Diatsolidinyyliurea
| Diatsolidinyyliurea | |
|---|---|
 |
|
| Tunnisteet | |
| IUPAC-nimi | 1-[3,4-bis(hydroksimetyyli)-2,5-dioksoimidatsolidin-4-yyli]-1,3-bis(hydroksimetyyli)urea |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| SMILES | O=C1N(C(=O)C(N(C(=O)NCO)CO)N1CO)CO |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | C8H14N4O7 |
| Moolimassa | 278,232 g/mol |
| Kiehumispiste | 98,8 °C[1] |
| Tiheys | 1,23-1,25 g/cm3[1] |
| Liukoisuus veteen | Liukenee veteen[1] |
Diatsolidinyyliurea (C8H14N4O7) on heterosyklinen orgaaninen yhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää säilöntäaineena kosmetiikassa ja biosidinä teollisuudessa.
Ominaisuudet, valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huoneenlämpötilassa diatsolidinyyliurea on väritöntä nestettä. Se liukenee erittäin hyvin veteen.[1] Diatsolidinyyliurea estää bakteerien kasvua, mikä johtuu muun muassa sen hajoamisessa muodostuvasta formaldehydistä. Yhdiste tehoaa sekä grampositiivisiin että gramnegatiivisiin bakteereihin sekä eräisiin homeisiin. Aine voi aiheuttaa ihon herkistymistä ja kosketusallergiaa.[2][3][4]
Diatsolidinyyliureaa valmistetaan allantoiinin ja formaldehydin välisellä reaktiolla emäksisissä olosuhteissa. Reaktiossa muodostuu myös imidatsolidinyyliureaa ja muita allantoiinin ja formaldehydin kondensaatiotuotteita.[4]
Diatsolidinyyliureaa käytetään säilöntäaineena esimerkiksi shampoissa, voiteissa ja meikeissä. Teollisuudessa sitä käytetään estämään biofilmin muodostumista sellu- ja metalliteollisuuden prosessivesiin.[1][2][4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Michael Ash,Irene Ash: Handbook of preservatives, s. 353. Synapse Info Resources, 2004. ISBN 978-1-890595-66-1. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 2.7.2021). (englanniksi)
- ↑ a b Susan C. Smolinske: CRC Handbook of Food, Drug, and Cosmetic Excipients, s. 123. CRC Press, 1992. ISBN 978-0-8493-3585-X. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 2.7.2021). (englanniksi)
- ↑ Anton C. de Groot: Monographs in Contact Allergy, s. 221. CRC Press, 2021. ISBN 9781032078861. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 2.7.2021). (englanniksi)
- ↑ a b c Søren Vig Lehmann, Ulla Hoeck, Jens Breinholdt, Carl Erik Olsen & Bo Kreilgaard: Characterization and chemistry of imidazolidinyl urea and diazolidinyl urea. Contact Dermatitis, 2006, 54. vsk, nro 1, s. 50-58. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.7.2021.