Suomen elintarveministeriö

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Elintarveministeriö)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Elintarveministeriö oli Suomessa 1918–1921 toiminut väliaikainen ministeriö, jonka nimenä 1918 oli aluksi elintarvetoimituskunta.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen elintarviketilanne vaikeutui keväällä ja kesällä 1917. Aiempi venäläiseen sotatilalainsäädäntöön perustunut elintarvikehallinto lakkautettiin Suomen itsenäistymisen yhteydessä ja vastuu elintarviketilanteesta siirtyi suomalaiselle hallinnolle. Kesäkuussa 1917 kamaritoimituskuntaan perustettiin elintarvikeosasto sen alan asioiden käsittelyä varten.[1]

Syksyllä sosialistit lähtivät pois senaatista, jonka jälkeen elintarvikeasioiden hallintoa vahvistettiin nimittämällä Harald Åkerman alasta huolehtivaksi senaattoriksi. Hallintomalli jäi lyhytikäiseksi, sillä elintarvikeosasto lakkautettiin 1. joulukuuta 1917 ja sen tehtävät siirrettiin uudelle elintarvehallitukselle, joka toimi maataloustoimituskunnan alaisuudessa.[2][1]

Elintarvetoimituskunnasta elintarveministeriöksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen senaatti lakkautti elintarvehallituksen 14. kesäkuuta 1918 ja asetti samana päivänä senaatin talousosastoon elintarveasioita hoitamaan väliaikaisen elintarvetoimituskunnan.[3]

Ennen senaatin ja valtioneuvoston rakenteen pysyvämpää muotoutumista niissä jouduttiin turvautumaan useampaan väliaikaisratkaisuun. Yksi niistä oli elintarvetoimituskunta, joka erosi melkoisesti aiemmasta tiukan muodollisesta ja lakien vaatimuksia korostavasta senaatin perinteestä. Toimituskunta oli suuri ja jakautunut 14 osastoon. Sen toimivaltuudet olivat vapaammat kuin muiden toimituskuntien ja se sai itse nimittää virkamiehensä mukaan luettuna osastopäällikkönsä. Toimituskunnalla oli oikeus hankkia elintarvikkeita ulkomailta muuten itsenäisesti, mutta tappiolliset kaupat oli alistettava raha-asiainvaliokunnan päätettäviksi.[1]

Senaatti antoi 1. marraskuuta 1918 asetuksen, jolla elintarvetoimituskunta sai syyteoikeuden koko maan alueelle ja elintarvetoimistot saivat syyteoikeuden kukin omalle alueelleen. Syyteoikeus koski niitä rikoksia, jotka kohdistuivat elintarveasiain järjestelystä ja kohtuuttomien hintojen ehkäisemisestä annettuja lakeja ja niiden nojalla annettuja määräyksiä vastaan. Elintarvetoimituskunta ja elintarvetoimistot määräsivät syytteitä tuomioistuimissa ajamaan erikoissyyttäjiä, jotka nostivat syytteet yksityisiä henkilöitä ja virkamiehiä vastaan.[4]

Marraskuun 27. päivänä 1918 senaatti hyväksyi ja vahvisti asetuksen, jolla senaatin nimeksi määrättiin valtioneuvosto, ja toimituskunnat nimettiin ministeriöiksi. Näin väliaikaisesta elintarvetoimituskunnasta tuli väliaikainen elintarveministeriö.[5]

Elintarveministeriön yhteyteen perustettiin 3. joulukuuta 1918 valtion viljakonttori, joka johti asiamiestensä avulla valtiolle luovutettavaksi määrätyn viljan perimistä elintarvelautakunnilta ja viljan siirtoa valtion varastoihin tai viljaa tarvitsevien kuntien ja kaupunkien elintarvelautakunnille. Viljakonttorin henkilökunnasta ja heidän tehtävistään sekä muista tarpeellisista seikoista antoi tarkemmat määräykset elintarveministeriö.[6]

Toukokuussa 1920 valtioneuvosto antoi elintarveministeriölle oikeuden huolehtia viljan ja sokerin maahantuonnista, kaupasta ja jakelusta. Ministeriön tehtäväksi tuli myös määräysten antaminen työssä tarvittavista viranomaisista ja niiden toimivaltuuksista.[7]

Lakkauttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääministeri Rafael Erichin esittelystä tasavallan presidentti K. J. Ståhlberg lakkautti väliaikaisen elintarveministeriön 1. maaliskuuta 1921 ja sen tehtävät ja valtuudet siirrettiin kauppa- ja teollisuusministeriölle, joka sai samalla oikeuden käyttää elintarveministeriön määrärahat.[8]

Ministerit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ministeri

(syntynyt–kuollut)

Puolue Virassa Ministeripäivät Hallitus
Elintarvetoimituskunnan päällikkö
H. G. Paloheimo

(1864–1919)

  Suom. 27.5.1918 – 27.11.1918 185 Paasikivi I [9][10][11]
Elintarveministeri
Mikko Collan

(1881–1964)

  Ed. 27.11.1918 – 17.4.1919 475 Ingman I [9][12][13][14][12][15][12]
17.4.1919 – 15.8.1919 K. Castrén
15.8.1919 – 15.3.1920 Vennola I
Kaarlo Wuokoski

(1880–1944)

  Ed. 26.3.1920 – 9.2.1921 321 Erich [9][16]

Osastot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elintarvetoimituskunnan osastot olivat[17]

  1. sotilasosasto
  2. vilja-, siemen- ja tuontiosasto
  3. lihaosasto
  4. kalaosasto
  5. maitotuoteosasto
  6. väki- ja korsirehu- sekä juurikasviosasto
  7. tuotannonlisäämisosasto
  8. kansanravinto-osasto
  9. lääninkomiteain ja elintarvelautakuntain valvontaosasto
  10. painatus- ja lähetysosasto
  11. kassaosasto
  12. toimisto-osasto
  13. tilasto-osasto
  14. tiedonanto-osasto

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c Tiihonen, Seppo: Hallitusvalta. Valtioneuvosto itsenäisen Suomen toimeenpanovallan käyttäjänä, s. 101 ja 104. Hallintohistoriallisia tutkimuksia 3. Helsinki: VAPK-Kustannus, 1990. ISBN 951-37-0115-8.
  2. ↑ Suomen Senaatin päätös Elintarvehallituksesta, Suomen asetuskokoelma 1.12.1917/109.
  3. ↑ Asetus väliaikaisen Elintarvetoimituskunnan asettamisesta Suomen Senaatin Talousosastoon, Suomen asetuskokoelma 14.6.1918/56.
  4. ↑ Asetus Elintarvetoimituskunnan ja Elintarvetoimistojen syyte-oikeudesta, Suomen asetuskokoelma 1.11.1918/149.
  5. ↑ Asetus Senaatin ja sen toimituskuntien nimen muuttamisesta, Suomen asetuskokoelma 27.11.1918/161.
  6. ↑ Valtioneuvoston päätös Valtion viljakonttorin perustamisesta Elintarveministeriön yhteyteen, Suomen asetuskokoelma 3.12.1918/166.
  7. ↑ Valtioneuvoston päätös, jolla Elintarveministeriö oikeutetaan huolehtimaan viljatavaran ja sokerin maahantuonnista, kaupasta ja jakelusta, Suomen asetuskokoelma 19.5.1920/144.
  8. ↑ Asetus väliaikaisen Elintarveministeriön lakkauttamisesta, Suomen asetuskokoelma 25.2.1921/51.
  9. ↑ a b c Vaarnas, Kalle: Valtioneuvoston historia 1917–1966. IV Ministerimatrikkeli 1917–1966, s. 177. Helsinki: Valtioneuvosto, 1976. ISBN 951-46-2497-6.
  10. ↑ Paloheimo, Hjalmar Gabriel Tietoa valtioneuvostosta. Helsinki: Valtioneuvosto. Arkistoitu 14.4.2019. Viitattu 14.4.2019.
  11. ↑ Kirje eduskunnasta. Aamulehti, 13.7.1918, nro 105, s. 5. Tampere: Aamulehti Yhtymä Oy. ISSN 0355-6913. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 14.4.2019.
  12. ↑ a b c Collan, Karl Johan Mikael Tietoa valtioneuvostosta. Helsinki: Valtioneuvosto. Arkistoitu 14.4.2019. Viitattu 13.4.2019.
  13. ↑ Hallituskysymys. Etelä-Suomi, 28.11.1918, nro 99, s. 2. Kotka: Sanomalehti oy. ISSN 0356-1690. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 14.4.2019.
  14. ↑ Elintarpeiden tuonti. Uusi Suomi, 4.3.1919, nro 52, s. 7. Helsinki: Uusi Suomi. ISSN 0355-5461. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 14.4.2019.
  15. ↑ Itäisten rajapitäjiemme muonitus. Helsingin Sanomat, 21.5.1919, s. 5. Helsinki: Sanoma Oy. ISSN 0355-2047. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 13.4.2019.
  16. ↑ Wuokoski, Kaarlo Villiam Tietoa valtioneuvostosta. Helsinki: Valtioneuvosto. Arkistoitu 14.4.2019. Viitattu 13.4.2019.
  17. ↑ Senaatin talousosaston yhteisistuntopöytäkirjat (Nide VI, sivu 359) 17.6.1918. Helsinki: Kansallisarkisto. Viitattu 14.4.2019.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomen_elintarveministeriö&oldid=22247503”