Frans Jokelainen
Frans Jokelainen (19. heinäkuuta 1890 Paltamo – 9. toukokuuta 1933) oli suomalainen jääkärivänrikki. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Risto Jokelainen ja Anna Stiina Karjalainen. Hänet vihittiin ensimmäisen kerran avioliittoon vuonna 1920 Kuntzin kanssa, joka kuoli vuonna 1924. Toiseen avioliittoon hänet vihittiin vuonna 1927 Elsa Tikan kanssa.[1][2]
Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jokelainen kävi kansakoulun ja Seppälän maamieskoulun. Haminan taistelukoulu hän kävi vuonna 1918 ja taktiikan soveltamiskurssit Suojeluskuntain päällystökoulussa vuonna 1925.[1][2]
Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jokelainen työskenteli tilanhoitajana Saloisissa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 23. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella.[1][2]
Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Katso myös: Suomen sisällissota
Jokelainen astui Suomen Valkoisen armeijan palvelukseen Saksassa 7. helmikuuta 1918 ja hänet ylennettiin aliupseeriksi. Takaisin Suomeen hän palasi 18. helmikuuta 1918 jääkärien etujoukon mukana Vaasaan, josta hänet komennettiin Ouluun, missä hänen tuli kouluttaa paikallisia värvättyjä joukkoja. Suomen sisällissota hän osallistui joukkueenjohtajana 1. Krenatöörirykmentin 3. Oulun krenatööripataljoonassa ja otti osaa sisällissodan taisteluihin Luhalahdella, Viljakkalassa, Mannanmäen-Kyröskosken (Nuutin) akselilla, Epilän-Tampereen akselilla, Karkussa ja Lempäälässä sekä etenemiseen Valkeakosken, Laitikkalan ja Lammin kautta Koskelle.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jokelainen palveli sisällissodan jälkeen edelleen 1. Krenatöörirykmentissä, josta hänet siirrettiin 4. heinäkuuta 1918 alkaen komppanianpäälliköksi Tampereen vartiopataljoonaan. Hänet siirrettiin edelleen 24. marraskuuta 1918 joukkueenjohtajaksi Kuopion jalkaväkirykmentti n:o 4:ään ja 30. joulukuuta 1918 Laatokan jalkaväkirykmentti n:o 6:een, mikä tunnettiin myöhemmin nimellä Viipurin rykmentti. Armeijasta hän erosi 29. syyskuuta 1920 ja liittyi Suojeluskuntajärjestöön 1. huhtikuuta 1921 ja hänet sijoitettiin paikallispäälliköksi Tuusulan suojeluskuntaan. Tuusulasta hänet siirrettiin paikallispäälliköksi Liminkaan 1. maaliskuuta 1925 ja Sysmään 16. maaliskuuta 1926, missä hän palveli 31. heinäkuuta 1927 saakka. Suojeluskuntatyönsä ohella hän toimi 1. elokuuta 1922 – 1. elokuuta 1924 välisen ajan työnjohtajana Mikkelin puutavara oy:n palveluksessa. Suojeluskunnasta hän erosi Sysmässä heinäkuun lopussa vuonna 1927 ja siirtyi yksityiseksi liikemieheksi. Hänet haudattiin Kuopion maalaiskuntaan.[1][2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
   |
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.