Erik Ehrström

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Erik Ehrström 1910-luvun lopulla.

Erik Gustaf Ehrström (26. maaliskuuta 1869 Helsinki8. maaliskuuta 1947 Pariisi, Ranska) oli suomalainen lakimies ja diplomaatti.

Ehrströmin vanhemmat olivat professori, senaattori, prokuraattori Carl Gustaf Ehrström ja Fredrika Ottilia Amalia Orrman. Hän pääsi ylioppilaaksi Helsingin ruotsalaisesta normaalilyseosta 1886 ja opiskeli Helsingin yliopistossa ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1889, filosofian maisteriksi 1890 ja molempien oikeuksien kandidaatiksi 1896. Hän toimi myös hovioikeuden auskultanttina.

Ehrström asui vuodesta 1899 lähtien Ranskassa ja toimi eri tehtävissä politiikan ja talouden alalla. Suomen itsenäistymisen jälkeen hän oli Suomen ulkoasiainhallinnon palveluksessa 1918–1926. Ehrström toimi helmikuussa 1918 Pariisissa käyneen Suomen itsenäisyyden tunnustamisasiaa ajaneen valtuuskunnan sihteerinä; valtuuskuntaan kuuluivat prokuraattori Lorenzo Kihlman, konsuli Eugen Wolff ja senaattori Rudolf Holsti. Ehrström nimitettiin sitten heinäkuussa 1918 Suomen va. valtuutetuksi Ranskaan ja Alankomaihin, ja hän toimi tehtävässä vuoteen 1919 saakka. Viimeksi Ehrström toimi lähettiläänä Varsovassa 1922–1926. Hän sai joulukuussa 1919 erikoislähettilään ja täysivaltaisen ministerin arvon.

Ehrström oli naimisissa vuodesta 1907 ranskalaisen Marie-Antoinette Vincentin kanssa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]