Bysantin kirjallisuus

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Bysanttilaisen evankeliumin kansi 1200-luvulta. Kansi on tehty kullatusta hopeasta, jalokivitä ja keskellä on norsunluulevyille veistettyjä kohokuvia.
Sivu Sudan käsikirjoituksesta, joka on kirjoitettu vuonna 1205, Vatikaanin kirjasto, Vaticanus graecus 1296, fol. 193r

Bysantin kirjallisuus on Bysantin eli Itä-Rooman keisarikunnan kreikankielistä kirjallisuutta, jossa antiikin helleeninen ja hellenistinen perinne säilyi uudessa, kristillisessä muodossa.[1][2][3]

Uskonnollisen kirjallisuuden saralla kirjallisuuden huippusaavutuksia oli Uuden testamentin osuus Raamatusta. Tämä yhdistettynä suureen kunnioitukseen menneisyyden kirjallisuuden saavutuksiin teki Bysantin kirjallisuudesta erittäin konservatiivista. Kirjakielen piti myös säilyttää Uuden testamentin ja kirkkoisien puhetyylit. Ollen näin suuren kirjallisen tradition perillisenä se vähensi intoa ulkopuolisten ideoihin.[4]

Tämä kohtuuton painotus vähensi omaperäisen ja kekseliäisyyden todennäköisyyttä. Ajan kirjallisuuden luomuksista on säilynyt vain vähän mieleenpainuvia teoksia nykyaikaan.[4]

Bysanttilaisella kirjallisuudella oli kolme suurta kukoistuskautta. Ensimmäinen oli 300-luvulta 500-luvun loppuun, jolloin syntyi paljon uskonnollista ja historiallista kirjallisuutta. 800-luvulla alkoi toinen nousukausi ja 1100–1200-luvuilla.[1]

Filosofian saralla merkittävä varhaisen bysanttilaisen ajan kirjailija on Proklos, joka oli merkittävä uusplatonismin ideoiden levittäjä Välimeren alueella.[4] Runoudessa tunnetuin kirjailija oli Romanos Melodos, joka tunnettiin hymnografioistansa.[5] Maallisessa runoudessa taas tunnetuin sankarirunoelma on Digenes Akritas, joka lienee syntynyt 900-luvulla.[1] Filologian, retoriikan, grammatiikan ja ensyklopedian alalla Bysantin oppineet loivat runsaasti merkittäviä teoksia.[1] Tietosanakirjoista tunnetuimpiin kuuluu Suda.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d CD-Facta 2005 : suomenkielinen tietosanakirja. Artikkeli: Bysantin kirjallisuus - CD-ROM-levy, Interaktiivinen multimedia, sisältää myös sivistyssanaston ja tietotekniikan sanaston. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29149-8.
  2. ”VI. The byzantine period, mid-4th century to 15th century”, Greek Literature. Encarta Multimedia Encyclopedia, Microsoft® Student 2009 [DVD], Microsoft Corporation, 2009. (englanniksi)
  3. Browning, Robert: ”Byzantine literature”, Greek literature. Luvun toinen kappale. Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica Ultimate Reference Suite, 2015. ISBN 978-1625132963. (englanniksi)
  4. a b c ”Byzantine literature”, Greek literature. Sitaatti: "This undue emphasis on form smothered any likelihood of originality and invention. The literary creations of the period have, therefore, bequeathed few memorable works to the present.", ohjelman versio: 7.5.0DV for Windows 95/98/NT 4.0. Compton's Interactive Encyclopedia Deluxe, The Learning Company, Inc., Heinäkuu 1999. OLC: 46887893. (englanniksi)
  5. Myrsiades, Kostas: Greek literature: Medieval literature. Sitaatti: "Romanos the Melode, who lived in the 500's, was the greatest Greek poet of the Middle Ages. He was the chief composer of kontakia (singular kontakion), which were long metrical hymns that were especially popular during the 500's and 600's.". The World Book Multimedia Encyclopedia, 2013. ISBN 9780716683322. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]