Claus Spreckels

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Claus Spreckels
Henkilötiedot
Syntynyt9. heinäkuuta 1828
Lamstedt, Hannoverin kuningaskunta
Kuollut26. joulukuuta 1908 (80 vuotta)
San Francisco, Yhdysvallat
Muut tiedot
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Adolph Claus J. Spreckels (9. heinäkuuta 1828 Lamstedt, Hannoverin kuningaskunta26. joulukuuta 1908 San Francisco, Yhdysvallat) oli saksalaissyntyinen yhdysvaltalainen sokeriteollisuudessa toiminut suurliikemies, joka vaikutti merkittävästi sekä Havaijin että Kalifornian kehitykseen.[1][2]

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Spreckels muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1846 välttääkseen armeijan. Hän työskenteli päivittäistavarakaupassa Charlestonissa ja otti kaupan haltuunsa vuonna 1849. Hänen yrityksensä vakiinnuttaa asemansa New Yorkissa vuonna 1855 epäonnistui, joten hän osti veljensä liikkeen San Franciscosta vuonna 1856. Hän perusti myös panimon vuonna 1857. Hän myi liikkeen ja panimon kuusi vuotta myöhemmin voidakseen ryhtyä sokerialalle veljensä ja lankonsa kanssa perustamalla Bay Area Sugar Refinery -yhtiön vuonna 1866. Tehdas myytiin kaksi vuotta myöhemmin, ja Spreckels vietti kahdeksan kuukautta Euroopassa hankkimassa käytännön kokemusta sokerijuurikkaan viljelystä ja jalostuksesta. Vuonna 1872 hän osti maata Aptosista, kokeili sokerijuurikkaan viljelyä ja perusti California Sugar Beet Companyn. Spreckels oli sokerijuurikkaan viljelyn pioneeri Kaliforniassa, ja osti sitten suuria maa-alueita hedelmällisistä Pajaron ja Salinasin laaksoista ja perusti Western Beet Sugar Company -yhtiön vuonna 1888. Hän rakensi Watsonvilleen suuren sokerijalostamon. Tämä tehdas korvattiin vuonna 1898 suuremmalla tehtaalla Salinasin lähellä, vastaperustetussa Spreckelsin kaupungissa. Spreckels tunnisti sokeriruo'on viljelyn suuret mahdollisuudet Havaijilla. Yhdysvaltojen ja Havaijin kuningaskunnan välisen kauppasopimuksen vapautettua raakasokerin tuonti Havaijilta tulleista vuonna 1876, Spreckels matkusti Havaijille ja hankki Mauin saarelta suuria plantaaseja kuninkaallisen perheen välityksellä. Hänellä oli perheeseen seuraavina vuosina suuri vaikutusvalta. Hankittuaan maat vuonna 1884 hän investoi kasteluun ja uuteen tekniikkaan ja rakensi sokeritehtaan, ja pystyi myymään sokeria halvemmalla kuin kilpailijansa. Havajille rakennettiin myös Spreckelsvillen kaupunki. Spreckels oli suurelta osin vastuussa Havaijin perustavanlaatuisesta taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta muutoksesta, vaikka hän tuomitsi Havaijin kuningaskunnan vallankaappauksen. Hänen Hawaiian Commercial & Sugar Company -yhtiönsä oli yksi saarten menestyneimmistä sokeriruokoviljelmistä. Hän osti myös muiden viljelmien sadot. Sokeriruo'on viljelyn nopea laajentuminen seuraavina vuosina johti kiinalaisen ja japanilaisen työvoiman palkkaamiseen. Spreckels hallitsi myös Ocean Steamship Company -yhtiötä, joka kuljetti raakasokerin hänen vuonna 1881 hiljattain rakennettuun sokerijalostamoonsa (myöhemmin Western Sugar Refinery) San Franciscoon. Hän pystyi näin alentamaan sokerinsa rahtimaksuja. Hän avasi joulukuussa 1889 Philadelphiaan jalostamon, jonka tuotanto painoi sokerin hintaa alas. Spreckels edisti myös Kalifornian Tyynenmeren rannikon matkailun alkua rakentamalla Aptos-hotellin varakkaille turisteille vuonna 1875. Hän osti Pacific Commercial Advertiser -lehden vuonna 1880 ja oli Independent Electric Light and Power Companyn perustaja ja San Franciscon Independent Gas Companyn perustaja ja puheenjohtaja. Hän rakennutti rautatien Salinasista San Franciscoon. Vuonna 1898 rakennettu San Franciscon Claus Spreckels Tower, joka oli useiden vuosien ajan korkein rakennus Mississippin länsipuolella, vaurioitui pahoin vuoden 1906 maanjäristyksessä.[1][2]

Spreckelsin kuoleman jälkeen hänen poikansa Adolph B. Spreckels otti liiketoimet haltuunsa. Adolph B. Spreckelsin puoliso Alma de Bretteville vakuutti miehensä käyttämään omaisuuttaan San Franciscon kaupungin hyväksi. Alma kutsui puolisoaan nimellä "sugar daddy", mistä juontaa käsite sokerideittailu. Toinen poika John D. Spreckels oli keskeinen San Diegon kaupungin kehittäjä.[3][1][2][4]

  1. a b c Spreckels, Adolph Claus J. Encyclopædia Britannica 11 ed. Vol. 25. 1911. Viitattu 29.5.2024. (englanniksi)
  2. a b c Adolph Claus J. Spreckels Neue Deutsche Biographie. 2010. Viitattu 29.5.2024. Malline:Dn
  3. John D. Spreckels (1853-1926) San Diego History Center. 2024. Viitattu 29.5.2024. (englanniksi)
  4. A San Francisco socialite coined 'sugar daddy' and used her wealth to change the city SFGATE. 2022. Viitattu 29.5.2024. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]