Franz Stangl
Franz Stangl (26. maaliskuuta 1908 – 28. kesäkuuta 1971) oli SS-Hauptsturmführer ja Sobibórin ja Treblinkan keskitysleirien komendantti toisen maailmansodan aikana.[1]
Varhaiset vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Stangl syntyi yövartijana työskentelevän entisen rakuunan pojaksi Altmünsterissa Itävallassa. Hänen suhteensa isään oli huono, sillä tämä oli väkivaltainen ja julma.[1] Suhteestaan huolimatta Stangl sanoi oppineensa vihaamaan "isänsä univormua". Myöhemmin hän sanoi pitävänsä turvallisuudesta ja puhtaudesta, joita Itävallan poliisin univormut toivatlähde?. Stangl opiskeli kutojaksi, mutta liittyi Itävallan poliisiin 1931.[1]
Natsi-Saksan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Stangl liittyi vielä tuolloin Itävallassa kiellettyyn natsipuolueeseen jo 1936.[1] Anschlussin jälkeen Stangl yleni poliisivoimissa nopeasti, ja järjesteli vanhojen poliisiviranomaisten pidätyksiä Itävallassa.
1940 Heinrich Himmlerin suoralla käskyllä, Stanglista tuli T-4 Eutanasiaohjelman ylitarkastaja eutanasiainstituutissa Schloss Hartheimissa, minne henkisesti ja fyysisesti vammaisia lähetettiin surmattaviksi.[1] Siellä Stangl kohtasi ensimmäistä kertaa Christian Wirthin. 1942 hänet siirrettiin Puolaan missä hän työskenteli Odilo Globocnikin alaisena. Stangl oli Sobibórin komendantti maalis-syyskuussa 1942. Stangl väitti että Globocnik kertoi hänelle, että Sobibór oli tarvikeleiri armeijalle, ja leirin todellinen luonne selvisi hänelle, kun hän löysi metsään piilotetut kaasukammiot. Myöhemmin hän kertoi Globocnikin tiedottaneen, että Stangl saattoi tappaa "juutalaiset, jotka eivät työskennelleet tarpeeksi kovasti" ja Globocnik lähettäisi uusia tilalle.lähde?
Tänä aikana Stangl solmi uusia yhteyksiä Wirthiin, joka tänä aikana johti täysin toimivia Bełżecin ja Chełmnon leirejä. Joko 16. tai 18. toukokuuta 1942 Sobibór tuli täysin toimintakuntoon. Stanglin johdolla leirissä murhattiin noin 100 000 juutalaista muutaman kuukauden aikana ennen lokakuuta 1942.[2] Sobibórin aikana Stanglin vaimo sai selville mitä leirillä tapahtui ja kysyi siitä mieheltään. Stangl kertoi hänelle “sinä tiedät, että tämä on palvelusasia enkä voi puhua siitä. Kaikki mitä voin sanoa tai kertoa on: mikä on väärin, minulla ei ole mitään tekemistä sen kanssa".lähde? Syyskuussa 1942 Stangl aloitti tehtävänsä Treblinkan tuhoamisleirillä. Treblinkassa hän aloitti juopottelun, ilmeisesti sen jälkeen, kun oli nähnyt kollegansa Wirthin seisomassa kuopan ääressä, joka oli täynnä palaneita ruumiita. Wirth oli huutanut mitä "moisille mätäneville jätteille piti tehdä".lähde? Elokuun alussa 1943 Treblinkassa nousi kapina, joka tukahdutettiin. Pian kapinan jälkeen Stangl siirrettiin Jugoslaviaan aluksi partisaanien vastaiseen sodankäyntiin ja myöhemmin huoltoupseeriksi Po-joella olevalle rakennustyömaalle.[2]
Sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sodan jälkeen Stangl vaihtoi henkilöllisyyttä. Yhdysvaltain armeija pidätti hänet 1945. Hänet siirrettiin vankilaan Itävaltaan, josta hän pakeni Italiaan Sobibórin kollegansa Gustav Wagnerin kanssa. Vatikaanin viranomaiset, huomattavimpana piispa Aloïs Hudal, auttoivat häntä pakenemaan "rottalinjalla", ja hän saapui Syyriaan punaisen ristin pakolaispassilla. Hudalin toiminta aiheutti lehdistöskandaalin vuonna 1947,ja hän erosi 1951 ja asui Roomassa kuolemaansa saakka 1963. Stanglin perhe liittyi hänen seuraansa ja he muuttivat Syyriasta Brasiliaan 1951. Oltuaan vuosia muissa töissä Stangl sai töitä Volkswagen-tehtaalta São Paulossa ystäviensä avulla. Hän käytti yhä omaa nimeään.[2]
Hänen roolinsa leireillä tehtyihin joukkomurhiin oli Itävallan viranomaisten tiedossa, mutta hänestä julistettiin etsintäkuulutus vasta 1961. Huolimatta siitä, että hän rekisteröityi Brasilian Itävallan konsulaatissa omalla nimellään, vei kuusi vuotta ennen kuin natsien metsästäjä Simon Wiesenthal jäljitti hänet ja pidätytti hänet Brasiliassa. Hänet luovutettiin Länsi-Saksaan, jossa hänet todettiin syylliseksi 900 000 kuolemaan. Hän myönsi tappamiset, mutta sanoi: "Omatuntoni on puhdas. Tein vain yksinkertaisesti velvollisuuteni...".lähde? Hänet todettiin syylliseksi 22. lokakuuta 1970 ja tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Hän kuoli vankilassa Düsseldorfissa sydämen vajaatoimintaan 28. kesäkuuta 1971.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Michael Phayer: The Catholic Church and the Holocaust
- Sereny, Gitta: Into That Darkness: from Mercy Killing to Mass Murder, a study of Franz Stangl, the commandant of Treblinka 1974
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||
