Elbe Nissinen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Elbe Maria Nissinen (25. toukokuuta 1893 Leppävirta23. lokakuuta 1984) oli suomalainen laulunopettaja ja oopperalaulaja, jonka ääniala oli altto.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nissinen opiskeli nuorena laulua Alma Fohströmin johdolla Pietarin keisarillisessa konservatoriossa. Sen jälkeen hän opiskeli Helsingissä Maikki Järnefelt-Palmgrenin johdolla ja teki opintomatkoja Italiaaan, jossa opiskeli äänifysiologiaa Anna Petrellan johdolla sekä oopperataidetta Giannia Russin johdolla. Äänifysiologian loppututkinnon Nissinen suoritti vuonna 1962 Sveitsin Bernissä. Sitä ennen hän oli täydentänyt alan opintojaan Tukholmassa ja Kööpenhaminassa vuosina 1946–1954.

Opettajana Elbe Nissinen suoritti merkittävän päivätyön. Hän aloitti opettajana Pietarin suomalaisessa yhteiskoulussa 1914–1917 ja Helsingin kansankonservatoriossa vuosina 1919–1932. Lisäksi hän opetti sekä Lahden että Kuopion musiikkiopistoissa ja useissa kansalaisopistoissa kautta maan. Muutettuaan Leppävirralle hän jatkoi sieltä käsin laulun ja äänifysiologisen terapian opetusta. Elbe Nissinen oli ensimmäinen palkattu näyttelijä Kuopion teatterissa vuonna 1917.[1] Hän esiintyi myös vuonna 1937 kuvatussa Tukkijoella-elokuvassa Maijaa vastanäyttelijänään Toppo Elonperä.

Yleisradion aloittaessa radiotoiminnan 9. syyskuuta 1926, Elbe Nissinen esiintyi sen ensimmäisessä lähetyksessä Alexis af Enehjelmin kanssa ollen ensimmäinen radiolaulajamme. Nissinen jatkoi radioesiintymisiään viikoittain aina vuoteen 1932. Vuodet 1919–1931 hän oli kiinnitettynä Suomalaisen oopperan vakituiseen henkilökuntaan. Nissinen lauloi yli 40 roolia, niin kotimaisissa kuin ulkomaisissakin oopperoissa ja antoi laulu- ja lausuntaopetusta lukuisille suomalaisille laulajille sekä näyttelijöille. Hänen tunnetuimpia oppilaitaan olivat muun muassa Jorma Huttunen, Matti Lehtinen, Vieno Kekkonen, Eino Grön, Pärre Förars, Kalle Juurela, Matti Heinivaho sekä Ansa Ikonen. Oppilaista läheisin suhde Nissisellä oli perhetuttuun Ansa Ikoseen, joka oli tuttu jo Venäjän vuosilta. Ansa Ikosesta piti alun perin tullakin oopperalaulaja, mutta Elbe kannusti Ansaa näyttämölle ja järjestikin Ansalle ensimmäisen näyttelijän paikan Koiton Näyttämölle. Ikonen kertoo muistelmateoksessaan hyvin lämpimästi Elbestä ja siitä kuinka hän auttoi Ansan uralleen.

Presidentti Urho Kekkonen myönsi Elbe Nissiselle professorin arvonimen vuonna 1976. Muotoilutuottaja Antti J. Kallio on Elbe Nissisen pojanpoika.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Otavan iso musiikkitietosanakirja. T. 4. Otava. Helsinki. 1978. s. 433.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]