Eugene Field

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Eugene Field

Eugene Field (2. syyskuuta 1850 - 4. marraskuuta 1895) oli yhdysvaltalainen lastenkirjailija ja runojen ja lorujen sepittäjä.

Field syntyi Saint Louisissa Missourissa, mutta hänen äitinsä kuoli varhain, ja hänen serkkunsa Massachusettsissa otti hänet kasvattaakseen. Hän opiskeli useassa collegessa huonohkoin tuloksin. Hän oli enemmän kiinnostunut piloista ja vitseistä kuin vakavasta koulunkäynnistä. Hän kokeili myös näyttelemistä, muttei viihtynyt kauan. Hänet lähetettiin Eurooppaankin, mistä hän palasi pennittömänä.

Field palasi synnyinsijoilleen Missouriin, avioitui samana vuonna, ja pariskunta sai kahdeksan lasta. Laskut Field pyysi lähettämään suoraa vaimolleen, hänellä kun mielestään oli "huono rahapää". Field pääsi Gazetten toimittajaksi. Siihen hän kirjoitti kevyttä, juorutyylistä pakinaa. Hän työskenteli sittemmin pakinoitsijana myös Denverissä ja Chicagossa. Hän kuoli Kansasissa 45-vuotiaana.

Denverin aikoina hän kirjoitti Hollantilaisen tuutulaulun, joka tunnetaan paremmin nimellä Wynken, Blynken and Nod, jossa päähenkilöt ovat kolme puukengällä purjehtivaa merimiestä - ne kuvaavat lupsahtelevia silmiä ja nuokkuvaa päätä. Suomenettukin runo on nimellä Tuike, Välke ja Huis. Runon pohjalta on varhainen pianosävellys, Walt Disneyn lyhyt piirroselokuva vuodelta 1938 sekä Donovanin kaksikin sävellystä eri aikakausien koosteissa.

Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.