Filatelia
Filatelia eli postimerkkeily on postimerkkien, postilähetysten, postileimojen ja muiden postihistoriaan liittyvien kohteiden keräilyä ja tutkimista. Postimerkkien keräilijää kutsutaan filatelistiksi. Sana filatelia on johdettu kreikan kielen sanoista philos ’ystävä’ ja ateleia ’maksuvapaus’.[1] Filatelia on yksi suosituimmista ja laajimmalle levinneistä keräilyharrastuksista.
Filatelian historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Postimerkkien kerääminen alkoi ensimmäisen valtiollisen Britanniassa vuonna 1840 julkaistun postimerkin eli mustan pennyn, Penny Blackin myötä. Ennen postimerkkejä oli julkaistu niin sanottuja leimamerkkejä, joilla oli syntynyt jo oma keräilijäkuntansa. Jotkut leimamerkkien keräilijät siirtyivät myös postimerkkeihin.[2] Penny Blackin eri painosten eroavaisuudet antoivat lisäsysäyksen keräilylle ja filatelistiselle tutkimukselle.
Postimerkkien keräily oli pienimuotoista vielä 1850-luvulle tultaessa. Krimin sota sai monet etsimään uusia sijoituskohteita, kun monet pelkäsivät sodan aikana rahan arvon alenemista. Yksi uusi sijoituskohde oli postimerkit, joiden hinta ja suosio alkoi kasvaa laajentuneen kysynnän ansiosta. Apteekkari Edward Stanley Gibbons perusti vuonna 1856 liikkeensä kulmaan filatelistisen osaston, josta on kasvanut maailman suurin postimerkkiliike, Stanley Gibbons. Ensimmäiset postimerkkijulkaisut ovat 1850-luvulla, ja ensimmäisen kerran postimerkkejä oli tiettävästi näytteillä Belgiassa vuonna 1852.[2]
Ensimmäinen keräilyyn tarkoitettu postimerkkikansio julkaistiin vuonna 1861 Ranskassa. Ensimmäinen postimerkkiaiheinen lehti alkoi ilmestyä Saksassa vuonna 1863. Ensimmäinen postimerkkiluettelo julkaistiin Belgiassa vuonna 1864 ja Suomessa vuonna 1895. Filatelian käsitettä käytti ensimmäisenä ranskalainen M. Herpin vuonna 1864. 1880-luvun lopulla tulivat myyntiin ensimmäiset liimakkeet, joilla merkit kiinnitetään kansioihin. Vuonna 1926 perustettiin kansainvälinen filatelistiliitto Féderation Internationale de Philatelie FIP. Suomen Filatelistiliitto perustettiin vuonna 1947.
Filatelian lajit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Aihekeräily (postimerkit)
Yleensä postimerkkien keräily aloitetaan keräämällä koko maailman postimerkkejä. Pian keräilijät kuitenkin yleensä erikoistuvat suppeammalle alueelle koko maailman kohteiden runsauden vuoksi. Maakohtaisessa keräilyssä keskitytään keräämään vain jotakin tiettyä maata tai maita, ja pidemmälle mentäessä myös tietyn maan tiettyä aikakautta tai tiettyä postimerkkimallia (käyttösarjaa). Aihekeräilyksi kutsutaan keräilyä, jossa postimerkkejä kerätään niiden kuva-aiheen perusteella, kuten esimerkiksi kasveja, lintuja, junia tai muuta vastaavaa. Pidemmälle edettäessä aihevalinta yleensä monipuolistuu: aiheina voivat olla kirjallisuus, rakennustaide, sokeri tai vastaavat abstraktimmat aiheet. Postihistoriaksi kutsutaan keräilyä, jossa keräilyn kohteena ovat erilaiset postilähetyksillä olevat leimat, merkinnät, postitaksat ja muut lähetysten käsittelyyn liittyvät merkinnät. Tämä tarjoaa lähes rajattomat mahdollisuudet hyvin monimuotoiseen keräilyyn.
Nykyään filateliaan luetaan myös erilaiset veron maksussa käytetyt leimamerkit. Postilaitokset markkinoivat myös ensipäivänkuorien ja -leimojen keräilyä, mutta tämä ei pidemmälle edettäessä ole kovin suosittu keräilyn laji. Filatelia tarjoaa lähes loputtomat erikoistumismahdollisuudet, kun kokoelmasta pyritään saamaan mahdollisimman täydellinen. Keräilyä voi syventää filateelisella tutkimuksella, keskittymällä painomenetelmiin, paperilaatuihin, käytettyihin painoväreihin, vesileimoihin, liimoitteisiin ja postinkuljetukseen.
Filatelistin välineet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Postimerkkien ja muiden kohteiden keräilijä ja tutkija voi tarvita erilaisia apuvälineitä, kuten postimerkkiluetteloita, alan kirjallisuutta, taustatietoja kohteista ja postinkulun historiasta, kansioita merkkien ja lähetysten säilyttämiseen, liimakkeita, kortistolaatikoita, säiliökirjoja, atulat merkkien käsittelyyn, suurennuslasin, hammastusmittarin ja vesileiman etsijän.
Postimerkkien säilytystä varten on erilaisia säiliökirjoja ja kansioita. Kokoelmakansio on postimerkkien lopullinen talletuspaikka. Niissä voi olla valmiiksi merkityt paikat merkeille, mutta erikoistuneemmat keräilijät käyttävät kansiota, jonka lehdille voi merkit voi sijoittaa vapaasti. Säiliökirja on puolestaan sellofaani- tai muovitaskuliuskoin varustettu kirja, jota käytetään usein kaksoiskappaleille tai väliaikaiseen varastointiin.[3] Kuorien säilöttämiseen voi käyttää kuorikansioita. Ylimääräisiä merkkejä ja kortteja varten on esimerkiksi pergamiinipusseja. Säilytysvälineistössä kannattaa käyttää nimenomaan postimerkkeilyyn tarkoitettuja välineitä, sillä esimerkiksi toimistoihin tarkoitetuissa muovitaskuissa voi olla aineita, jotka reagoivat pitkäaikaisessa säilytyksessä painovärin kanssa.[4]
Liimakkeita käytetään leimattujen merkkien kiinnittämiseen kansioon. Liimakkeen pienempi osa kiinnitetään merkkiin ja isompi kansion sivulle. Siinä itsessään on liimoite, jonka avulla merkki saadaan liimattua kansioon. Jos liimakeella kiinnitetty merkki joudutaan siirtämään, vanha liimake pitää irrottaa merkistä liuottamalla.[4] Käyttämättömien merkkien kiinnittämiseen käytetään taskuja, jotka liimataan kansioon. Käyttämättömän merkin liimapinta vaurioituu, jos sen kiinnitettäisiin suoraan liimakkeella.[5]
Merkien käsittelyä käsin pitää välttää, joten merkkien käsittelyä varten atulat ovat toimiva apuväline. Postimerkkien tutkimisen apuvälineisiin kuuluu muun muassa hammastemittari, jota käytetään vanhojen merkkien yksilöintiin. Vesileiman etsin on pieni musta muoviastia, jossa merkin selkäpuolella tiputetaan puhdistettua bensiiniä. Puhdas bensiini ei vahingoita merkkiä, mutta sen avulla vesileima näkyy selvemmin. Monet kuvakevirheet ovat paljain silmin nähtävissä, mutta suurennuslaseja käytetään niiden löytämisen helpottamiseksi. Mikrometriruuvila puolestaan voi tarkistaa painopaperin paksuuden.[6]
Julkaisut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Postimerkkiluettelot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Postimerkkiluettelo
Suomessa on julkaistu postimerkkiluetteloita vuodesta 1895 alkaen. Nykyään ilmestyvät luettelot ovat Lape ja Norma, jotka ilmestyvät vuosittain. Merkittävin ulkomainen koko maailman merkkien luettelosarja on saksalainen Michel. Muita merkittäviä koko maailman postimerkkiluetteloiden julkaisijoita ovat englantilainen Stanley Gibbons, yhdysvaltalainen Scott ja ranskalainen Yvert&Tellier. Lähes kaikissa maissa ilmestyy lisäksi maakohtaisia paikallisia luetteloita. Suomessa käytetty on myös ruotsalainen Pohjoismaat käsittävä Facit-luettelo.
Kirjallisuus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Luetteloiden lisäksi useasti tarvitaan syvemmälle menevää tutkimustietoa. Tätä on julkaistu pelkästään Suomessakin satoja nimikkeitä. Perusteoksia ovat Suomen filatelistiliiton julkaisema Suomen Postimerkkien käsikirja -sarja sekä Suomen Postileimojen käsikirja -sarja. Näitä täydentävät lukuisat rajatumpia aiheita käsittelevät teokset. Useimmissa suuremmissa kirjastoissa on kattava valikoima perusteoksia. Postimuseon kirjastossa Tampereella on maan laajin valikoima filateelista kirjallisuutta.
Lehdistö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomessa ilmestyy säännöllisesti neljä laajempaa ja useita pienempiä filateelisia lehtiä. Suurimmat lehdet ovat Suomen Filatelistiliiton Filatelisti, Suomen Filatelistiseuran Suomen Postimerkkilehti, Turun Postimerkkikerhon Abophil ja yksityinen Keräilyuutiset. Lisäksi ilmestyy kymmenkunta pienempää monistetyyppistä kerholehteä.
Tapahtumat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Postimerkkinäyttelyt
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Postimerkkialan yhdistykset järjestävät säännöllisesti alan näyttelyitä, joissa kokoelmia esitellään yleisölle. Näyttelyitä on sekä kansallisella tasolla että kansainvälisellä tasolla. Maailmanlaajuisia näyttelyiden järjestäjä on Kansainvälinen filatelistiliitto FIP. Maaosatason näyttelyitä on jokaisessa maanosassa. Euroopassa niitä järjestää maanosaliitto FEPA ja Pohjoismaissa Nordia.[7] Suomessa on järjestetty Finlandia-näyttelyitä.
Osassa näyttelyjä kokoelmat myös arvostellaan, ja ne kilpailevat keskenään eri luokissa. Näyttelyiden kilpailuluokkia ovat muun muassa perinteinen filatelia, postihistoria, aihefilatelia ja leimamerkit.[8] Näyttelyihin osallistumiseen vaaditaan eri tason mitaleja alemman tason näyttelyistä. Nordia-näyttelyyn pääsee kokoelmalla, joka on saanut kansallisessa näyttelyssä vähintään ison hopeamitalin (70 pistettä), ja FEPA:n ja FIP:n näyttelyihin voi päästä kokoelmalla, joka on saanut vähintään kansallisen tason vermeil-mitalin (75 pistettä).[7]
Postimerkkinäyttelyissä noudatetaan Kansainvälisen filatelistiliiton kehittämiä sääntöjä. Yleissäännöissä käsitellään osallistumista, kokoelmien käsittelyä, tuomaristoa, arvostelua ja palkintoja. Kullekin näyttelyluokalle on lisäksi omat erityissääntönsä. Arvostelun maksimipistemäärä on 100 pistettä. Perinteisten kokoelmien arvostelussa otetaan huomioon kokoelman käsittelytapa, filateeliset tiedot, aineisto ja esittelytapa. Aihefilateliassa käsittelytavan sijaan arvioidaan suunnitelmaa ja aiheen kehittelyä.[8]
Huutokaupat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Merkittävä materiaalin hankintaväylä ovat huutokaupat. Niitä järjestävät alan kauppiaat ja postimerkkiyhdistykset. Useimmilla on nykyään sivusto myös internetissä. Lisäksi internetin myyntipalveluissa on kaupan paljon filateelista materiaalia, mutta arvokkaimmat kohteet myydään yleensä erikoishuutokaupoissa. Julkisia postimerkkihuutokauppoja järjestetään lähinnä Helsingissä 3–6 kertaa vuodessa. Useimmissa suuremmissa postimerkkikerhoissa kokousohjelmaan kuuluu huutokauppa.
Postimerkkikerhot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Postimerkkeilijät ovat järjestäytyneet lukuisiin postimerkkikerhoihin, joiden kattojärjestönä toimii Suomen Filatelistiliitto. Pääosin kerhot ovat paikkakuntakohtaisia, mutta myös erikoisalojen kerhoja on muodostunut muun muassa aihefilatelian, postihistorian ja erilaisten työyhteisöjen ympärille.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Postimerkkeilijä Abckiria. Helsinki: Finlandia 88, 2015.
- Vaarnas, Kalle: Filatelian taito. Otava, 1959.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Vaarnas 1959, s. 10.
- ↑ a b Postimerkkeilijän Abckiria, s. 5.
- ↑ Postimerkkeilijän Abckiria, s. 83.
- ↑ a b Postimerkkeilijän Abckiria, s. 84.
- ↑ Postimerkkeilijän Abckiria, s. 85.
- ↑ Postimerkkeilijän Abckiria, s. 87.
- ↑ a b Yleistä näyttelyistä Suomen Filatelistiliitto. Viitattu 23.6.2019.
- ↑ a b Postimerkkeilijän Abckiria, s. 118.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]