Eric Schauman

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eric Balder Björnson Schauman

Eric Balder Björnson Schauman (15. kesäkuuta 1895 Tammisaari1. marraskuuta 1966) oli suomalainen jääkärieversti. Hän oli Saksassa jääkärikoulutuksensa saanut neljän sodan veteraani, joka myöhemmin toimi Tammer Tehtaat Oy:n toimitusjohtajana.[1][2]

Perhetausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hänen vanhempansa olivat pormestari Berndt Gustaf Knut Björn Waldemar Schauman ja Bertha Hahl. Hänet vihittiin avioliittoon ensimmäisen kerran vuonna 1919 Mia Louise Avellanin kanssa. Heidän erottuaan vuonna 1928 avioitui Schauman toisen kerran vuonna 1929 Ebba Margareta Ahrenbergin kanssa, joka taasen kuoli vuonna 1956 ja Schauman avioitui vielä kolmannen kerran vuonna 1963 Anita Marianne Segercrantzin kanssa.[1][2]

Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Schauman kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin ruotsalaisesta normaalilyseosta 1913 ja liittyi Nylands Nationiin. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan fyysis-matemaattisella osastolla vuosina 1913–1915. Taktiikan täydennyskurssin suojeluskuntain päällystökoulussa hän suoritti vuonna 1927 ja Sotakorkeakoulun komentajakurssin vuosina 1929–1930.[1][2]

Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Havainnekuva M.G.K:n miehistä (Jääkäripataljoona 27:n konekiväärikomppania) Riianlahdelta vuoden 1916 rintamaoloista.

Schauman liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 17. maaliskuuta 1915 ja sijoitettiin 2. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 2. syyskuuta 1915 alkaen 27. Jääkäripataljoonan 1. konekiväärikomppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella sekä Aa-joella.[1][2]

Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Suomen sisällissota

Schauman saapui Suomeen jääkärien pääjoukon mukana kapteeniksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918 ja hänen tehtäväkseen tuli perustaa ja järjestää 1. Jääkärirykmentin 3. jääkäripataljoona. Hän johti pataljoonansa sisällissodassa taisteluihin Tampereella, Kämärällä ja Viipurissa.[1][2]

Maailmansotien välinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Schauman siirrettiin sisällissodan jälkeen suoritetun armeijan uudelleenjärjestelyn yhteydessä pataljoonan komentajaksi Suomen valkoiseen kaartiin. Valkoisesta kaartista hänet siirrettiin 12. elokuuta 1918 alkaen 1. Divisioonan esikuntapäälliköksi ja 10. maaliskuuta 1920 alkaen Kaartin Jääkäripataljoonan komentajaksi sekä 15. helmikuuta 1925 alkaen Uudenmaan eteläisen suojeluskuntapiirin (Nylands södra skyddskärsdistrikt) päälliköksi. Armeijasta Schauman erosi 31. maaliskuuta 1936 ja siirtyi G. A. Serlachius oy:n ostopäälliköksi, mistä hän siirtyi 1. marraskuuta 1938 alkaen Suomen hihnatehtaat oy:n (myöh. Tammer Tehtaat Oy) toimitusjohtajaksi.[1][2]

Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Schauman osallistui talvisotaan Päämajan Komento-osaston päällikkönä, missä tehtävässä hän jatkoi myös jatkosodan aikanakin. Jatkosodan puhjettua hänet siirrettiin Pohjois-Hämeen sotilasläänin komentajaksi, mutta palasi takaisin Päämajan Komento-osaston päälliköksi vielä ensimmäisenä sotavuonna. Tehtävästä hänet kotiutettiin vuonna 1942.

Sotien jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan jälkeen Schauman toimi Tammer Tehtaiden toimitusjohtajana vuoteen 1959 saakka, jolloin hän muutti Tampereelta Somerniemen Palikaisissa omistamalleen Österkullan tilalle .[3]. Vuonna 1954 Schaumanin aloitteesta perustettiin Jääkäriliikkeen muistomerkiksi Somerniemen Palikaisten Österkullaan Paimionjoen vesireitin varrelle Jääkärilehdoksi nimetty puisto.[4][5][6] Schauman on haudattu Somerniemen hautausmaalle.

Luottamustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Schauman toimi Helsingissä ja sen ympäristössä olevien linnoituslaitteiden hävittämiskomitean jäsenenä vuonna 1919 ja Jääkäriprikaatin kunniatuomioistuimen puheenjohtajana vuonna 1922 sekä Suojeluskuntain yliesikunnan, päällystökoulun ja piiripäälliköiden kunnialautakunnan varajäsenenä vuosina 1934 ja 1935. Svenska Finlands skytteförbundin (Suomen ruotsalainen Ampujainliitto) hallituksen jäsenenä hän toimi vuonna 1930. Sotainvalidien Veljesliiton Pirkka-Hämeen piirin kannatusyhdistyksen puheenjohtajana hän toimi sotien jälkeen.[1][2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jernström E: Jääkärit maailmansodassa. Sotateos oy: Helsinki 1933.
  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f g Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  3. Seppälä, Esko: Someron jääkärit ja jääkärimuistomerkki Somerolla. Someron joulu, 1984, s. 49-50. Somero: Somero-Seura. Lehden verkkoversio Someron kulttuuri ry:n sivuilla (pdf) Viitattu 26.11.2017.
  4. Tuomisto, Antero: Suomalaiset sotamuistomerkit, s. 106. Suomen mies, 1998. ISBN 952-9872-05-4.
  5. Jääkärilehto Geocaching. Viitattu 26.11.2017.
  6. Kärki, Manu: Somerniemen kunnan historia, s. 110. Somero: Amanita, 2015. ISBN 978-952-5330-79-3.
  7. Jernström 1933: 149.