Liberian ensimmäinen sisällissota

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Liberian ensimmäinen sisällissota
Päivämäärä:

24. joulukuuta 19892. elokuuta 1997

Paikka:

Liberia

Lopputulos:

NPFL:n voitto

Osapuolet

Liberia Liberian asevoimat
Liberia ULIMO
Länsi-Afrikan talousyhteisö
Yhdistyneet kansakunnat UNOMIL (1993–1997)

NPFL
INFPL

Komentajat

Liberia Samuel Doe
Liberia G. V. Kromah
Liberia Roosevelt Johnson

Charles Taylor
Prince Johnson

Vahvuudet

450 000

350 000

Liberian ensimmäinen sisällissota käytiin vuosina 1989–1997 aluksi Liberian hallituksen ja kapinallisten välillä, myöhemmin kapinallisten kesken.

Sodan kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liberian armeijan ylikersantti Samuel Doe kaappasi 1980 vallan silloiselta presidentiltä William Tolbertiltä ruuan korkean hinnan nostattamien mellakoiden jälkeen. Doen sotilasvallankaappaus lopetti valtaa pitäneen liberianafroamerikkalaisen väestön yksinvallan. Sen jälkeen ylivalta Liberiassa näytti siirtyvän paikallisväestöä edustavalle krahn-heimolle.[1]

Ulkomaiden vastustus Doen epädemokraattista hallintoa vastaan johti maan talouden romahtamiseen. Aluksi Doe murskasi sisäisen opposition, mutta sen jälkeen kun hänen krahn-heimonsa alkoi hyökätä muita heimoja vastaan – erityisesti Nimban piirikunnassa – konflikti näytti väistämättömältä.

Charles Taylor, joka oli lähtenyt Doen hallituksesta, kokosi Norsunluurannikolla joukon kapinallisia, jotka myöhemmin tunnettiin nimellä Liberian Kansallinen Patrioottinen Rintama (NPFL). He hyökkäsivät Nimban piirkuntaan 24. joulukuuta 1989. Liberian armeija kosti tämän koko alueen asukkaille, hyökäten aseettomia siviilejä vastaan ja polttaen kyliä. Monet lähtivät pakolaisiksi Guineaan ja Norsunluurannikolle, mutta oppositio Doea vastaan voimistui. Prince Johnson oli liittoutunut Taylorin kanssa hyökkäyksessä, mutta erosi pian muodostaakseen oman sissiliikkeensä, joka perustui gio-heimoon.

Vuoden 1990 puoliväliin mennessä Liberia oli sisällissodassa. Taylorin NPFL kontrolloi pian suurta osaa maasta, samalla kun Johnson valtasi suuren osan pääkaupungista Monroviasta. ECOWAS yritti suostutella Doen eroamaan ja lähtemään maanpakoon, mutta vaikka hänen asemansa oli heikko – hänet oli saarrettu palatsiinsa – Doe kieltäytyi. Doen ollessa lyhyellä käynnillä poissa palatsistaan häntä vastaan hyökättiin ja hänet vangittiin. Johnson miehineen kidutti Doeta teloittaen hänet lopulta.

Rauha oli kuitenkin vielä kaukana, sillä sekä Taylor että Johnson pyrkivät valtaan. Johnsonin suurella tuella ECOMOG julisti Kansallisen Yhtenäisyyden Väliaikaishallituksen (IGNU) Amos Sawyer presidenttinään. Taylor hyökkäsi Monroviaan 1992, mutta ECOMOG vahvisti kaupunkia ja neuvotteli Cotonoun sopimuksen, joka oli sopimus NPFL:n, IGNU:n ja Doen jäljelle jääneiden tukijoiden välillä. Nämä tunnettiin Liberian Yhdistyneenä Vapautusliikkeenä Demokratialle (ULIMO). Hallituskoalitio muodostettiin elokuussa 1993.

Syyskuussa 1994 Akosombon sopimus yritti korvata koalition siirtymisellä demokraattiseen hallintoon, mutta IGNU ei hyväksynyt sitä. Abujan sopimus elokuussa 1995 onnistui lopulta onnistui tämän aikaan, mutta huhtikuussa 1996 NPFL ja ULIMO alkoivat taistella Monroviassa, mikä johti useimpien kansainvälisten kansalaisjärjestöjen evakuoimiseen ja kaupungin suuren osan tuhoon.

Rauhansopimus kirjoitettiin elokuussa 1995, mikä sitten myöhemmin johti Charles Taylorin nousuun presidentiksi. Liberian ensimmäinen sisällissota vaati yli 200 000 kuollutta ja vei 2,1 miljoonaa ihmistä pakolaisiksi. Rauha ei kuitenkaan vakauttanut oloja, vaan eräät sissiliikkeet jatkoivat taistelua hallitusta vastaan vielä vuoden 1997 presidentinvaalien jälkeenkin. Erityisesti sissit hyökkäsivät hallituksen joukkoja vastaan Guineasta käsin. Tämä hiersi tuntuvasti Liberian ja Guinean välejä. Liberian tilannetta vaikeutti myös sen hallituksen osallistuminen Sierra Leonen sisällissotaan tukemalla maan kapinallisia. Jatkuvat levottomuudet johtivat lopulta alkuvuodesta 2003 uuteen sisällissotaan.[1]

YK arvioi että 150 000 ihmistä kuoli Liberian ensimmäisessä ja toisessa sisällissodassa ja 850 000 pakolaista pakeni naapurimaihin. Sodassa käytettiin lapsisotilaita ja maa oli pitkään kaoottisessa tilassa. Vuosien taistelut sekä useimpien yritysten pako hävitti tavanomaisen taloudellisen toiminnan. Kaoottinen tilanne joka vallitsi vielä 1990-luvun lopulla on nähtävissä nopeana talouden laskuna ja timanttien ja puutavaran myyntinä aseita vastaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]