Duhoborit
Duhoborit eli duhobortsit, "hengensoturit", on ukrainalaisperäinen uskonlahko, saanut ehkä alkunsa jonkin ulkomaisen kveekarin vaikutuksesta 1740–1750 Harkovan kuvernementissa, josta se levisi muihinkin, etupäässä silloisen Venäjän eteläisiin kuvernementteihin. Vuosisadan lopulla Venäjän hallitus alkoi vainota duhoboreja. Heitä vuonna 1801 tarkastamaan lähetetty Lopuhin-niminen henkilö antoi heistä myönteisen kuvauksen, jonka vuoksi hallitus käski kaikkien lahkokunnan jäsenten siirtyä Taurian kuvernementtiin Molotšnajoen rannoille. Siellä he vaurastuivat. Hallitus alkoi kuitenkin 1819 vainota heitä, ja 1837 heidän käskettiin siirtyä Taka-Kaukasiaan. Vuonna 1900 osa heistä siirtyi Kanadaan, [1] jossa Brittiläisessä Kolumbiassa on edelleen perinteitä jatkava etnis-uskonnollinen duhobor-yhteisö. Historioitsijat ovat verranneet heitä kveekareihin ja mennoniitteihin, ja heitä on pidetty elämäntapansa vuoksi esihippeinäkin.[2]
Duhoborien seitsemäntuhantisen joukko saapui Kanadaan, jonne myös heidän 1887 Siperiaan karkotettu henkinen johtajansa Peter (Pjotr) Verigin pääsi 1902. Hän kuoli 1924 junan räjähdyksessä, joka kantaa salamurhan tunnusmerkkejä. Ryhmässä tapahtui hajaannusta, ja lopullisen pirstoutumisen aiheutti lama. Nykyisin duhoborit asuvat hajallaan Kanadassa, ja he ovat vähitellen sulautuneet kanadalaiseen kulttuuriin. Duhoboreja arvioidaan olevan 20 000–30 000, mutta aktiivisia ehkä kymmenesosa. Perinteitä säilyttää ja ylläpitää Brittiläisessä Kolumbiassa Castlegarissa museo ja kulttuurikeskus Doukhobor Discovery Centre.[2]
Duhoborien opin mukaan aistillinen osa Jumalaa asuu luonnossa ja henkinen ihmisen sielussa, joka on ollut olemassa jo ennen maailman luomista. He eivät tunnustaneet perisyntiä ja ruumiillista ylösnousemusta. Kristus oli ihminen, jossa erittäin korkeassa määrässä ilmeni jumalallinen järki. Kirkko ei ole ulkonainen laitos vaan ilman kansallista ja uskonnollista erotusta kaikkien niiden yhteys, joissa on sisäinen, jumalallinen valo. Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Maallinen esivalta ei ole heitä varten. Duhoborit eivät vakaumukseltaan voi astua sotapalvelukseen eivätkä vannoa valaa.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Duhoborit, Tietosanakirja. Osa 9, palsta 426. Tietosanakirja-osakeyhtiö 1917
- ↑ a b Brendan Sainsbury, Canada's little-known Russian sect BBC 24.6.2021. Viitattu 10.12.2023 (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Duhoborit Wikimedia Commonsissa
