Francis Hagerup
| Francis Hagerup | |
|---|---|
.jpg) Hagerup noin vuonna 1895. |
|
| Norjan pääministeri | |
|
Hagerupin II hallitus
22. lokakuuta 1903 – 11. maaliskuuta 1905 |
|
| Edeltäjä | Otto Blehr |
| Seuraaja | Christian Michelsen |
|
Hagerupin I hallitus
14. lokakuuta 1895 – 17. helmikuuta 1898 |
|
| Edeltäjä | Emil Stang |
| Seuraaja | Johannes Steen |
| Norjan oikeusministeri | |
|
Hagerupin II hallitus
22. lokakuuta 1903 – 11. maaliskuuta 1905 |
|
| Edeltäjä | Søren Tobias Årstad |
| Seuraaja | Christian Michelsen |
|
Hagerupin I hallitus
14. lokakuuta 1895 – 15. elokuuta 1897 |
|
| Edeltäjä | Ernst Motzfeldt |
| Seuraaja | Harald Smedal |
|
Stangin II hallitus
2. toukokuuta 1893 – 15. heinäkuuta 1894 |
|
| Edeltäjä | Ole Anton Qvam |
| Seuraaja | Ernst Motzfeldt |
| Norjan valtiovarainministeri | |
|
Stangin II hallitus
9. elokuuta 1895 – 14. lokakuuta 1895 |
|
| Edeltäjä | Ole Furu |
| Seuraaja | Fredrik Stang Lund |
| Suurkäräjäedustaja | |
|
1900–1906
|
|
| Høyren puheenjihtaja | |
|
1899–1902
|
|
| Edeltäjä | Emil Stang |
| Seuraaja | Ole Larsen Skattebøl |
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Georg Francis Hagerup |
| Syntynyt | 22. tammikuuta 1853 Horten, Norja |
| Kuollut | 8. helmikuuta 1921 (68 vuotta) Kristiania, Norja |
| Ammatti | juristi, poliitikko, diplomaatti |
| Tiedot | |
| Puolue | Høyre |
 Nimikirjoitus |
|
Georg Francis Hagerup (22. tammikuuta 1853 Horten – 8. helmikuuta 1921 Kristiania) oli norjalainen juristi ja Høyren poliitikko. Hän toimi Norjan pääministerinä vuosina 1895–1898 ja uudelleen 1903–1905. Lisäksi hän oli oikeus- ja valtiovarainministeri. Poliittisen uransa jälkeen hän työskenteli diplomaattina.[1]
Hagerup alkoi ensin opiskella lääkäriksi, mutta vaihtoi parin vuoden jälkeen oikeustieteeseen. Hän opiskeli Münchenissä, Pariisissa ja Leipzigissa. Vuonna 1885 hän väitteli tohtoriksi ja pari vuotta myöhemmin hänet nimitettiin professoriksi. Hän paitsi opetti, myös kirjoitti oikeustieteen oppikirjoja. Vuonna 1893 hänet valittiin oikeusministeriksi.[1]
Toimittuaan ensin oikeusministerinä Hagerup nousi vuonna 1895 pääministeriksi. Taustalla olivat Ruotsin ja Norjan kiristyneet välit unionipolitiikan takia, mihin unionimyönteisen Hagerupin toivottiin tuovan liennytystä. Hagerupin I hallitus oli sisäisesti hyvin erimielinen lähes kaikesta paitsi neuvottelujen tärkeydestä Ruotsin kanssa, ja unioniasia olikin hallitusta koossa pitävä voima. Neuvotteluissa ei kuitenkaan päästy tyydyttävään lopputulokseen, ja hallitus erosi vuoden 1898 alussa kärsittyään syksyllä vaalitappion. Hagerup pyrki tässä vaiheessa luopumaan politiikasta, mutta Emil Stangin jätettyä Høyren puheenjohtajuuden hänestä tuli tämän seuraaja vuonna 1899.[1]
Hagerup kannatti unionin pysymistä, mutta vuoden 1903 vaaleissa hän haastoi Venstren kannattamalla Norjalle omia konsulaatteja, mitä Venstre oli jo aiemmin vaatinut. Tämä sekä parin uuden puolueen – Samlingspartietin ja Työväenpuolueen – parlamenttiin johti Venstren vaalitappioon ja Hagerupin nousuun uudelleen pääministeriksi. Hallituksen johtajana hän ei kuitenkaan saanut ruotsalaisia taipumaan Norjan omien konsulaattien perustamiseen. Hagerup pelkäsi tilanteen kärjistyvän sodaksi ja kieltäytyi yksipuolisista toimista konsulaattien perustamiseksi, mikä saattoi hänet epäsuosioon omassa puolueessaan. Hagerup erosi ja hänen poliittinen uransa oli ohi. Tämän jälkeen hän siirtyi työskentelemään diplomaattina.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Harald Kjølås: Francis Hagerup Store norske leksikon. 8.3.2023. Viitattu 15.7.2023. (norjaksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Francis Hagerup Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||||||
