Black Flag
| Black Flag | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tiedot | |
| Toiminnassa | 1976–1986 |
| Tyylilaji | hardcore punk |
| Kotipaikka |  Hermosa Beach, Kalifornia, Yhdysvallat |
| Laulukieli | englanti |
| Jäsenet | |
| Levy-yhtiö | |
Black Flag oli yhdysvaltalainen hardcore punk -yhtye. Sen perusti Greg Ginn Kaliforniassa vuonna 1976. Ginn oli yhtyeen kitaristi ja ainoa koko ajan mukana ollut jäsen. Hän myös teki yhtyeen kappaleet suurimmaksi osaksi.[1]
Black Flagin musiikki on omintakeinen yhdistelmä suoraviivaista punkkia, atonaalisia ja mikrotonaalisia kitarasooloja sekä tempon vaihtelua. Yhtye sovitti myöhemmässä tuotannossaan kappaleihinsa elementtejä jazzista ja nykyaikaisesta taidemusiikista. Kappaleet käsittelivät usein eristäytymistä, neurooseja ja vainoharhaisuutta. Black Flag on edelleen arvostettu yhtye, ja sen jäsenet toimivat musiikin parissa – tunnetuimpana Black Flagin pitkäaikaisin laulaja Henry Rollins.[1]
Monella tapaa Black Flag oli Los Angelesin hardcore punk -yhtyeiden ehdoton kulmakivi. Uupumattoman kiertämisensä kautta he loivat amerikkalaisen underground-punk-skenen; joka vuosi Black Flag esiintyi kaikkialla Yhdysvalloissa ja vaikutti lukemattomiin yhtyeisiin. Vaikka heidän levytysuraansa hidasti kuluttava oikeusjuttu, Black Flag oli kiistatta yksi vaikutusvaltaisimmista amerikkalaisista punk-yhtyeistä.[1]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Black Flag perustettiin vuonna 1976 kitaristi Greg Ginnin toimesta, jyhdessä basisti Chuck Dukowskin kanssa; pian mukaan liittyi rumpali Brian Migdolin ja laulaja Keith Morris.[1] Samaan aikaan Ginn ja Dukowski perustivat itsenäisen levy-yhtiön SST:n, joka julkaisi yhtyeen ensimmäisen EP:n Nervous Breakdown vuonna 1978. Keith Morris ja Migdol erosivat seuraavana vuonna – Morris perusti myöhemmin Circle Jerks -yhtyeen – ja heidän tilalleen tulivat Ron Reyes ja Robo.[1]
Vuoteen 1980 mennessä, jolloin julkaistiin Jealous Again, Black Flag oli alkanut kiertää Yhdysvaltoja väsymättömästi ja keräsi pienen mutta omistautuneen fanikunnan. Jealous Againin julkaisun jälkeen Reyes jätti yhtyeen, ja hänen tilalleen tuli Dez Cadena. Cadena kuitenkin piti enemmän kitaran soitosta, ja hänen siirtymisensä kitaristiksi vuonna 1981 toi yhtyeelle raskaamman soundin. Yhtyeen uudeksi laulajaksi tuli Henry Rollins.[1]
Damaged
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Henry Rollins oli Washington D.C.:stä kotoisin ollut fani, joka oli hypännyt lavalle laulamaan yhtyeen kanssa New Yorkin-keikalla.[1] Vaikka Black Flag oli tehnyt lukuisia kiertueita ja äänittänyt musiikkia jo kolme vuotta ennen, Henry Rollins muutti kaiken. Hänen raivokas karjuntansa ja vain vaivoin hillitty raivonsa oli se puuttuva palanen, jonka yhtye tarvitsi noustakseen suurten punk-yhtyeiden joukkoon.[2]
Siinä missä 1970-luvun punk tunnettiin röyhkeydestään, pilkasta ja nihilismistä, hardcore punk oli nopeampaa ja fyysisesti raaempaa. Harvat yhtyeet hallitsivat tätä aggressiivista yhdistelmää yhtä hyvin kuin Black Flag. Los Angelesissa lisääntyvät keikat ja niihin liittyvä mellakointi herättivät myös poliisin huomion. LAPD seurasi Black Flagia lähes kaikkialle, mikä johti toistuviin yhteenottoihin ja pahoinpitelyihin. Vastauksena Greg Ginn kirjoitti klassikoksi nousseen kappaleen "Police Story".[3]
Vuoden 1981 alussa Black Flag solmi levytyssopimuksen Unicorn Recordsin kanssa, joka oli MCA:n alainen yhtiö. Yhtye äänitti esikoisalbuminsa Damaged , mutta levy-yhtiö kieltäytyi julkaisemasta sitä, koska sen sisältöä pidettiin liian törkeänä. Lannistumatta Ginn julkaisi levyn omalla SST Records -yhtiöllään. Albumi sai merkittävää kriitikoiden kiitosta. Pian sen ilmestymisen jälkeen Unicorn haastoi Black Flagin ja SST:n oikeuteen Damagedin julkaisemisesta.[1]
Everything Went Black
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Seuraavien kahden vuoden ajan yhtyeeltä kiellettiin Black Flag -nimen ja logon käyttö levyissä. Tästä huolimatta he jatkoivat kiertämistä ja julkaisivat salaa tupla-albumi kokoelman Everything Went Black, jossa ei mainittu yhtyeen nimeä, mutta jäsenten nimet oli lueteltu kannessa. Kiista päättyi vuonna 1983, kun Unicorn meni konkurssiin ja Black Flag sai takaisin nimen ja logon oikeudet Tässä vaiheessa yhtyeen vaikeuksiin turhautunut Cadena oli lähtenyt yhtyeestä.[1]
Myöhemmät vuodet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Black Flag palasi studioon vuonna 1984. Uusi kokoonpano – Ginn kitarassa ja bassossa (basson krediitti annettiin salanimelle Dale Nixon), Henry Rollins laulussa ja Bill Stevenson rummuissa – äänitti albumit My War ja Family Man. Niiden jälkeen yhtyeeseen liittyi basisti Kira Roessler, ja he tekivät kolmannen vuoden 1984 albuminsa, Slip It In. Näiden lisäksi Black Flag julkaisi kasettiversiona Live ’84 -levyn, kokoelman The First Four Years sekä uudelleenjulkaisun Everything Went Black -albumista oikeat krediitit palautettuina.[1] Vuonna 1985 julkaistiin peräti kolme levyä, Loose Nut, The Process of Weeding Out ja In My Head. Vuoden lopulla Anthony Martinez korvasi Stevensonin rummuissa, ja vuoden 1986 kiertueella Cel Revuelta tuli Roesslerin tilalle basistiksi.[1]
Yhtyeen hajoaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg)
Syksyllä 1986 Ginn hajotti yhtyeen. Hän keskittyi pääasiassa SST Recordsin pyörittämiseen, josta oli tullut yksi aikansa merkittävimmistä amerikkalaisista punk-levy-yhtiöistä. Black Flagin hajoamisen aikaan SST oli jo julkaissut levyjä yhtyeiltä kuten Hüsker Dü, Minutemen, Meat Puppets ja Sonic Youth. Suurimman osan 1980-luvun lopusta Ginn pysytteli poissa lavoilta ja keskittyi SST:hen; tuolloin yhtiö julkaisi myös ensimmäiset levyt yhtyeiltä kuten Soundgarden, Dinosaur Jr. ja Screaming Trees.[1]
Black Flagin hajoamisen jälkeen Henry Rollins perusti Rollins Bandin. Vuonna 1994, Henry Rollins julkaisi muistelmateoksen Get in the Van vuosistaan Black Flagissa, ja kirjan menestys herätti uutta kiinnostusta yhtyeen perintöön. Vaikka sekä Ginn että Rollins kieltäytyivät pitkään esittämästä Black Flagin musiikkia, Rollins teki poikkeuksen vuonna 2002 hyväntekeväisyysalbumilla Rise Above, joka sisälsi Black Flag -covereita vierailevien laulajien esittämänä. Levyllä kerätyt varat ohjattiin väärin murhasta syytettyjen West Memphis Three -nuorten oikeudelliseen puolustukseen. Rollins Band tuki julkaisua kiertueella, jolla Rollins ja Keith Morris esittivät Black Flagin tunnetuimpia kappaleita.[1]
Yhtyeen comeback
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keith Morris, Chuck Dukowski, Dez Caden ja Bill Stevenson järjestivät Black Flagin musiikkia esittävän kiertueen vuonna 2013, Heidän kokoonpanoa kutsuttiin nimellä FLAG. Black Flagin johtohahmo Greg Ginn raivostui asiasta, ja hän yritti estää FLAG:in kiertueen, sillä hän piti projektia rahastuksena.[1]
Suunnilleen samaan aikaan Greg Ginn paljasti perustavansa Black Flagin uudelleen uutta albumia varten, laulajaksi palasi Ron Reyes ja rummuissa toimi Gregory Moore, joka oli työskennellyt Ginnin sooloprojektien parissa. Uudelleen perustettu Black Flag julkaisi albumin What The... vuoden 2013 lopussa, noin kaksi kuukautta sen jälkeen kun tuomari oli hylännyt Ginnin oikeusjutun FLAGin jäseniä vastaan.[1] Uuden kokoonpanon kiertue ja uusi albumi saivat ristiriitaisia arvioita, ja vain muutamaa viikkoa ennen albumin julkaisua yhtyeen Australian-keikalla Reyes vapautettiin laulajan tehtävistään. Reyes itse ilmoitti eronneensa, kun taas Ginnin edustajat väittivät hänen saaneen potkut.[4]
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Studioalbumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Damaged (1981)
- My War (1984)
- Slip It In (1984)
- Family Man (1984)
- Loose Nut (1985)
- In My Head (1985)
- What The... (2013)
Livealbumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Live '84 (1984)
- Who's Got the 10½? (1986)
- Live at the On Broadway 1982 (2010)
Kokoelmat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Everything Went Black (1982)
- 1982 Demos (1982)
- The First Four Years (1983)
- Wasted...Again (1987)
Singlet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- "Louie Louie"/ "Damaged I" (1981)
- "Thirsty and Miserable"/"Life of Pain" (1981)
Studio-EP:t
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Nervous Breakdown (1978)
- Jealous Again (1980)
- Six Pack (1981)
- TV Party (1982)
- The Process of Weeding Out (1985)
- Minuteflag (1986)
- Annihilate This Week (1987)
- I Can See You (1989)
Live-EP:t
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Annihilate This Week (1990)
Musiikkivideot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- TV Party (1982)
- Rise Above (live) (1983)
- Thirsty and Miserable (live) (1983)
- American Waste (1984)
- Slip it in (1984)
- Drinking and Driving (1985)
Lähteet:
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 Black Flag Songs, Albums, Reviews, Bio & More ... AllMusic. Viitattu 1.9.2025. (englanniksi)
- ↑ ”Damaged - Black Flag | Album | AllMusic”. (englanniksi)
- ↑ Huw Baines: Still Alive | A magazine for the living stillalive-redux.vercel.app. Viitattu 11.10.2025. (englanniksi)
- ↑ Greg Ginn Songs, Albums, Reviews, Bio & More |... AllMusic. Viitattu 1.9.2025. (englanniksi)