Frans Helmerson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Frans Helmerson (s. 3. marraskuuta 1945 Falköping, Ruotsi) on ruotsalainen sellisti, kapellimestari ja musiikkipedagogi. Vuodesta 1992 hän on toiminut professorina Kölnin, Oslon, Tukholman, Madridin, Berliinin ja Frankfurtin musiikkikorkeakouluissa. Suomessa hän toimi Korsholman musiikkijuhlien taiteellisena johtajana 1994–2001.[1]

Helmerson aloitti sello-opinnot kahdeksanvuotiaana. Hän opiskeli Guido Vecchin johdolla Göteborgissa, Giuseppe Selmin johdolla Roomassa ja William Pleethin johdolla Lontoossa sekä myös Mstislav Rostropovitšin oppilaana. Hän voitti Cassado-sellokilpailun Firenzessä 1971 ja toimi sitten Ruotsin radion sinfoniaorkesterin soolosellistinä.[1]

Helmersonin vuonna 1984 BIS-merkille levyttämää Dvořákin sellokonserttoa pidetään yhtenä teoksen parhaista levytyksistä. Hänen muihin levytyksiinsä lukeutuvat Šostakovitšin sellokonsertto, Brahmsin kaksoiskonsertto ja Bachin soolosellosarjat.[2]

Vuonna 2002 Helmerson perusti Michelangelo String Quartetin yhdessä Mihaela Martinin, Stephan Picardin ja Nobuko Imain kanssa.[2] Vuonna 2012 Picardin tilalle kakkosviulistiksi tuli Daniel Austrich.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Janof, Tim: Conversation with Frans Helmerson (Arkistoitu – Internet Archive), Cello.org 5.5.2001. Viitattu 10.1.2016.
  2. a b Frans Helmerson, Artister, Kungliga Filharmonikerna. Viitattu 10.1.2016.
  3. Downey, Charles T.: Too Many Weak Moments for the Skilled Michelangelo String Quartet (Arkistoitu – Internet Archive), The Washington Post 8.11.2015. Haettu 3.10.2016 palvelusta HighBeam Research (vaatii tilauksen).