Erkki Viljanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Erkki Martti Viljanen (5. helmikuuta 1925 Urjala18. syyskuuta 2007 Jyväskylä)[1] oli suomalainen kasvatustieteilijä. Hän oli Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen (opettajankoulutuksen) professori 1978 alkaen. Hän tutki opettajankoulutusta, opetuksen arviointia sekä kodin ja koulun välistä yhteistyötä.[2]

Viljanen osallistui talvisotaan, jatkosotaan ja Lapin sotaan. Hän oli sotilasarvoltaan luutnantti.

Akatemia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viljanen suoritti 1948 kansakoulunopettajan tutkinnon, 1953 aineenopettajan ja filosofian kandidaatin ja vuonna 1962 filosofian lisensiaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa. Hän väitteli 1970 Oulun yliopistossa. Viljanen toimi opettajankouluttajan tehtävissä Heinolan ja Hämeenlinnan seminaareissa sekä Oulun yliopistossa, jossa hän toimi kasvatustieteen apulaisprofessorina 1970-75 ja kasvatuspsykologian dosenttina vuodesta 1972. Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professorina Viljanen toimi 1975-91 sekä dekaanina ja opettajankoulutuslaitoksen johtajana 1980-85. Hänen johdollaan toteutettiin tutkinnonuudistus, jossa mm. luokanopettajankoulutus muutettiin akateemiseksi maisterintutkinnoksi. Viljanen teki uraauurtavaa työtä laaja-alaisen ja tutkimuspohjaisen opettajankoulutuksen luomisessa. Hänellä on yli sata kasvatustieteellistä julkaisua. Hän osallistui koko elämänsä ajan koulutuspoliittiseen keskusteluun.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Opetusneuvos Martti Hellströmin blogi (paljon tietoa Viljasesta)
  2. Facta 2001, WSOY 1986, 18. osa, palsta 276


Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.