Eulemur collaris
| Eulemur collaris | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Kädelliset Primates |
| Heimo: | Makit Lemuridae |
| Suku: | Ruskomakit Eulemur |
| Laji: | collaris |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Eulemur collaris |
|
 Levinneisyyskartta. |
|
| Katso myös | |
|
|
|
Eulemur collaris on Madagaskarin kaakkoisosissa tavattava maki. Lajia pidettiin aikaisemmin ruskomakin alalajina ja nykyisin omana lajinaan. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt sen erittäin uhanalaiseksi lajiksi.
Taksonomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lajia Eulemur collaris pidettiin aikaisemmin ruskomakin (Eulemur fulvus) alalajina. Nykyisin se on kuitenkin mäöäritelty kokonaan omaksi lajikseen.[1]
Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eulemur collaris on keskikokoinen. Painoa sillä on 2,25–2,5 kiloa. Ruumiin pituus on 390–400 mm ja hännän pituus 500–550 mm. Urokset ja naaraat poikkeavat toisistaan väritykseltään. Urosten selkäpuoli on ruskeanharmaa ja vatsapuoli hieman vaaleampi. Selkärankaa pitkin kulkee musta raita. Otsa, päälaki ja kuono ovat tummanharmaat tai mustat. Posket ja parta ovat oranssit tai ruosteenruskeat. Naaraiden selkäpuoli on uroksia rukseampi. Pää ja naama ovat harmaat. Poskien karvoitus on harvempaa. Naaraiden ja urosten silmät ovat oranssinpunaiset.[2]
Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lajin levinneisyysalue käsittää osia Kaakkois-Madagaskarista. Levinneisyysalueen eteläraja on Ambatotsirongorongon metsä ja pohjoisraja Mananarajoki. Joen tosielta puolelta alkaa lajin Eulemur cinereiceps-levinneisyysalue. Lännessä raja kulkee Kalambatritran metsissä. Pieniä kantoja on Mandenan ja Sainte-Lucen suojelualueilla.[1]
Lajin elinympäristö käsittää kosteita rannikkometsiä merenpinnan korkeudelta aina 1 875 metrin korkeuksille saakka. Kannan tiheys on paikasta riippuen yleensä 16–74 yksilöä per km².[1]
Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eulemur collaris on sekä yö-, että päiväaktiivinen. Aktiivisuusaste on riippuvainen valojaksoisuudesta ja öiden valoisuudesta. Ne liikkuvat ryhmissä, joiden koko on tyypillisesti 2–17 yksilöä. Suuremmissa voi olla 22 yksilöä. Yhdessä ryhmässä voi olla useita uroksia ja naaraita. Ryhmä liikkuu kotialueella, jolla on kokoa 21–113 ympäristöstä alueesta riippuen.[1]
Pääasiallisen ravinnonlähteen muodostavat hedelmät. Muita ravinnon lähteitä ovat kukat, tuoreet lehdet ja hyönteiset. Sen ravinnokseen käyttämiä kasvilajeja on 45:stä eri suvusta. Tärkeimpiä niistä ovat Syzigium, Dypsis ja Uapaca.[1]
Naaraat synnyttävät syyskuun ja lokakuun aikana. Tiineys kestää noin 120 päivää. Poikasia on usein yksi, mutta kaksosetkaan eivät ole harvinaisia.[1]
Uhat ja suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt lajin Eulemur collaris erittäin uhanalaiseksi lajiksi. Kanta on pienentynyt viimeisen kolmen sukupolven eli noin 24 vuoden aikana arviolta vähintään 50 %.[1]
Lajin pääasiallinen uhkatekijä on sen elinympäristön häviäminen kaskiviljelyn ja puuhiilen tuotannon takia. Huomattavan ongelman muodostaa myös ilmeniitin kaivanta ja metsästys. Lajia metsästetään paitsi ruuaksi, mutta myös laitonta lemmikkikauppaa varten.[1]
Laji kuuluu CITES-sopimuksen liitteeseen I. Sitä tavataan kahden kansallispuiston Andohahelan ja Midongy du Sudin alueilla, sekä Kalambatritran, Tsitongambarikan, Mandenan ja Sainte Lucen suojelualueilla. Berentyn yksityisellä suojelualueella on sinne istutettu kanta. Eläintarhoissa yksilöitä on Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j Donati, G., Balestri, M., Campera, M., Hyde Roberts, S., Račevska, E., Ramanamanjato, J.-B. & Ravoahangy, A.: Eulemur collaris IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020-3. 2020. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 18.12.2020. (englanniksi)
- ↑ Nick Garbutt: Mammals of Madagascar : a complete guide, s. 164-166. Yale University Press, 2007. ISBN 978-0-300-12550-4. (englanniksi)