Emma Ainala

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Emma Ainala (s. 1989 Helsinki) on suomalainen kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Savonlinnassa. Hän on parhaiten tunnettu suurikokoisista figuratiivisista öljyvärimaalauksistaan.[1] Ainalan teokset ovat lähtökohdiltaan feministisiä ja kuvaavat lähes aina nuoria naisia erilaisissa surrealistisissa maisemissa. Maalauksissa on runsaasti viittauksia populaarikulttuuriin ja taiteen historiaan.[2] Ainala yhdistelee kitch-henkisissä teoksissaan hempeitä värejä ja pastellisävyjä häiritseviin ja väkivaltaisiin yksityiskohtiin. Hän käsittelee teoksissaan muun muassa sosiaalista mediaa, selfieitä, noituutta ja myyttejä.[3]

Ainala opiskeli Savonlinnan taidelukiossa 2005–2008. Hän valmistui kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta 2013.[4]

Ainala teki alan sisäisen läpimurron jo varhain, vuonna 2013 järjestetyssä Helsingin Taidehallin Nuoret-näyttelyssä.[5]

  1. Emma Ainalan uudessa näyttelyssä mellastavat noidat: unenomaisissa teoksissa on mukana yhä enemmän väkivaltaa Yle Uutiset. 6.8.2021. Viitattu 30.1.2022.
  2. Meronen, Anniina: Serafi ottaa selfien. Keskisuomalainen, 2.6.2019.
  3. Mankkinen, Jussi: Emma Ainalan uudessa näyttelyssä mellastavat noidat. Unenomaisissa teoksissa on mukana yhä enemmän väkivaltaa Ylen verkkosivut. 6.8.2021.
  4. Helsinki Contemporary: Emma Ainala helsinkicontemporary.com. Viitattu 30.1.2022.
  5. Näyttelyarvostelu | Emma Ainalan päihdyttävän makeita tyttöyskuvia tekisi mieli kutsua sukupolvikokemuksen kuvaukseksi, mutta tasoja on enemmän Helsingin Sanomat. 14.11.2018. Viitattu 30.1.2022.