Espoonlahden paloasema

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Espoonlahden paloasema on rakennettu 1978.

Espoonlahden paloasema (asema numero 30) sijaitsee Espoonlahden kaupunginosassa ja se on yksi viidestä Espoon alueella sijaitsevasta vakituisesta paloasemasta.[1] Vuonna 2002 tehdyn yhteistoimintasopimuksen mukaisesti Espoon paloasemat kuuluvat Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokseen.[2]

Nykyinen paloasema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoonlahden paloaseman osoite on Rehtorintie 2.[3] Samassa kiinteistössä sijaitsevat myös Espoon katuylläpidon toimitilat. Rakennus on valmistunut vuonna 1978,[3] eikä siihen ole rakentamisen jälkeen tehty kuin pieniä parannuksia.[4] Espoonlahden paloasema on alueellisesti tärkeä myös Kirkkonummen kunnan ja Länsimetron kannalta. [5] Pelastuslaitoksen johtokunta onkin ehdottanut vuonna 2007 uuden paloaseman rakentamista.[4] Nykyisen aseman on huonokuntoisuutensa lisäksi katsottu haittaavan lähellä sijaitsevaa asutusta ja se on liikenteellisesti hankalassa paikassa asuntokadun varrella, josta ei ole aina turvallista lähteä hälytykseen.[4]

Espoonlahden uusi paloasema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuden paloaseman paikaksi on kaavailtu Sammalvuorella sijaitsevan Espoonlahden vesitornin juurusta osoitteessa Tyskaksenkaari 3. Uusi rakennus tulisi Espoonlahden vesitornin ja metron kuilurakennuksen viereen.[6] Parempien liikenneyhteyksien vuoksi tämä sijainti laajentaa selvästi tulevan paloaseman laskennallista kuuden minuutin toimintavalmiusaika-aluetta nykyisellä tieverkolla.[7][8] Hälytysajoon lähteminen huomioidaan Tyskaksenkaaren ja Nöykkiönkadun risteyksen rakentamisessa.[9]

Uuden paloaseman rakentamisen mahdollistava kaava hyväksyttiin helmikuussa 2014.[10] Paikka on länsiosaltaan Länsimetron työmaa-aluetta, sillä osittain tulevan paloaseman tontin alle louhitaan Länsimetron huoltotunneleita. Pelastuslaitos onkin kouluttanut henkilöstöään maanalaista pelastustoimintaa varten vuodesta 2013 lähtien.[11] Espoonlahden paloasemahankkeen suunnitelmien on arvioitu valmistuvan kesäkuussa 2017. Tällöin rakentaminen voisi alkaa alkaa tammikuussa 2018 ja se valmistuisi joulukuussa 2018. Rakennus voitaisiin ottaa käyttöön alkuvuodesta 2019.[12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pöytäkirja, Pelastuslaitoksen johtokunta 24.09.2013. Espoon kaupunki.PDF[1]
  • Hankesuunnitelma, Espoonlahden paloasema, hankenumero 1006. 25.5.2016. Espoon kaupunki. PDF[2]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Espoon paloasemat www.lup.fi. Viitattu 2.3.2017.
  2. Espoon kaupunki: Länsi-Uudenmaan pelastustoimen yhteistoimintasopimus. Espoon kaupunki, 2002. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 2.3.2017).
  3. a b Espoonlahden paloasema lup.fi. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos. Viitattu 2.3.2017.
  4. a b c Pelastuslaitos hoputtaa uutta paloasemaa Espoonlahteen Yle Uutiset. Viitattu 2.3.2017.
  5. Pöytäkirja, s. 9.
  6. Hankesuunnitelma, s. 8.
  7. Hankesuunnitelma, s.6.
  8. Klaus Nurmi: Sammalvuoren alla jytisee pian – metrovarikko louhitaan 47 metrin syvyyteen Länsiväylä. Viitattu 2.3.2017.
  9. Uusi paloasema Sammalvuoreen Espoonlahti-lehti. 30.1.2013. Viitattu 2.3.2017.
  10. Espoonlahden uuden paloaseman mahdollistava kaava lainvoimaiseksi www.espoo.fi. Viitattu 2.3.2017.
  11. LUP ja Länsimetro lup.fi. 13.6.2016. Viitattu 2.3.2017.
  12. Hankesuunnitelma, s. 14.