Cissy

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Cissy oli vuoden 1978 aikana toiminut suomalainen lauluduo, jonka muodostivat helsinkiläiset ystävykset Tuula Sipinen ja Carita Hautanen.

Sipinen ja Hautanen olivat keväällä 1978 äänitysstudiossa seuraamassa Paula Koivuniemen albumin nauhoitusta, jolloin musiikkituottaja Timo Lindström kysyi tytöiltä, olisivatko he kiinnostuneita kokeilemaan laulamista levylle. Näin syntyi lauluduo Cissy, jonka ensisinglellä olivat diskotyyliset kappaleet Taas, taas (Dance Bunny Honey) ja Sua ilman (Livin' Without You). Duolle suunniteltiin omaa albumia syksyksi ja osallistumista Syksyn sävel -kilpailuun, mutta kumpikaan ideoista ei toteutunut eikä duosta enää sen jälkeen kuultu. Carita Hautanen (nyk. Virkkunen) aloitti kuitenkin seuraavana vuonna viisi vuotta kestäneen menestyksekkään soolouran nimellä Mona Carita.

Discografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taas, taas/ Sua ilman (1978)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]