Daşoguz

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Daşoguz

Daşoguz

Koordinaatit: 41°50′N, 59°58′E

Valtio Turkmenistan
Maakunta Daşoguz
Väkiluku (2004) 210 000


















Daşoguz (ven. Дашогуз, Dašoguz) on Daşoguzin maakunnan pääkaupunki Turkmenistanin pohjoisosassa Keski-Aasiassa lähellä Uzbekistanin rajaa. Sen asukasluku oli vuonna 2004 arviolta 210 000.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Daşoguz sijaitsee Turkmenistanin pohjoisosass. Alue on Khorasmian länsiosan keidasaluetta. Kaupungin läpi kulkee Amudarjalta vetensä saava kastelukanava.[1] Matkaa Uzbekistanin vastaiselle rajalle on vain muutama kilometri. Pääkaupunki Ašgabat sijaitsee noin 530 kilometrin päässä etelässä.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leivän valmistusta paikallisella basaarilla.

Nykyisen kaupungin paikalla on ilmeisesti ollut jo vuosisatojen ajan kauppapaikka ja sitä suojaava linnoitus. Hivan kaanikunnan aikana linnoitus suojeli kaanikunnasta pohjoiseen kulkevia kauppareittejä. Venäjä valtasi kaanikunnan 1800-luvun aikana.[2]

Paikan venäläisvalloituksen jälkeen siitä kehittyi tärkeä liikenteen, hallinnon ja armeijan tukikohta. Venäläiset rakennuttivat kaupunkiin rautatien.[2] Oman kaupunkinsa aseman Daşoguz sai vuonna 1924.[1] Neuvostoliiton aikana neuvostoviranomaiset pyrkivät kehittämään etenkin kaupungin teollisuutta. 1920- ja 1930-luvuilta lähtien paikalla valmistettiin esimerkisi elektroniikkaa ja maataloustuotteita. Paikan strateginen tärkeys kasvoi, kun alueen halki vedettiin öljy- ja maakaasuputkia.[2] Kaupunkiin rakennettiin myös uusi kaupunginosa kastelukanavan eteläpuolelle vanhemman kaupungin jäädessä kanavasta pohjoiseen.[1]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Daşoguzin asukasluku oli vuonna 2004 arviolta 210 000.[1] Vuonna 1985 vastaava arvio oli noin 105 000. Paikalliset ovat pääasiassa turkmeeneja. Vähemmistöihin lukeutuvat uzbekit, karakalpakit, kazakit ja venäläiset.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Daşoguz Encyclopaedia Britannica. Viitattu 23.6.2020. (englanniksi)
  2. a b c d e Rafis Abazov: Historical Dictionary of Turkmenistan, s. 45-46. Scarecrow Press, 2005. ISBN 0-8108-5362-0. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]