Eero Valjakka

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eero Markus Antero Valjakka (17. joulukuuta 1937 Helsinki22. lokakuuta 2002 Helsinki)[1] oli suomalainen arkkitehti, jota on pidetty erityisesti asuntosuunnittelun merkittävänä asiantuntijana.

Valjakka kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin normaalilyseosta vuonna 1955 ja opiskeli sen jälkeen Teknillisessä korkeakoulussa, josta valmistui arkkitehdiksi vuonna 1966. Valmistumisensa jälkeen hän työskenteli arkkitehtina ensin Helsingin kaupunginsuunnitteluviraston palveluksessa vuosina 1967–1968, minkä jälkeen hän perusti kollegansa Simo Järvisen kanssa yhteisen arkkitehtitoimiston.[2] Valjakka ja Järvinen hahmottelivat yhdessä Espooseen uutta asemakaavaa ja asuntoalueita Olarin ja Kuitinmäen alueille. Olarin aluetta he suunnittelivat pääosin vuosina 1968–1973 (niin sanottu Vanha Olari[3]) ja Kuitinmäen aluetta sen jälkeen 1980-luvun alkupuolelle saakka. Valjakan ja Järvisen suunnitelmissa nousevat esiin muun muassa alueiden läpi kulkevien kävelyteiden keskeinen asema sekä uudisrakennuksia hallitseva tiiliarkkitehtuuri. Kuitinmäkeen he suunnittelivat asuintalojen lisäksi ostoskeskuksen ja toimistorakennuksia. Olarin–Kuitinmäen aluetta on myöhemmin luonnehdittu Suomen laajimmaksi ja eheimmäksi yhtenäiseksi moduulikonstruktivistiseksi kaupunkikokonaisuudeksi.[1][4]

Omaa arkkitehtitoimistoa Valjakka piti vuodesta 1985 lähtien. Suunnittelutyönsä ohella hän opetti 1970- ja 1980-luvulla Teknillisessä korkeakoulussa asuntosuunnittelua.[2]

Valjakkaa on pidetty yhtenä Suomen parhaimmista asuntosuunnittelun ja asuinrakentamisen asiantuntijoista. Helsingin yliopiston taidehistorian professori Riitta Nikulan mukaan Valjakka pyrki eleettömän tyylikkäässä arkkitehtuurissaan aidosti tavallisen ihmisen asumisen parantamiseen. Valjakan ja Järvisen yhdessä laatimia Espoon uusien asuinrakennusalueiden toteutuneita suunnitelmia on pidetty hyvänä esimerkkinä onnistuneesta nykyaikaisesta kaupunkisuunnittelusta. Vuonna 1975 he saivat yhdessä rakennustaiteen ja yhdyskuntasuunnittelun valtionpalkinnon.[2][1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Uppslagsverket Finland
  2. a b c Espoon Olari toi valtionpalkinnon. Arkkitehti Eero Valjakka. Helsingin Sanomat 6.11.2002
  3. Espoon kotikaupunkipolut: Matinkylä–Olari
  4. Espoon kaupunki Kaupunkisuunnittelulautakunta 29.05.2013, pöytäkirja.