Siirry sisältöön

Erkki Leminen

Wikipediasta
Erkki Leminen
Henkilötiedot
Syntynyt19. elokuuta 1922
Uukuniemi
Kuollut17. joulukuuta 1992 (70 vuotta)
Mikkeli
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti evankelista, kirjailija
Muut tiedot
Uskonto kristinusko
Tunnustuskunta luterilaisuus
(viides herätysliike)

Erkki Leminen (19. elokuuta 1922 Uukuniemi17. joulukuuta 1992 Mikkeli) oli suomalainen kirjailija ja Kansan Raamattuseuran evankelista. Leminen tunnetaan tuotteliaasta hengellisestä tuotannostaan. Kotimaa nimesi Lemisen 100 merkittävimmän itsenäisyyden ajan kirkollisen vaikuttajan joukkoon Suomessa vuonna 2017.[1]

Lapsuus, herätys ja evankelistana toimiminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leminen syntyi Uukuniemen Sikopohjan kylässä maanviljelijäperheeseen. Hän koki herätyksen sotien jälkeen ja jätti maatalouden. Leminen julisti sanaa aluksi itsenäisesti kunnes 1948 muutamaa vuotta aiemmin perustettu Kansan Raamattuseura kutsui hänet kiertäväksi evankelistaksi. Huippuvuosina Lemisellä oli 60 000 - 70 000 kuulijaa, eniten vuonna 1958; keskimääräinen yleisömäärä oli parhaimmillaan noin 200 henkeä ja tätä yleisömäärää 70-luvun notkahdusta lukuun ottamatta hän sai kokea vielä 80-luvulle tultaessakin[2]. Evankelistana Leminen toimi aina 1982 eläkkeelle jäämiseensä asti, ja vapaaehtoispohjalta vielä senkin jälkeen.

Evankelistana Leminen koki aluksi, että: "Piti puhua kovanlaisia sanoja". Hannu Nyman (2020) kuvaa, että alkuun Leminen uskoi, että kelvatakseen Jumalalle ihmisen täytyy tulla paremmaksi ja että oikean uskon edellytyksenä on parannuksen tekeminen. Kuitenkin vähitellen monien sielunhoitokeskustelujen ja omien koettelemusten kautta hän joutui taisteluihin ja prosessiin jossa pääsi ymmärtämään evankeliumin syvän sisällön. Kansan Raamattuseuran julistukselle keskeistä on sielunhoidollinen julistus evankelioimisessa. Kun evankelista kohtaa tarpeeksi ihmisiä sielunhoidossa, hän voi ymmärtää kuulijoita eikä puhu ihmisten ohi. [3]

Leminen oli myös tuottelias kirjailija, joka julkaisi elämäkertoja, hengellisiä kirjoja ja runoja. Hänen kirjallinen taipumuksensa tuli tietoisuuteen 1950-luvun alussa hänen monien lehtikirjoitustensa johdosta. Lemisen ensimmäinen kirja oli 1952 julkaistu Hoitakaa sydäntänne, ja sittemmin Leminen julkaisi yli 30 teosta.

  • Hoitakaa sydäntänne (1952; uudistettu painos 1992)
  • Kultarannikon kutsu (1954)
  • Tällaistako on nuoruus (1957)
  • Valoa ensi askeliin (1959)
  • Uskon ja rukouksen mies, Väinö Hoikan elämänvaiheita ja päiväkirjamuistiinpanoja (1962)
  • Tule mukaan (1963)
  • Hän kyllä muistavi poikaa (1963)
  • Olen ihminen (1964)
  • Orpojen äiti. Aura Latvuksen päiväkirja (1965)
  • Edvard Lähdeniemi, Jumalan peltomies (1966)
  • Muistelen mietin ihmettelen (1969)
  • Astumaton askel (1970)
  • Alkajan askel (1970; 3. painos kirjasta Valoa ensi askeliin)
  • Lähellä sinua (1972)
  • Ei hän sinusta luovu (1977)
  • Erämaan rauhoittavat äänet (1978)
  • Kirjeitä kiusatuille (1980)
  • Armo kuuluu sulle juuri (1982)
  • Kootut. Runoja ja mietteitä (1982)
  • Heikoissa väkevä (1984)
  • Kaksi vaeltajaa. Niilo Tuomenoksan ja William Uotisen keskeisiä ajatuksia (1985)
  • Armon virta tulvii. Oronmyllyn toimintaa 20 vuoden ajalta (1985)
  • Jumalan virta on vettä täynnä (1986)
  • Laupeuden varassa (1987)
  • Sikopohjan poika (1990)
  • Järisyttävä armo (1991)
  • Väsynyt olemaan vahva (1992)
  • Jaakko Mäkeläinen: Virvoituksen lähteillä: suomalaisten herättäjien sanomaa. Uusi tie, 2005. ISBN 951-619-429-X
  • Kirjailija, evankelista Erkki Leminen - Kansanläheinen sananjulistaja. Helsingin Sanomat, 24.12.1992.
  1. Olli Seppälä: He ovat itsenäisyyden ajan sata kirkon vaikuttajaa Kotimaa. 2.12.2017. Viitattu 23.2.2026.
  2. Latvus, Sisko.: Erkki Leminen : armon matkamies, s. 238. Helsinki: Karas-sana, 1994. 58081158 ISBN 978-951-655-466-5
  3. Hannu Nyman: Jumalan ihmeitä ja ihmisiä evankeliumin asialla, s. 147-149. Karas-Sana Oy, 2020. ISBN 978-951-655-724-6
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.