Fabe

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Fabe
Henkilötiedot
Syntynyt20. syyskuuta 2001 (ikä 22)
Tampere, Suomi
Muusikko
Taiteilijanimi Fabe, Le Fvbelos
Laulukielet suomi
Aktiivisena 2018-
Tyylilajit trap, rap, R'n'B
Levy-yhtiöt

Skorpioni 2018-2021

Sony Music 2021-

Fabe aiemmin Le Fvbelos (oikealta nimeltään Farbod Karimi, s. 20. syyskuuta 2001 Tampere) on suomalais-iranilainen muusikko. Hän nousi julkisuuteen lokakuussa 2018 julkaistuaan kappaleen Kauas, jota on kuunneltu jo yli 5 miljoonaa kertaa suoratoistopalvelu Spotifyssa.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Faben ura alkoi vuonna 2016, kun hän alkoi räppäämään kavereidensa kanssa huvin vuoksi. Fabe kertoo kuitenkin viihtyneensä jo pienenä mikrofoni kädessään, oli kyse sitten kuorossa laulamisesta tai sukulaisille esiintyminen.[1] Fabe on ollut Sony Musicin jäsen vuodesta 2021 lähtien. Fabe tunnetaan herkistä R'n'B tulkinnoistaan.

Fabe on yhdistetty espoolaiseen L-City-katujengiin. Jengiin yhdistetyt räppärit Yutu Brown, Fabe ja Nuteh Jonez julkaisivat keväällä 2021 ”disstrackin” eli pilkkaavan kappaleen nimeltään P-Block Disstrack, joka oli kohdistettu räppäreihin Cavallini ja Blacflaco. Fabe joutui Milan Jaffin Kurdish Mafian pahoinpitelemäksi syksyllä 2021, kun vihollisjengiläiset etsivät L-Cityn keulakuvana pidettyä Yutu Brownia. Pahoinpitely kuvattiin ja jaettiin sosiaaliseen mediaan.[2][3][4]

Tammikuussa 2024 Fabe joutui somekohun keskelle lähettämistään naisvihamielisistä yksityisviesteistä. Somekohu sai alkunsa siitä, kun Faben kahdelle naiselle lähettämät viestit levisivät kuvakaappauksina Instagramissa. Fabe pyysi tapahtumia myöhemmin anteeksi.[5]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • ”Ongelmalapsi” (2022)

EP:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • ”Fabe EP” (2020)

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • ”Hulluks” (2018)
  • ”Kauas” (2018)
  • ”SICKBOY” (mukana MELO, 2019)
  • ”Älä Sano” (mukana SHRTY, 2019)
  • ”Vapaana” (2019)
  • ”Mielenrauha” (2020)
  • ”Bussdown” (mukana Cavallini, 2020)
  • ”Baby Girl” (mukana Cledos, 2020)
  • ”Elokuu” (2021)
  • ”Vainoharhainen” (2021)
  • ”Tähti” (2022)
  • ”WYD” (2022)
  • ”Koko Yö” (mukana JVG, 2022)
  • ”Kultainen keskitie” (2023)
  • ”Lojaali” (mukana Mikael Gabriel, 2023)
  • ”Melodia” (2023)
  • ”Bye Bye” (2023)
  • ”Tequila” (2023)

Vierailijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • GoodJobLarry: Väärin (mukana Fabe, 2019)
  • Sliki & Hamuelos: Hot Mama (mukana Fabe, 2020)
  • SHRTY: System (mukana william,Fabe, 2021)
  • william: IDGAF (mukana Fabe, 2021)
  • Sexmane: Fiilis (mukana Fabe,YB026, 2021)
  • Cledos: Mis oot ollu (mukana Fabe, 2022)
  • DAVI: Kato mua nyt (mukana Cledos, Fabe, 2022)
  • Infernal: From Paris to Berlin (mukana T Swoop, Fabe ja Branco, 2022)
  • MD$: Vihatuin (mukana Fabe, Reino Nordin, Mikael Gabriel, 2022)
  • Pihlaja: Heaven (mukana Fabe, 2022)
  • Kerza: Sori mama (mukana Fabe, 2022)
  • Gabri: Enää meit (mukana Fabe, 2023)
  • DJ Euro: YALLA (mukana Fabe, 2023)
  • VJ: MMM (mukana Fabe, 2023)
  • william: Jos mul on tylsää (mukana Fabe, 2023)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]