Doris Löve

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Doris Benta Maria Löve)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Doris Löve
Doris Benta Maria Wahlén
Henkilötiedot
Koko nimi Doris Benta Maria Löve
Syntynyt2. tammikuuta 1918
Kristianstad, Ruotsi
Kuollut25. helmikuuta 2000 (82 vuotta)
San José, Kalifornia, Yhdysvallat
ArvonimiFT
Koulutus ja ura
Tutkimusalue kasvitiede

Doris Benta Maria Löve, o.s. Wahlén (2. tammikuuta 191825. helmikuuta 2000) oli ruotsalainen kasvitieteilijä, joka oli erikoistunut systematiikkaan sekä arktisen alueen kasvistoon.[1] Lövestä käytetään tieteellisten nimien yhteydessä auktorilyhennettä D.Löve.

Löve syntyi Kristianstadissa Ruotsissa vuonna 1918 ja opiskeli kasvitiedettä vuodesta 1937 alkaen Lundin yliopistossa. Hän väitteli filosofian tohtoriksi kasvitieteessä vuonna 1944. Löve avioitui samassa yliopistossa hänen kanssaan opiskelleen islantilaisen Áskell Löven kanssa, ja valmistuttuaan he muuttivat Islantiin. Lövet muuttivat kuitenkin 1951 Islannista Kanadaan Winnipegiin, sieltä Montrealiin 1955 ja edelleen Yhdysvaltoihin Boulderiin vuonna 1965 Áskell Löven työn myötä. Doris Löve ei kuitenkaan saanut omaa virkaa niistä yliopistoista, joissa hänen miehensä työskenteli. Vuonna 1962 Löve järjesti useiden muiden tutkijoiden kanssa pohjoisen Atlantin alueen kasvistoa käsittelevän tieteellisen konferenssin North Atlantic Biota and their History. Vuonna 1974 Lövet muuttivat San Joséhen Kaliforniaan.[1]

Löve on julkaissut yhdessä miehensä Áskell Löven kanssa lukuisia tutkimuksia kasvien ploidioista sekä taksonomiasta. Lövejä pidetään sytotaksonomian luojina.

Hän käänsi teoksia 12 kielestä englanniksi.[1]

  1. a b c Loa Kaersvang & Bill Weber: Doris Love (1918-2000) Botanical Electronic News. 2000. Viitattu 29.1.2022. (englanniksi)
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäiset artikkelit: en:Doris Löve & it:Doris Löve