Francisco Serrano
| Francisco Serrano | |
|---|---|
.jpg) Francisco Serrano vuonna 1857 Nadarin valokuvaamana. |
|
| Espanjan valtionhoitaja | |
| Edeltäjä | Isabella II (kuningatar) |
| Seuraaja | Amadeus I (kuningas) |
| Espanjan pääministeri | |
| Edeltäjä | Joaquín Aguirre de la Peña |
| Seuraaja | Juan Prim |
| Monarkki | Amadeus I |
| Edeltäjä | Juan Prim |
| Seuraaja | Manuel Ruiz Zorrilla |
| Monarkki | Amadeus I |
| Edeltäjä | Práxedes Mateo Sagasta |
| Seuraaja | Manuel Ruiz Zorrilla |
| Edeltäjä | Emilio Castelar |
| Seuraaja | Juan de Zavala |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 17. joulukuuta 1810 Cádiz, Espanja |
| Kuollut | 26. marraskuuta 1885 (74 vuotta) Madrid, Espanja |
| Tiedot | |
| Puolue | Liberaali unioni |
 Nimikirjoitus |
|
Francisco Serrano y Domínguez, de la Torren herttua (17. joulukuuta 1810 Cádiz – 26. marraskuuta 1885 Madrid)[1] oli espanjalainen sotamarsalkka ja poliitikko. Hänellä oli keskeinen rooli vuoden 1868 vallankumouksessa, jolla kuningatar Isabella II syrjäytettiin vallasta. Serrano toimi Espanjan pääministerinä vuosina 1868–1869, valtionhoitajana 1869–1871 ja uudelleen pääministerinä 1871, 1872 sekä 1874.
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Serrano liittyi jo 12-vuotiaana Espanjan armeijaan ja soti ensimmäisessä karlistisodassa kuningatar Isabellalle uskollisten joukkojen puolella.[1] Hän yleni vuoteen 1841 mennessä kenraaliluutnantiksi ja hänet nimitettiin vuonna 1845 sotaministeriksi sekä vuonna 1848 Granadan kenraalikapteeniksi.[2] Serranolla oli näihin aikoihin suuri vaikutusvalta hovissa ja hän oli läheisissä väleissä kuningatar Isabellan kanssa. Vähitellen hän kuitenkin ajautui hallitsijan epäsuosioon ja joutui asumaan välillä maanpaossa.[1][2] Hän osallistui vuonna 1854 kenraali Leopoldo O’Donnellin johtamaan maltilliseen vallankumoukseen.[1] Sen jälkeen Serrano oli vuonna 1856 Uuden-Kastilian kenraalikapteenina, 1857–1858 Espanjan suurlähettiläänä Pariisissa, 1859–1862 Kuuban käskynhaltijana ja 1862–1863 ulkoministerinä. Hän sai 1862 de la Torren herttuan arvon.[2]
Kenraali O’Donnellin kuoltua vuonna 1867 Serranosta tuli kuningatar Isabellan vastaisen liberaalin opposition johtava hahmo.[1] Vuonna 1868 hänet pidätettiin ja karkotettiin Kanarialle, mutta hän palasi vallankumousliikehdinnän käynnistyttyä saman vuoden syyskuussa. Hänet nimitettiin kumouksellisten joukkojen ylipäälliköksi ja hän löi kuninkaallisen armeijan Alcolean taistelussa 28. syyskuuta. Isabellan luovuttua kruunusta Serranosta tuli uuden väliaikaisen hallituksen pääministeri.[2] Hallituksen vahva mies oli kuitenkin Juan Prim.[1] Seuraavan vuoden aikana Espanjassa toteutettiin miesten yleinen äänioikeus, vahvistettiin paino- ja uskonnonvapaus, uudistettiin oikeuslaitosta ottamalla käyttöön valamiehistöt, karsittiin kristillisten munkkiveljeskuntien etuoikeuksia ja kiellettiin jesuiittojen toiminta.[2]
Serrano toimi valtionhoitajana 15. heinäkuuta 1869 – 2. tammikuuta 1871, kunnes uudeksi kuninkaaksi valittu Amadeus I pääsi aloittamaan tehtävässään. Amadeuksen lyhyeksi jääneen hallitsijakauden aikana Serrano oli vielä kahdesti pääministerinä: tammikuusta heinäkuuhun 1871 ja hetkellisesti kesäkuussa 1872.[2]
Kun Amadeus I luopui kesäkuussa 1873 kruunusta ja Espanja julistettiin tasavallaksi, Serrano siirtyi maanpakoon Ranskaan.[1] Hän palasi pääministeriksi tammikuussa 1874 suoritetun vallankaappauksen myötä, mutta joutui uudelleen eroamaan ja lähtemään maasta kenraali Arsenio Martínez Camposin julistettua Alfonso XII:n kuninkaaksi joulukuussa 1874. Serrano palasi vuonna 1876 Espanjaan, jossa hänestä tuli jälleen oppositiossa olleiden liberaalien johtaja ja muun muassa senaatin puhemies. Hän ilmoitti 1881 tunnustavansa Alfonso XII:n kuninkuuden ja sai toimia 1883–1884 lyhyen aikaa suurlähettiläänä Pariisissa.[1][2] Hän kuoli marraskuussa 1885 päivää kuningas Alfonso XII:n jälkeen.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Francisco Serrano Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||
