Esko Haapala

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Esko Juhani Haapala (2. lokakuuta 1927 Oulu8. tammikuuta 2019 Kauniainen) oli suomalainen insinööri ja yritysjohtaja, joka sai energianeuvoksen arvonimen.[1][2]

Haapalan vahemmat olivat pienviljelijä Jaakko Haapala ja Sofia Kanniainen ja puoliso vuodesta 1950 Hilkka Einikki Piisalo. Haapala tuli ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1946 ja valmistui diplomi-insinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta 1952. Hän oli Strömbergin suunnitteluinsinööri Vaasassa 1952–1953, Myllykosken Paperitehtaan voimaosaston apulaisinsinööri ja voimapäällikön apulainen 1953–1957, Metsäliiton Selluloosan voimapäällikkö Äänekoskella 1957–1970, Pelloksen paikallisjohtaja Puhoksella 1970–1974, Metsäliitto-Yhtymän voimapäällikkö Espoossa 1974–1975 sekä Teollisuuden Voiman projektiosaston johtaja Olkiluodon ydinvoimalaitoksen rakentamisessa ja samalla johtokunnan jäsen 1976–1979, teknisen osaston johtaja 1979–1982 ja varatoimitusjohtaja 1982–1990. Haapalalla oli myös useita luottamustehtäviä. Energianeuvoksen arvonimen hän sai 1991 ja Guerillot-palkinnon 1996.[1][2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Annastiina Henttinen: Energianeuvos Esko Haapala (1927–). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 18.12.2013. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 12.6.2022.
  2. a b Muistot. Esko Haapala 1927–2019. Energianeuvos. (Tilaajille) Helsingin Sanomat. 7.2.2019. Viitattu 12.6.2022.