Suikki Jääskä

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Esko Jääskä)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Esko ”Suikki” Jääskä Nuorison taidetapahtumassa Jyväskylässä 1972.

Esko ”Suikki” Jääskä (s. 12. tammikuuta 1950)[1] on suomalainen muusikko, äänittäjä, musiikkistudioyrittäjä, musiikkiteknologian opettaja sekä yksi Provinssirock-festivaalin perustajista.[2] Hän toimi 2007–2018 Seinäjoen Rytmi-instituutin hallituksen puheenjohtajana.

Jääskä on neljän vuosikymmenen ajan tehnyt musiikkiäänityksiä liikkuvalla studioautollaan eri puolilla Suomea. Hän on tallentanut etenkin suomalaisten kuorojen ja hengellisen musiikin esittäjien ohjelmistoa.[3]

Jääskä on muusikkona enimmäkseen itseoppinut, mutta otti joitakin trumpettitunteja kapellimestari Antti Vainiolta. Hän on varsinaiselta ammattikoulutukseltaan hammaslaborantti.[1] 1970-luvun alkupuolelta Suikki Jääskä muistetaan Seinäjoen seudulta isojen, puhallinsektioin varustettujen rock-yhtyeiden Super-Suikkis ja Bestsellers Orchestra perustajana, johtajana ja trumpetistina. Näiden yhtyeiden entisiä muusikoita kokoontui Jääskän aloitteesta syksyllä 2010 Seinäjoelle yhtä konserttia varten. Heistä Jääskä ja viisi muuta päätti jatkaa vakituisemminkin nimellä Soulful of Blues with Soul Sisters and Downtown Horns (SOB).[4][5]

Suikki Jääskä toimii aktiivisesti eteläisen Afrikan musiikkia ja tanssia Suomessa edistävässä yhdistyksessä Good People ry.[6] Vuonna 1990 hän oli yksi Seinäjoen populaarimusiikin keskuksen Rytmi-instituutin perustajia.[7] Hän on toiminut pitkään instituutin hallituksessa.[8][9]

1990-luvulta alkaen Jääskä opetti musiikkiteknologiaa Sibelius-Akatemiassa.[10]

  1. a b Suikki Jääskä, Pohjalaiset musiikintekijät -sivusto], Porstuakirjastot. Viitattu 10.1.2016.
  2. Ampuja, Eetu: Provinssirockin perustaja ihmettelee: mihin rock katosi Provinssista? (Arkistoitu – Internet Archive)Ilta-Sanomat. Viitattu 5.7.2016
  3. Referenssit (Arkistoitu – Internet Archive), Master Recording. Viitattu 6.1.2014
  4. Matti Salmenkangas: SOB nostaa bluesin kunniaan 7.3.2012. Ilkka. Viitattu 5.1.2014.
  5. Soul-bluesin kunnianpalautus pohjalaisittain 10.6.2011. Jazzrytmit. Arkistoitu 7.1.2014. Viitattu 6.1.2014.
  6. Good People (Arkistoitu – Internet Archive), Globalmusic.fi. Viitattu 6.1.2014.
  7. Suikki Jääskä iloitsee kaksikymppisen Rytmi-instituutin suosiosta, Yle Pohjanmaa 2.9.2010. Viitattu 6.1.2014.
  8. Hallinto (Arkistoitu – Internet Archive), Rytmi-instituutti. Viitattu 6.1.2014.
  9. Rytmi-instituutin hallitus laajeni valtakunnalliseksi Rytmi-instituutti. 9.11.2018. Viitattu 29.12.2022.
  10. Suikki Jääskä (Arkistoitu – Internet Archive), Kokkolan Ooppera. Viitattu 6.1.2014.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]