Dityppipentoksidi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Dityppipentoksidi
N2O5 from McClelland et al 2001.png
Dinitrogen-pentoxide-3D-balls.png
Tunnisteet
CAS-numero 10102-03-1
Ominaisuudet
Molekyylikaava N2O5
Moolimassa 108,02
Ulkomuoto Valkoista kiteistä ainetta[1]
Sulamispiste 30 °C (sublimoituu)[1]
Tiheys 1,642 g/cm3
Liukoisuus veteen Liukenee veteen (reagoi)

Dityppipentoksidi eli typpipentoksidi tai typpi(V)oksidi (N2O5) on typen oksideihin kuuluva epäorgaaninen yhdiste. Yhdiste on suhteellisen epästabiili, minkä vuoksi sille ei ole juuri käyttöä.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huoneenlämpötilassa dityppipentoksidi on valkoista ja hygroskooppista kiteistä ainetta. Yhdiste on kiinteässä olomuodossa ioniyhdiste ja koostuu nitronium- (NO2+) ja nitraatti-ioneista (NO3-). Molekyyliyhdisteenä se esiintyy kaasumaisena, joksi se helposti sublimoituu noin 30 °C:n lämpötilassa. Aine ei ole erityisen stabiili ja saattaa hajota räjähdysmäisesti typpidioksidiksi ja hapeksi jo huoneenlämpötilassa. Yhdiste reagoi veden kanssa hydrolysoituen typpihapoksi ja sitä voidaan pitää typpihapon anhydridinä. Dityppipentoksidi on erittäin voimakas hapetin ja orgaanisen yhdisteet voivat syttyä palamaan sen vaikutuksesta. Yhdiste muodostaa stabiileja additiotuotteita eräiden yhdisteiden esimerkiksi booritrifluoridin kanssa.[1][2][3][4][5]

N2O5 + H2O → 2 HNO3

Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dityppipentoksidia voidaan valmistaa väkevästä typpihaposta fosforipentoksidin avulla matalissa lämpötiloissa.[2][3][4][5]

4 HNO3 + P4O10 → 2 N2O5 + 4 HPO3

Dityppipentoksidia ja erityisesti sen additiotuotetta booritrifluoridin kanssa voidaan käyttää nitraavana reagenssina.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 138. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
  2. a b c Michael Thiemann, Erich Scheibler & Karl Wilhelm Wiegand: Nitric Acid, Nitrous Acid, and Nitrogen Oxides, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 25.8.2016
  3. a b N.N. Greenwood & A. Earnshaw: Chemistry of the Elements, s. 458. 2nd Edition. Butterworth Heinemann, 1997. ISBN 0-7506-3365-4. (englanniksi)
  4. a b Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 698. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. (englanniksi)
  5. a b Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 654. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 25.8.2016). (englanniksi)