Dimetyyliglyoksiimi
| Dimetyyliglyoksiimi | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tunnisteet | |
| IUPAC-nimi | 3-hydroksi-iminobutan-2-ylideenihydroksyyliamiini |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| SMILES | CC(=NO)C(=NO)C |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | C4H8N2O2 |
| Moolimassa | 116,124 g/mol |
| Sulamispiste | 245–246 °C[1] |
| Liukoisuus veteen | 0,6 g/l (20 °C)[2] |
Dimetyyliglyoksiimi (C4H8N2O2) on oksiimeihin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää reagenssina analyyttisessä kemiassa.
Ominaisuudet, valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huoneenlämpötilassa dimetyyliglyoksiimi on väritöntä kiteistä ainetta. Kuumennettaessa se usein sublimoituu noin 10 astetta ennen sulamispistettään. Yhdiste liukenee vain niukasti veteen, mutta paremmin esimerkiksi etanoliin, asetoniin ja dietyylieetteriin. Dimetyyliglyoksiimi muodostaa komplekseja. Nikkeli ja palladium saostuvat vedestä punaisena ja keltaisena sakkana, monet muut metallit muodostavat veteen liukenevia värillisiä komplekseja. Monet dimetyyliglyoksiimikompleksit liukenevat orgaanisiin liuottimiin.[1][3][4][5]
Dimetyyliglyoksiimia valmistetaan diasetyylin ja hydroksyyliamiinin reaktiolla. Vaihtoehtoisesti yhdistettä voidaan valmistaa lähtien butanonista.[3][1]
Dimetyyliglyoksiimia käytetään nikkelin ja palladiumin gravimetriseen määritykseen. Sitä käytetään myös esimerkiksi koboltin ja raudan spektrofotometriseen määritykseen.[3][1][4][6]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 326. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3-11-011451-5. (englanniksi)
- ↑ Samuel H. Yalkowsky, Yan He, Parijat Jain: Handbook of aqueous solubility data, s. 110. CRC Press, 2016. ISBN 978-1-4398-0246-5. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 14.5.2024). (englanniksi)
- ↑ a b c Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 713. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3.
- ↑ a b Z. Marczenko, Maria Balcerzak: Separation, Preconcentration and Spectrophotometry in Inorganic Analysis, s. 285. Elsevier, 2000. ISBN 0-444-50524-5. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 14.5.2024). (englanniksi)
- ↑ Thomas R. Dulski: A Manual for the Chemical Analysis of Metals, s. 116. American Society for Testing and Materials, 1996. ISBN 0-8031-2066-4. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 14.5.2024). (englanniksi)
- ↑ Ram W. Sabnis, Erwin Ross, Jutta Köthe, Renate Naumann, Wolfgang Fischer, Wilhelm-Dietrich Mayer, Gerhard Wieland, Ernest J. Newman & Charles M. Wilson: "Indicator Reagents", teoksessa Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2009.