Mata Atlântica

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Alueen sijainti
Sademetsää Serra do Marissa.

Brasilian rannikkosademetsä eli Mata Atlântica on sademetsäalue Brasilian itärannikolla. Siihen kuuluu myös alueita Argentiinasta ja Paraguaysta.

Alue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alun perin Mata Atlântican pinta-ala oli arviolta 1,4 miljoonaa neliökilometriä, mutta vuosisatojen ajan jatkuneiden hakkuiden seurauksena siitä on jäljellä 11.4 - 16 % laskutavasta riippuen[1]. Sademetsä on hyvin pirstoutunut: yli 80 % jäljellä olevista metsäsaarekkeita on alle 50 ha kokoisia, välimatkat metsäsaarekkeiden välillä ovat pitkiä (keskimäärin 1440 metriä) ja ainoastaan 9 % jäljelläolevasta sademetsästä on suojeltu[1]. Sademetsä koostuu kahdeksasta ekoalueesta, jotka on määritelty lajien esiintymisalueiden perusteella. Entisen sademetsän alueella sijaitsevat Brasilian miljoonakaupungit São Paulo ja Rio de Janeiro, joissa asuu 70 % Brasilian väestöstä. Alueella on myös laajoja viljelmiä ja eukalyptusplantaaseja.

Luonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mata Atlânticassa on yhden hehtaarin alueelta löydetty 450 puulajia, mikä on enemmän kuin esimerkiksi Saksassa. Alueen lajisto on erittäin rikasta, Mata Atlântica kuuluukin luonnon monimuotoisuuskeskuksiin. Mata Atlântica on yksi tutkituimpia trooppisia ekosysteemejä. Sieltä on esimerkiksi havaittu yli 3000 puulajia, 98 lepakkolajia, 94 suurta tai keskikokoista nisäkäslajia, yli 2000 epifyyttilajia, 26 kädellislajia, 528 sammakkoeläinlajia, 124 piennisäkäslajia ja yli 800 lintulajia[2][3][4][5][6][7][8][9][10]. Alueen luontotyyppejä ovat trooppiset ja subtrooppiset metsät merenpinnan tasosta 2 000 metriin asti.

Suojelu ja uhat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brasilian hallitus kielsi Mata Atlântican hakkuut 1990-luvulla, mutta pienimuotoisia hakkuita tehdään laittomasti yhä. Sademetsän äärimmäinen pirstoutuneisuus uhkaa luonnon monimuotoisuutta monella tavalla. Metsien sirpaloitumisen takia eläimet ovat jääneet eristyksiin pieniin metsäsaarekkeisiin. Monet lajit ovat vaarassa kuolla pois, kun muualta ei saada uutta geneettistä materiaalia. Lajien väliset vuorovaikutussuhteet, kuten puiden siementen levitys eläinten toimesta, ovat myös vaarassa, kun eläimet häviävät pienistä metsäsaarekkeista[11].

Suojelu, lajien palautukset luontoon ja alueiden metsittäminen voivat vähentää lajien sukupuuttouhkaa alueella[12]. Tämä on auttanut erityisesti kultaleijona-apinaa, joka on tehokkaan suojelun ansiosta runsastunut 1970-luvun 200 yksilöstä 1 000 yksilöön luonnossa. Myös jotkin muut lajit, kuten muriki-apina ja alagoasinhokko-lintu ovat elpymässä.

Alueelle on perustettu useita suojelualueita, jotka kuuluvat UNESCOn maailmanperintöluetteloon.[13]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b Milton Cezar Ribeiro, Jean Paul Metzger, Alexandre Camargo Martensen, Flávio Jorge Ponzoni, Márcia Makiko Hirota: The Brazilian Atlantic Forest: How much is left, and how is the remaining forest distributed? Implications for conservation. Biological Conservation, 2009-06, 142. vsk, nro 6, s. 1141–1153. doi:10.1016/j.biocon.2009.02.021. Artikkelin verkkoversio. en
  2. ↑ Renato A. F. de Lima, Alexandre A. Oliveira, Gregory R. Pitta, André L. de Gasper, Alexander C. Vibrans, Jérôme Chave: The erosion of biodiversity and biomass in the Atlantic Forest biodiversity hotspot. Nature Communications, 11.12.2020, 11. vsk, nro 1, s. 6347. doi:10.1038/s41467-020-20217-w. ISSN 2041-1723. Artikkelin verkkoversio. en
  3. ↑ Yuri Souza, Fernando Gonçalves, Laís Lautenschlager, Paula Akkawi, Calebe Mendes, Mariana M. Carvalho: ATLANTIC MAMMALS: a data set of assemblages of medium- and large-sized mammals of the Atlantic Forest of South America. Ecology, 2019, 100. vsk, nro 10, s. e02785. doi:10.1002/ecy.2785. ISSN 1939-9170. Artikkelin verkkoversio. en
  4. ↑ Flavio Nunes Ramos, Sara Ribeiro Mortara, Nathalia Monalisa-Francisco, João Pedro Costa Elias, Luiz Menini Neto, Leandro Freitas: ATLANTIC EPIPHYTES: a data set of vascular and non-vascular epiphyte plants and lichens from the Atlantic Forest. Ecology, 2019, 100. vsk, nro 2, s. e02541. doi:10.1002/ecy.2541. ISSN 1939-9170. Artikkelin verkkoversio. en
  5. ↑ Laurence Culot, Lucas Augusto Pereira, Ilaria Agostini, Marco Antônio Barreto de Almeida, Rafael Souza Cruz Alves, Izar Aximoff: ATLANTIC-PRIMATES: a dataset of communities and occurrences of primates in the Atlantic Forests of South America. Ecology, 2019, 100. vsk, nro 1, s. e02525. doi:10.1002/ecy.2525. ISSN 1939-9170. Artikkelin verkkoversio. en
  6. ↑ Maurício Humberto Vancine, Kauã da Silva Duarte, Yuri Silva de Souza, João Gabriel Ribeiro Giovanelli, Paulo Mateus Martins-Sobrinho, Ariel López: ATLANTIC AMPHIBIANS: a data set of amphibian communities from the Atlantic Forests of South America. Ecology, 2018, 99. vsk, nro 7, s. 1692–1692. doi:10.1002/ecy.2392. ISSN 1939-9170. Artikkelin verkkoversio. en
  7. ↑ Ricardo S. Bovendorp, Nacho Villar, Edson F. de Abreu-Junior, Carolina Bello, André L. Regolin, Alexandre R. Percequillo: Atlantic small-mammal: a dataset of communities of rodents and marsupials of the Atlantic forests of South America. Ecology, 2017, 98. vsk, nro 8, s. 2226–2226. doi:10.1002/ecy.1893. ISSN 1939-9170. Artikkelin verkkoversio. en
  8. ↑ Fernando Lima, Gabrielle Beca, Renata L. Muylaert, Clinton N. Jenkins, Miriam L. L. Perilli, Ana Maria O. Paschoal: ATLANTIC-CAMTRAPS: a dataset of medium and large terrestrial mammal communities in the Atlantic Forest of South America. Ecology, 2017, 98. vsk, nro 11, s. 2979–2979. doi:10.1002/ecy.1998. ISSN 1939-9170. Artikkelin verkkoversio. en
  9. ↑ Renata d L. Muylaert, Richard D. Stevens, Carlos E. L. Esbérard, Marco A. R. Mello, Guilherme S. T. Garbino, Luiz H. Varzinczak: ATLANTIC BATS: a data set of bat communities from the Atlantic Forests of South America. Ecology, 2017, 98. vsk, nro 12, s. 3227–3227. doi:10.1002/ecy.2007. ISSN 1939-9170. Artikkelin verkkoversio. en
  10. ↑ Érica Hasui, Jean Paul Metzger, Rafael G. Pimentel, Luís Fábio Silveira, Alex A. d A. Bovo, Alexandre C. Martensen: ATLANTIC BIRDS: a data set of bird species from the Brazilian Atlantic Forest. Ecology, 2018, 99. vsk, nro 2, s. 497–497. doi:10.1002/ecy.2119. ISSN 1939-9170. Artikkelin verkkoversio. en
  11. ↑ Emma‐Liina Marjakangas, Nerea Abrego, Vidar Grøtan, Renato A. F. Lima, Carolina Bello, Ricardo S. Bovendorp: Fragmented tropical forests lose mutualistic plant–animal interactions. Diversity and Distributions, 2020-02, 26. vsk, nro 2, s. 154–168. doi:10.1111/ddi.13010. ISSN 1366-9516. Artikkelin verkkoversio. en
  12. ↑ Fernando A. S. Fernandez, Marcelo L. Rheingantz, Luísa Genes, Caio F. Kenup, Maron Galliez, Tomaz Cezimbra: Rewilding the Atlantic Forest: Restoring the fauna and ecological interactions of a protected area. Perspectives in Ecology and Conservation, 1.10.2017, 15. vsk, nro 4, s. 308–314. doi:10.1016/j.pecon.2017.09.004. ISSN 2530-0644. Artikkelin verkkoversio. en
  13. ↑ Discovery Coast Atlantic Forest Reserves Unesco. Viitattu 13.8.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Mata_Atlântica&oldid=21151236”