetun pedon kuvausten perusteella jotkin tutkijat ovat päätelleet, että kyseessä oli mahdollisesti suden ja jonkin alueella käytetyn suuren paimenkoirarodun sekoitus.[2] Yhden paviaanin ampumisesta alueella huhuttiin alueella samoihin aikoihin. Jean-Jacques Barloyn teorian mukaan alueen protestantit päästivät tarkoituksellisesti alueelle irti juovahyeenan protestanttien ja jesuiittojen kiistojen takia sen jälkeen, kun ensimmäinen peto tapettiin vuonna 1765. Pedon on myös väitetty olleen eläimennahkaan pukeutunut murhaaja ja Chastellinon väitetty ampuneen hyeenan peitelläkseen murhaajan tekoja.[4]

Kulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paulhac-en-Margeriden vaakuna.

Gévaudanin peto on laajimmin tutkittuja ja sitä kautta parhaiten dokumentoituja susien hyökkäyksistä ihmistä vastaan. Peto on ollut aiheena useissa kirjallisuuden ja elokuvan teoksissa.[2] Se esiintyy esimerkiksi Ranskalaisissa elokuvissa Susien klaani (2001)[5] ja La bête du Gévaudan (2003)[6]. Peto kuvataan myös Paulhac-en-Margeriden vuonna 2001 käyttöön otetussa vaakunassa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • George M. Eberhart: Mysterious Creatures - A Guide to Cryptozoology. ABC Clio, 2002. ISBN 1-57607-283-5. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Eberhart 2002, s. 40
  2. a b c d e The Fear of Wolves: A Review of Wolf Attacks on Humans (PDF) (s. 19) Tammikuu 2002. Norsk Institutt for Naturforskning. Viitattu 24.10.2011. (englanniksi)
  3. a b Eberhart 2002, s. 41
  4. a b c Eberhart 2002, s. 42
  5. Susien klaani (2001) IMDb. Viitattu 24.10.2011. (englanniksi)
  6. La bête du Gévaudan (TV 2003) Viitattu 24.10.2011. (englanniksi)
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Gévaudanin peto.