Fanny (yhtye)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Fanny
Tiedot
Toiminnassa 1969-1975, 2007, 2023
Tyylilaji rock, hard rock
Kotipaikka Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
Laulukieli Englanti
Entiset jäsenet

June Millington, Jean Millington, Alice de Buhr, Nickey Barclay, Patti Quatro, Brie Brandt, Cam Davis

Levy-yhtiö

Reprise, Casablanca

Aiheesta muualla
Kotisivut
Fanny-yhtyeen entiset jäsenet June ja Jean Millington.

Fanny oli yhdysvaltalainen rock-yhtye. Se oli aktiivinen 1970-luvun alusta 1970-luvun keskivaiheille. Fanny oli ensimmäinen kokonaan naisista koostunut rock-yhtye, joka teki usean albumin sopimuksen levy-yhtiön kanssa. Fanny levytti neljä albumia vuodesta 1970 vuoteen 1973 Reprise levy-yhtiöllä.[1] Yhtye oli myös yksi ensimmäisistä kokonaan naisista koostuvista rock-yhtyeistä, joka saavutti kriittistä ja kaupallista menestystä.[2] Heillä oli muun muassa kaksi Billboard Hot 100 Top 40 singleä.

Bändin perustivat sisarukset June ja Jean Millington. June soitti kitaraa ja Jean bassoa. Sisarukset olivat musisoineet yhdessä siitä asti, kun he 1960-luvun alussa muuttivat Filippiineiltä Kaliforniaan. June, Jean ja rumpali Brie Berry muodostivat bändin nimeltä The Svelts, mutta Brie lähti bändistä saatuaan lapsen. The Svelts -yhtyeeseen liittyivät vuonna 1968 kitaristi Addie Clement ja rumpali Alice de Buhr. The Svelts esiintyi Yhdysvaltojen länsiosissa. Myöhemmin samana vuonna Alice ja Addie lähtivät perustaakseen uuden yhtyeen, Wild Honeyn, johon June ja Jean myös liittyivät. Wild Honey sai levytyssopimuksen joulukuussa 1969. Levyä äänittäessään yhtye tuli siihen tulokseen, että yhtyeestä puuttui vielä kosketinsoittaja. Kosketinsoittajan löytäminen yhtyeeseen osoittautui haastavaksi, mutta lopulta Nickey Barclay liittyi yhtyeeseen. Yhtyeen lopulliseksi nimeksi valikoitui Fanny, sillä yhtye ja levy-yhtiö pitivät sitä sopivan lyhyenä, ytimekkäänä, feminiinisenä ja rohkeana.[3]

Vuonna 1969 tuottaja Richard Perry kiinnitti heidät Reprise Records -levy-yhtiöön. Fanny levytti neljä albumia yhdessä ennen kuin June lähti bändistä aiheuttaen alkuperäisen kokoonpanon hajoamisen. Bändi hajosi viimeisen albuminsa jälkeen vuonna 1975.[3] Millington sisarukset ovat jatkaneet musiikin soittamista yhdessä bändin hajoamisen jälkeen. Vuonna 2018 Fannyn entinen rumpali Brie Howard-Darlingin sekä June ja Jean Millington perustivat spin-off yhtyeen Fanny Walked the Earth.

Myöhemmät yhtyeen the Go-Go's ja the Bangles ovat maininneet Fannyn merkittävänä inspiraationa. David Bowie piti Fannya yhtenä aikansa parhaista rock-yhtyeistä.[2]

Studio albumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Fanny (1970) [4]
  • Charity Ball (1971) [5]
  • Fanny Hill (1972) [6]
  • Mothers Pride (1973) [7]
  • Rock and Roll Survivors (1974)
  • Fanny Walked the Earth (2018, yhtyeenä Fanny Walked the Earth)
  • Fanny Live (1998 ja 1972)[8]

Kokoelma albumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • First Time in a Long Time - The Reprise Recordings (2002)[9]
  • "Ladies' Choice" / "New Day" (1970)
  • "Nowhere to Run" / "One Step at a Time" (1970)
  • "Changing Horses" / "Conversation with a Cop" (tammikuu 1971)
  • "Charity Ball" / "Place in the Country" (syyskuu 1971)
  • "Ain't That Peculiar" / "Think About the Children" (maaliskuu 1972)
  • "Wonderful Feeling" / "Rock Bottom Blues" (heinäkuu 1972)
  • "Young and Dumb" / "Knock on My Door" (lokakuu 1972)
  • "All Mine" / "I Need You Need Me" (tammikuu 1973)
  • "Last Night I Had a Dream" / "Beside Myself" (huhtikuu 1973)
  • "I've Had It" / "From Where I Stand" (kesäkuu 1974)
  • "Butter Boy" / "Beggar Man" (tammikuu 1975)
  1. Fanny-yhtyeen kotisivut fannyrocks.com. Viitattu 3.4.2024.
  2. a b June Millington: You Never Heard of Fanny? msmagazine.com. 26.5.2011. Viitattu 3.4.2024.
  3. a b Fanny-yhtyeen kotisivut, About fannyrocks.com. Viitattu 3.4.2024.
  4. Fanny fannyrocks.com. Viitattu 3.4.2024.
  5. Charity Ball fannyrocks.com. Viitattu 3.4.2024.
  6. Fanny Hill fannyrocks.com. Viitattu 3.4.2024.
  7. Mothers Pride fannyrocks.com. Viitattu 3.4.2024.
  8. Fanny Live fannyrocks.com. Viitattu 3.4.2024.
  9. First Time In A Long Time fannyrocks.com. Viitattu 3.4.2024.
  10. Strong, M. C.: The great metal discography archive.org. 1998. Viitattu 3.4.2024.