Carl Davis

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Carl Davis

Carl Davis (28. lokakuuta 1936 New York Yhdysvallat3. elokuuta 2023[1]) oli yhdysvaltalainen kapellimestari ja säveltäjä, joka asui Britanniassa vuodesta 1961. Hän oli naimisissa brittiläisen näyttelijän Jean Bohtin kanssa. Davis kuoli aivoverenvuotoon 86-vuotiaana.[1]

Musiikillinen tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Davis sävelsi musiikkia yli sataan televisio-ohjelmaan, mutta parhaiten hänet tunnetaan mykkäelokuviin luodusta musiikista. Hän avusti myös Paul McCartneyn sinfonisten sävellysten orkestroinnissa. Davis sävelsi muun muassa BBC:n Ylpeys ja ennakkoluulo -televisiosarjan ja Ranskalaisen luutnantin nainen -elokuvan tunnusmelodiat. Lisäksi Davis sävelsi paljon nykytanssi- ja balettimusiikkia Englannin kansallisbaletin, Skotlannin baletin ja Birminghamin kuninkaallisen baletin näytäntöihin.

Davis toimi taiteellisena johtajana ja kapellimestarina Liverpoolin kuninkaallisen filharmonisen orkesterin Summer Pops -konserttisarjassa. BBC Proms -festivaalilla hän johti elokuvamusiikkikonsertin 1999 ja yhteistyö festivaalin kanssa jatkui siitä lähtien. Davis levytti omaa tuotantoaan ja muiden elokuvamusiikkia useiden brittiläisten orkestereiden kanssa, kuten Lontoon kuninkaallisen filharmonisen orkesterin, Lontoon filharmonikoiden, Englantilaisen kamariorkesterin ja Liverpoolin kuninkaallisen filharmonisen orkesterin kanssa.

Suomessa Davis johti lokakuussa 2007 Radion sinfoniaorkesteria, joka soitti hänen sovittamansa musiikin Charlie Chaplinin Kaupungin valot -elokuvan esityksen taustamusiikiksi.

Vuonna 2003 Davis sai arvostetun BAFTA-palkinnon elämäntyöstään elokuvamusiikin alalla, ja 2005 kuningatar Elisabet II myönsi hänelle korkea-arvoisen kunnianosoituksen (CBE honorary) hänen ansioistaan säveltäjänä ja kapellimestarina.

  1. a b Bafta-winning composer Carl Davis dies aged 86 The Guardian. 3.8.2023. Viitattu 3.8.2023. (englanti)