CUPP

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Maanalaisfysiikan tutkimusryhmä CUPP toteuttaa Emma-koetta Pyhäsalmen kaivoksessa

CUPP (Centre for Underground Physics in Pyhäsalmi) on Oulun yliopiston johtama projekti vuodesta 1997 lähtien liittyen Pyhäsalmen 1450 m syvän perusmetallikaivoksen käyttämisestä maanalaisfysiikan kokeisiin. Kaivokseen siirrettiin ensimmäinen CUPP:n mittauslaite vuonna 2000.

CUPP:n tarkoitus on tutkia avaruudesta Maahan tulevasta ns. kosmisesta säteilystä hiukkasia, joita on tavanomaisilla hiukkasmittalaitteilla vaikea havaita. Tällaisia hiukkasia ovat esimerkiksi myonit ja sähkövarauksettomat neutriinot. Tutkimus on optimaalista tehdä syvällä maan alla, sillä paksu kalliokerros ei päästä lävitseen hadroneita eikä suurimpaa osaa elektroneista ja fotoneista häiritsemään herkkiä ilmaisimia.[1] Lisäksi CUPP:ssa on tehty radonmittauksia ja geokaasukokeita.

CUPP sai rahoituksensa aluksi mm. kunnalta, Oulun yliopistolta ja kaivosyhtiöltä. Vuodesta 1997 lähtien suurin osa rahoituksesta on tullut Euroopan unionilta. Jyväskylän yliopisto osallistuu myös hankkeeseen.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. University of Oulu - CUPP project (html) (englanniksi)
Tämä fysiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.