Eksistentiaalinen nihilismi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eksistentiaalinen nihilismi on filosofinen teoria, jonka mukaan elämällä ei itsessään ole merkitystä tai arvoa. Eksistentiaalinen nihilismi esittää, että suhteessa maailmankaikkeuteen, yksi ihminen tai jopa koko ihmislaji on merkityksetön, vailla tarkoitusta ja todennäköisesti muuttumaton maailmankaikkeuden kokonaisuudessa. Teorian mukaan jokainen yksilö on maailmankaikkeuteen syntynyt eristetty olento, jolta on estetty mahdollisuus tietää "miksi", mutta joka on pakotettuna yrittämään keksiä merkityksen.[1] Luontaista elämän merkityksettömyyttä on pitkälti tutkittu filosofian eksistentialismin koulukunnassa, jossa yksilö voi mahdollisesti luoda oman subjektiivisen "merkityksen" tai "tarkoituksen". Kaikista nihilismin muodoista eksistentiaalinen nihilismi on saanut eniten kirjailijoiden ja filosofien huomiota.[2]

Elämän tarkoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajatus siitä, että merkitys ja arvot ovat ilman perustaa on eräänlaista nihilismiä.

Jean-Paul Sartre kirjoitti esseessään Eksistentialismi ja Humanismi "Mitä me tarkoitamme sanomalla, että olemassaolo edeltää perusolemusta? Emme tarkoita, että ihminen ensin on olemassa, kohtaa itsensä, syöksyy maailmaan – ja määrittelee itsensä sen jälkeen. Jos ihmistä, niin kuin eksistentialisti hänet näkee, ei voida määritellä, se on koska aluksi hän ei ole mitään. Hän ei ole mitään kuin vasta myöhemmin, ja sitten hän tulee olemaan se, minkä hän tekee itsestään." 

Teoria pyrkii kuvaamaan ihmisen tehtävää luoda elämänkatsomus ja merkitys, ja tämä on tiivistetty seuraavasti: "Saapastellaan, harmitellaan, ja erehdytetään itseämme niin paljon kuin haluamme, mutta elämillämme ei ole merkitystä, ja on turhaa etsiä tai vahvistaa mitään tarkoitusta, kun sellaista ei löydy."[3] Eksistentiaaliset nihilistit väittävät, että rehellisesti sanottuna, yksilön on kohdattava olemassaolon mielettömyys, että hän tulee joskus lopulta kuolemaan, ja että sekä uskonto, että metafysiikka ovat yksinkertaisesti tuloksia kuolemanpelosta.

Donald A. Crosbyn mukaan "ei ole perusteltua elää, mutta ei myöskään ole mitään syytä olla elämättä. Ne, jotka väittävät löytäneensä merkityksen elämästään ovat joko epärehellisiä tai harhaisia. Kummassakin tapauksessa he eivät onnistu kohtaamaan ihmisenä olon ankaraa todellisuutta".

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eksistentiaalinen nihilismi on ollut osa länsimaista intellektuelliperinnettä kyreneläisistä, kuten Hegesias Kyreneläinen, lähtien. Renessanssin aikana William Shakespeare kaunopuheisesti tiivistää eksistentiaalisen nihilistin näkökulman Macbethin ajattelutavan läpi samannimisen näytelmän loppupuolella. Arthur Schopenhauer, Søren Kierkegaard ja Friedrich Nietzsche edelleen avarsivat näitä ajatuksia, ja erityisesti Nietzschestä tuli tärkeä henkilö eksistentiaalsen nihilismin piireissä (joskin Nietzschen mukaan nihilismi on enemmänkin ylitettävä).

Myös ateistinen eksistentialistiliike levisi 1940-luvulla Ranskassa. Jean-Paul Sartren Oleminen ja Olemattomuus sekä Albert Camus'n Sisyfoksen myytti puhuivat aiheesta. Camus kirjoitti myös muita teoksia kuten Sivullinen, Caligula, Rutto sekä Putoaminen. Muita hahmoja ovat esimerkiksi Martin Heidegger ja Jacques Derrida

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Alan Pratt: Nihilism Internet Encyclopedia of Philosophy. April 23, 2001. Embry-Riddle University. Viitattu February 4, 2012.
  2. David Storey: Nihilism, Nature, and the Collapse of the Cosmos Cosmos and History: The Journal of Natural and Social Philosophy. 2011. Viitattu February 4, 2012.
  3. Donald A. Crosby: The Specter of the Absurd: Sources and Criticisms of Modern Nihilism July 1, 1988. State University of New York Press. Viitattu January 29, 2012.