Frene Ginwala

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Frene Noshir Ginwala (s. 25. huhtikuuta 1932) on eteläafrikkalainen journalisti ja poliitikko, joka toimi vuosina 1994–2004 maan kansalliskokouksen puhemiehenä.[1]

Ginwala opiskeli nuoruudessaan lakia Lontoon yliopistossa ja palasi valmistumisensa jälkeen Etelä-Afrikkaan. Välittömästi Sharpevillen verilöylyn jälkeen ANC:n johto pyysi Ginwalaa muuttamaan vanhempiensa luokse Mosambikiin ja auttamaan puolueen varapuheenjohtajan Oliver Tambon salakuljetuksessa poisa Etelä-Afrikasta. Ginwala muutti yhdessä Tambon, Ronald Segalin ja Yusuf Dadoon kanssa Tansaniaan, jonne he perustivat ANC:n päämajan sen jälkeen kun hallitus oli kieltänyt sen toiminnan Etelä-Afrikassa.[1]

Tansaniassa Ginwala perusti Spearhead-aikakauslehden, jossa hän toimi journalistina. Hänestä tuli vuonna 1969 Tansanian presidentin Julius Nyereren tuella maan englanninkielisen sanomalehden The Standardin päätoimittaja ja hän työskenteli myös vapaana toimittajana muun muassa The Guardian, The Observer ja The Economist -lehdille sekä BBC:lle.[1]

Vuonna 1974 Ginwala palasi Mosambikiin ja siirtyi työskentelemään täysiaikaisesti ANC:lle. Hän toimi ANC:n virkailijana Tansaniassa, Sambiassa ja Mosambikissa. Hän toimi myöhemmin myös ANC:n politiikantutkimusyksikön johtajana ja toimi sen puhemiehenä Isossa-Britanniassa talouspakotteita ja Etelä-Afrikan ydinohjelmaa koskevissa kysymyksissä.[1]

Ginwala palasi Etelä-Afrikkaan vuonna 1991 ja osallistui sekä ANC:n että kansallisen naisjärjestön perustamiseen ja osallistui ANC:n delegaattina neuvotteluihin, joissa sovittiin maan uudesta demokraattisesta perustuslaista.[1] Hän nousi maan kansalliskokoukseen vuoden 1994 vaaleissa ja hänet valittiin sen puhemieheksi, missä tehtävässä hän toimi vuoteen 2004 saakka.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Frene Noshir Ginwala South African History Online. Viitattu 7.6.2008. (englanniksi)