Derek Meddings

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Derek Meddings
Henkilötiedot
Syntynyt15. tammikuuta 1931
Lontoo
Kuollut10. syyskuuta 1995 (64 vuotta)
Lontoo

Derek Meddings (1931–1995) oli brittiläinen erikoistehostesuunnittelija. Hän voitti Oscar-palkinnon elokuvan Teräsmies (1978) erikoistehosteista ja oli Oscar-ehdokas elokuvasta Kuuraketti (1979).

Meddings syntyi Lontoossa 15. tammikuuta 1931. Hän kävi taidekoulun ja aloitti uransa elokuvateollisuuden parissa 1940-luvun lopussa, jolloin hän oli mukana tekemässä elokuvien alkutekstejä. Meddings liittyi erikoistehostesuunnittelija Les Bowien mattamaalausryhmään. 1950-luvulla ryhmä työskenteli Hammer Film Productionsille. Meddings palkattiin tekemään Gerry Andersonin varhaisia televisiokäsinukkeohjelmia. Hän suunnitteli taustoja sarjaan Four Feather Falls, tehosteita sarjaan Stingray ja sai lopulta vapaat kädet sarjassa Myrskylinnut. Sarjasta ilmestyi elokuva Myrskylinnut lähtövalmiina vuonna 1966, minkä jälkeen Meddings osallistui näytellyn elokuvan Matka auringon tuolle puolen (1969) tehosteiden suunnitteluun. Hän teki vielä Anderssonin kanssa sarjoja Captain Scarlet and the Mysterons (1967) ja UFO (1970).[1]

Meddings teki pienoismalleja James Bond -elokuviin Elä ja anna toisten kuolla (1973) ja 007 ja kultainen ase. Hän oli myös mukana tekemässä pienen budjetin dinosauruselokuvaa Maa, jonka aika unohti ja ilmailuelokuvaa Lentoässät. Hän palasi Bond-elokuvien pariin elokuvassa 007 rakastettuni (1977), johon hän suunnitteli jättitankkerin 20 metriä pitkän pienoismallin ja vastasi sen toteutuksesta sekä suunnitteli veden alla toimivan Lotus Espritin. Elokuvan Teräsmies (1978) erikoistehosteista Meddings voitti Oscar-palkinnon.[1] Elokuvasta Kuuraketti (1979) hän oli Oscar-ehdokas.[2] Hän suunnitteli erikoistehosteet elokuviin Krull ja näkymätön vihollinen (1983), Haamuhotelli (1988) ja Batman (1989). Meddingsin perustama erikoistehosteyhtiö Magic Camera Company tarjosi palveluitaan elokuviin Supergirl (1984), Joulupukki (1985) ja Päättymätön tarina II – seuraava luku (1990).[1]

Meddings suunnitteli pienoismalleja elokuvaan 007 ja kultainen silmä, mutta kuoli syöpään Lontoossa 10. syyskuuta 1995 kesken jälkituotannon.[1][2] Elokuva omistettiin hänelle.[2] Meddings oli naimisissa kahdesti ja hänellä oli kuusi lasta.[1]

  1. a b c d e Young, Cy: Obituary: Derek Meddings 14.9.1995. Lontoo: The Independent. Viitattu 29.1.2016. (englanniksi)
  2. a b c Cork, John & Collin Stutz: James Bond -ensyklopedia, s. 315. (Uusi laajennettu painos) Suomentanut Raija Becks & Henrik Laine. Helsinki: Readme.fi, 2015. ISBN 978-952-321-031-8

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]