Etvo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Etvo eli Etelän vapaaehtoisohjelma oli Kepa ry:n koordinoima ohjelma. Sen kautta saattoi lähteä vapaaehtoiseksi Aasian, Afrikkaan ja Latinalaiseen Amerikkaan 6–12 kuukaudeksi. Ohjelma lopetettiin vuonna 2016 kehitysyhteistyöleikkausten tähden.[1]

Ohjelman alaikäraja oli 22 vuotta ja minimivapaaehtoisaika 6 kuukautta. Vapaaehtoiset työskentelivät paikallisissa kansalaisjärjestöissä muun muassa tiedotuksen, ympäristönsuojelun, opetuksen tai hankehallinnon parissa.

Etvo oli suunnattu erityisesti kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöstä kiinnostuneille. Ohjelman tarkoitus oli kansalaisjärjestöjen kumppanuuden vahvistaminen. Useimmat etvo-vapaaehtoiset työskentelivät Suomen ulkoministeriön rahoittamissa kehitysyhteistyöhankkeissa. Ohjelma oli omakustanteinen.

Vuonna 2011 etvo-vapaaehtoispaikkoja oli Nicaraguassa, Ecuadorissa, Perussa, Boliviassa, Brasiliassa, Senegalissa, Ugandassa, Sambiassa, Mosambikissa, Madagaskarilla, Tansaniassa, Keniassa, Nepalissa, Kambodžassa ja Thaimaassa. Paikat vaihtelivat kuitenkin vuosittain, riippuen järjestöjen tarpeista.

Etvon haku oli kerran vuodessa. Haku alkoi toukokuussa ja päättyi elokuun lopussa. Haussa pyrittiin löytämään sopivat vapaaehtoiset sopiviin järjestöihin. Haussa valittiin noin 20–30 vapaaehtoista.

Vuosittain Etvon kautta Suomeen saapui myös 1–2 vapaaehtoista kehitysmaista työskentelemään suomalaisessa kumppanijärjestössä 1–3 kuukauden ajan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kepa ry:stä tuli Fingo ry - lue historiasta Fingo.fi. Viitattu 14.12.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä järjestöön, yhdistykseen tai ei-kaupalliseen organisaatioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.