Bernhard Wicki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Bernhard Wicki (28. lokakuuta 1919 Sankt Pölten, Itävalta5. tammikuuta 2000 München, Saksa) oli itävaltalainen elokuvaohjaaja, näyttelijä ja käsikirjoittaja. Ohjaajana hänet tunnetaan kansainvälisesti varsinkin sodanvastaisesta elokuvasta Silta (1959), jonka hän myös käsikirjoitti yhdessä Michael Mansfeldin ja Karl-Wilhelm Vivierin kanssa Manfred Gregorin romaanin pohjalta.

Helsingin Sanomien Mikael Fränti kirjoitti vuonna 1997, että onnistuneen Sillan jälkeen Wicki ei enää onnistunut ohjaustöissään yhtä hyvin ja ura alkoi hiipua. Wickin elokuvarooleista Fränti nosti esiin kustantaja Tommason sivuosan Michelangelo Antonionin elokuvassa (1961).[1]

Wicki voitti vuonna 1961 Hopeisen karhun Berliinin elokuvajuhlilla ohjauksestaan Lentävä yökerho[2]. Berliinissä hän oli kahdesti ehdolla myös Kultaisen karhun saajaksi. Cannesissa hänet asetettiin Palme d’or -ehdokkaaksi vuosina 1964 ja 1989. Hän oli tuomariston jäsenenä vuoden 1986 Venetsian elokuvajuhlilla.

Wicki kuoli 80-vuotiaana ennätettyään juuri 2000-luvulle. Hänen kuolemansa jälkeen perustettu Bernhard Wicki -palkinto jaetaan nykyisin vuosittain Münchenissä.

Näyttelijänä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Fränti, Mikael: Nuoruus ja sota. Helsingin Sanomat, 27.9.1997, s. 56. Näköislehti (maksullinen).
  2. International Feature Film Jury 1961 berlinale.de. Viitattu 3.2.2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä elokuvaohjaajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.