Eric Griffin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eric Michael Griffin (s. 28. helmikuuta 1976 Boston) on yhdysvaltalainen rockkitaristi. Parhaiten hänet tunnetaan Murderdollsin ex-basistina. Nykyään hän soittaa kitaraa Genitorturersissä. Hän asuu Los Angelesissa.

Musiikkitausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eric aloitti soittamaan kitara 12-vuotiaana. Hänen suurimpina vaikuttajinaan toimivat KISS ja Mötley Crüe. Hän on myös soittanut Synicalissa muun muassa Ben Gravesin ja Brent Ashleyn kanssa. Murderdollsin kitaristi Joey Jordisonin palattua pääosittaiseen bändiinsa, Griffin on soittanut useissa kokoonpanoissa mukaan lukien Synical ja New Rising Son. Hän on myö ollut väliaikaisena jäsenenä Faster Pussycatissa. Tosin vuonna 2006 Griffin palasi noin vuodeksi Murderdollsiin. Vuonna 2009 Griffin liittyi Genitorturersin soolokitaristiksi ja vuonna 2011 samanlaiseen pestiin The Dreamingissa, Griffin äänitti myös kitarat loppuun yhtyeen kakkosalbumilla.